Pentuenergiaa


 Hauvavauva on nyt ilostuttanut perhettämme parisen kuukautta. Arki on alkanut sujua hyvin, ja yötkin saadaan nukuttua hyvin ja välillä heräämättä. Tarmoa pienellä riittää. Ja ikeniä kutittaa, eli kaikkea koitetaan pureskella mitä eteen tulee. Puruleluja- ja luita on paljon. Välillä annan jääpalan pureskeltavaksi. Silti muutamaan huonekaluun on pitänyt iskeä pikku piraijanhampaat. Jos haluaa steriilin Avotakkakodin, ei kannata hankkia koiraa. Elämänjälkiä tulee.

Olen välillä pohtinut, että kumpi on vaativampi, hauvavauva vai ihmisvauva. Ihmisvauva pysyy ensimmäiset kuukaudet paikoillaan eikä pissaa juurikaan lattioille. Ihmisvauvaa ei alussakaan tarvitse kiikuttaa ulos tunnin välein. Ihmisvauva tosin itkee melko usein, eikä se ääni ole mikään erityisen miellyttävä. Koiravauva ei paljoa itkeskele. Paitsi jos laumanjohtaja (meillä hauvavauvan mielestä minä) lähtee ulos tai yläkertaan.

Meidän hauvavauva on pienehkö koira. Aikuisena max 8 kg. Samaa rotua ollutkin ennenkin ja hyväksi havaittu. Ei vaadi älytöntä lenkitystä, mutta tarvittaessa jaksaa kyllä. Mahtuu kuljetushäkissään näppärästi autoon. Pysyy hallinnassa. Ja turkki on helppohoitoinen, eli ei trimmata, harjataan vain.

Olin just yks päivä tekemisissä ystäväni kanssa, jolla myös koira, sellainen puolitoistavuotias. Kaveri aina selittänyt, että he ovat "aktiivinen perhe". Nähtyäni koiran touhut pani miettimään, että ehkä se koiran vauhdikas lenkitys ei riitä aktiivisuuden määritelmäksi. Tämä koira nimittaäin pomppi, poukkoili ja onnistui kerran karkaamaankin sekä lähes kaatamaan yhden pöydän. Kaikki tämä tapahtui siis tunnin sisällä. 

Koiraa ei oltu muistettu yhtään kouluttaa. jo pelkästään sivulla kävely ja käskyjen totteleminen oli miltei mahdotonta. Oli sen oloinen haukkuli, että tarvitsisi paljon tekemistä ja aktiviteettia. Voimaa oli kuin pienessä kylässä, ja ainakin minulla oli vaikeuksia pitää se hihnassa. Joltain lapselta karkaisi heti käsistä. Tämä aktiivinen perhe haaveili jo toisen koiran ottamisesta. Hmmm...

Itse näin sohvaperunana pysyn tyytyväisenä tämän pikkukoirani kanssa. Jolla iso ego ja sellainen luonne, että "en tule, jos ei kiinnosta". Eikös emäntä ja koira yleensä muistuta toisiaan?

Kommentit

  1. Ajan kanssa alkavat muistuttaa ;) Mut jos sulla samaa rotua ollut niin sittenhän muistuttaa jo heti pentuiässä. Vakka kantensa valitsee ;D Olisiko mahdollista saada hauvavauvasta kuvaa? Et paljon kuvia ole laitellut, sillä kysyn.. . Olen kyllä sitä mieltä että jonkinlainen koirienajokortti pitäisi suorittaa ennen kuin saisi edes ottaa koiraa, tai lemmikkiä yleensä. ärsyttää ihmiset jotka ottaa eläimen mutta eivät perehdy yhtään siihen miten sitä pitäisi pitää, kaikki kun on vähän erilaisia, vaativat eri asioita ja tuo kouluttamattomuus riepoo huolella. kyllä peruskäskyt pitää jaksaa opettaa. muutenkin, jos koiralla on liikaa vapauksia se kelaa että hän on lauman pomo ja siinä sitten ollaan ongelmissa.
    Ai että ku käy vähän kateeksi, en saa tähän taloon koiraa ottaa, siksi luultavasti muutan jossain vaiheessa, tahdon koirakaverin, ei pety niin pahasti kuin ihmisiin ;) Tahtoo hauvaun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en laittele tähän juurikaan kuvia mun omasta live-elämästä, koska haluan säilyttää tämän päiväkirjamaisuuden ja "salanimellä" kirjoittamisen vapauden. Vois olla jollekin liian tunnistettavaa, jos omalla nimellä ja omilla kuvilla tätä kirjoittaisin. Jossain kohtaa saatan laittaa haukkupaukusta kuvan.

      Poista
    2. Älä nyt pety mutta saat tuntemattomuutesi pitää, tahdon vain haukkupaukun ;D kuvan.. . ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H