Ärsyttävyyksiä


 Oli tarkoitus kirjoittaa siitä, onko viimeiseen kymmeneen vuoteen tapahtunut elämässä yhtään mitään, mutta alkoikin vain ärsyttää, kun alkoi muistelemaan. Ensin ärsytti se, että tuntui että ei ole tapahtunut oikeastaan yhtään mitään ja sitten alkoi ärsyttää kaikki se, mitä kumminkin on tapahtunut. Vaikka on siis tapahtunut paljon hyvääkin, mutta ei mennä nyt siihen. 

Mennään nyt niihin ärsytyksiin: 

Ärsyttää esim se, että usein haluisi olla jossain ihan muualla, mutta sitten ei saa aikaisiksi lähteä, koska väsyttää, pelottaa tai ei ole rahaa tarpeeksi. Tai rohkeutta. 

Sitten ärsyttää sellainen yltiöpositiivisuus. Kaikki ei ole aina kivaa ja kaunista ja esim onnellista lapsuutta on turha kuvitella itselleen, jos sellaista ei ole ollut. Joskus tai oikeastaan aina tekee hyvää sanoa asiat niinkuin ne on.

Ärsyttää myös se, että tavallisen näköiset tai jopa rumat lataavat siloteltuja kuvia tinderiin ja ihmettelevät sitten, kun treffit ei onnistu kuin yhden kerran. Eikö tuo nyt jo ole itsensä pettämistä?

Sitten ärsyttää se, että monet ihmiset kutsuvat puolisoaan nimellä "isäntä" tai "emäntä". Maatalossa voi olla isäntä ja emäntä, mutta tuolloin se on ammatti, Ja bordellissa ennen vanhaan oli bordellin emäntiä. Koiralla on isäntä tai emäntä, mutta ei ihmisellä. Ainakaan pitäisi olla.

Sitten ärsyttää, kun kuvitellaan toisille samat ajatukset kuin itsellä. Jotkut jopa kuvittelevat toisten elämätkin samalla ajatuksella.

Sitten ärsyttää tyypit, jotka saikuttavat syystä tai toisesta tosi usein, mutta hermostuvat heti, jos työkaveri myöhästyy tai lähtee kotiin ennen työajan loppua. Kannattaisi muistaa, että niitä muita siellä työpaikalla saattaa ärsyttää saikuttajan jatkuvat poissaolot, vaikkeivat sanokaan asiaa ääneen.

Ärsyttää ikuiset myöhästelijätkin kyllä.

Sitten ärsyttää se, että täysikäiset lapset taantuvat vanhempiensa seurassa uhmaikäisiksi. Ikäänkuin sen äidin tai isän ainoa tehtävä olisi olla vanhempi 24/7. Jostain syystä äidit varsinkin ovat tyttölasten arvostelun kohteena isiä useammin. Perseelleen menee nähtävästi aina, vaikka on kuvitellut olevansa melko hyvä äiti.

Ärsyttää se, että kovin usein suunnitellut projektit jäävät kesken tai jopa aloittamatta. Sitten ärsyttää se, kun jotkut saavat aikaiseksi vaikka ja mitä, ja ärsyttää niin että iskee kateus.

Sitten ärsyttää se, että just kun on oppinut elämän salaisuuden, ja on jopa tyytyväinen olevaan, niin kuoleekin pois. Ärsyttää, kun ei ole varmuutta siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu vai sammuuko sitä vain kuin tähti?

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikäkriiseilyä

Kuva
  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, e...
Lue lisää

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Kuva
  Sain hoitoalan tutkintoni valmiiksi tuossa joku aika sitten. Viimeistä näyttöä tehdessäni mietin, että miksi ihmeessä, kerta toisensa jälkeen, hakeudun samaan ongelmaan? Se ongelma on päiväkoti työpaikkana. Ihan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta minua on aina ahdistanut se ilmapiiri, joka varhaiskasvatuspaikoissa vallitsee. Lapset ovat ok, mutta ne aikuiset eivät. Aivan käsittämätöntä valtataistelua, uhriutumista, selkäänpuukotusta etc. En tunne oloani kotoisaksi vaan lähinnä kiusaantuneeksi. Jotenkin sitä leikkiäkään ei osata ottaa leikin kannalta, vaan kaikki täytyy jotenkin liikaa sanoittaa ja dokumentoida ja selittää.Ymmärrän kyllä, että ilmapiiri on kireä johtuen siitä jatkuvasta resurssipulasta. Sekin on väärin, että on annettu kaiken nykyisen tapahtua. On jossain vaihteessa alettu pitää normaalina sitä, että sinulla ei päiväkotityössä ole mitään taukoja, vaan olet koko ajan käytettävissä. No, niihin loputtomiin teamseihin ja palavereihin tuntuu kyllä olevan aikaa,...
Lue lisää

Pöydän putsausta

Kuva
  Käytiin vuodenvaihteen kieppeillä terapeuttinen viestittely mun lapsuuden naapurinpojan kanssa. Noin yleiselläkin tasolla todettiin, että se aika oli niin eri tuolloin ja että tosiaan meidän omakotialueella taisi lähes joka perheessä olla omat tragediansa, joita muut pystyivät lähinä arvailemaan. Olin aika otettu, kun tämä mun lapsuuskaveri kertoi, että oli aikoinaan opinnäytetyössään erityisopettajuudesta kirjoittanut siitä, kuinka paljon arvosti lapsuuden naapurintyttöä (eli minua) ja jonka vuoksi myös haluaa auttaa niitä, joilla erityistarpeita. Mun lapsuutenihan oli vähän erilainen kuin monella muulla, koska olin ensin kasvattilapsi ja sitten adoptio virallistettiin vasta tuolloin, kun oli viisivuotias. Siihen saakka vatuloitiin, että oliko adoptiovanhempani liian vanhoja vanhemmiksi. Olivat siis tuolloin jo yli 40-vuotiaita. Toinen vanhemmista (äiti) jo lähempänä viittäkymmentä. Oli siis 5 vuotta vanhempi kuin isä. Ei ollut muutenkaan kauhean helppoa olla tasaveroinen perhee...
Lue lisää