Taiteilua


 Viime aikoina on jonkun verran julkisuudessa väitelty siitä, että kuka on oikeasti taiteilija ja kuka vaikkapa sunnuntaimaalari. Aiheesta voi varmaan jankata loputtomasti, mutta se ei johda mihinkään . Niitä apurahoja kai kuitenkin voi hakea vain sellainen, joka on oikeasti käynyt jotain taidekoulua ja valmistunut sieltä. Ja tavallaan sen ymmärtää, koska jotkut kriteerit on pakko säilyttää rahoja jaettaessa.

Silti jokainen varmaan ymmärtää sen, että pelkästään koulua käymällä ei tulla ammattilaiseksi ja osaajaksi. Voi kahlata koulun läpi ja ottaa opetuksen vastaan, mutta silti voi puuttua palo ja kyky olla mielenkiintoinen ja luova.

Onneksi meitä taiteenystäviä on monenlaisia. Osa tykkää abstraktista, osa arvostaa piirustustaitoa ja teknistä osaamista.

Joskus sitä itsekin miettii, kun katselee vähän nihkeällä mielellä näitä ns sisustustauluja. Kun on roiskittu väriä vähän sinne ja tänne ja sitten kaupitellaan hyvään hintaan. Toisaalta taulu voi olla hyvin tai huonosti roiskittu. Ja sitäpaitsi; kahdehtimisen sijaan meistä jokainen voi tarttua pensseliin ja näyttää kykynsä.

Maalaus on kuitenkin aina katsojalle tunneasia. Vähän kuin ihmissuhteissakin: joku henkilö koskettaa, ja joku jättää täysin kylmäksi. Siksi uskonkin, että jokaiselle maalarille on paikka tässä maailmassa, ja jokaiselle työlle löytyy se vastaanottaja. Ehkä ei kannattaisi niin kauheasti pohtia sitä, mikä on taidetta ja mikä ei, ja etä missä kulkee vaikkapa käsityön ja taiteen raja.

Käsittelin tässä nyt vain yksipuolisesti maalaustaidetta. Yhtä kiinnostavaa ja samat pohdinnat koskevat myös valokuvausta, musiikkia, näyttämötaidetta, kirjallisuutta, tanssia jne.. Silloin on onnistuttu, kun katsojan ja kokijan sydämessä helähtää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Out of the box

Hyvä jätkä

Helle. Uhka vai mahdollisuus?