Varhaiskasvatusta


Tohtori Höyhen on nyt muutaman kuukauden tarkkailuasemissa ja hankkimassa empiirisiä kokemuksia varhaiskasvatuksen saralta. Samma på finska: päiväkodissa. Se on melko mielenkiiintoinen maailma. Omatkin, melko luutuneet käsitykset muuttuneet paljon, kun työssä on sisällä. Ei ne tädit siellä sitten hengailekaan koko päivää keskenään juoruten ja leikkien, tai vanhempia turhilla "voitko hakea kuumeisen lapsesi kotiin"- soitoilla kiusaten.

Päiväkodissa on tiivis rytmi ja aikataulu, ja alkanut vähän säälittää ne lapsetkin, joiden elämä todella aikataulutettua jo pienestä pitäen. Toisaalta: homma ei toimisi, jos siellä kukin tekisi, mitä tahtoisi. Lapsia on paljon ja henkilökuntaa todella vähän. Henkilökunnan saikuttelut vaikuttavat heti ja välittömästi.

Rytmi on seuraavanlainen: aamupala, leikkihetki (joskus omaehtoista, joskus ohjattua leikkimistä), ulkoilu (työläin osuus se muksujen ulos- ja sisäänvienti kaikkine pissatuksineen ja vaatteiden vaihtoineen), ruokailu, vähän leikkiä, päikkärit, herääminen pissatuksineen ja vaatteiden vaihtoineen, välipala, hiukan leikkiä ja taas ulos.

Siinä välissä tietysti tyynnytellään jotain raivarin saanutta lasta tai kannetaan sylissä tyyppiä, joka ei osaa vielä kävellä. Siivotaan ruokailujen jälkeiset sotkut tai päiväunilla tapahtuneet patjankastelut.

Pääsääntöisesti lapset ovat kaikki aika kivoja. Ja ovat toki erilaisia ja kehittyvät eri tavoin. Jotkut lapset ovat selvästi älykkäämpiä kuin toiset ja osaavat jo jonkin verran manipuloida sekä päiväkotikavereita että niitä hoitajiakin. Ja toki on niitä lapsia, joille tuottaa vaikeuksia sopeutua ryhmään. Joillakin siksi, että ovat aiemmin tottuneet olemaan kaiken keskipisteitä aina ja koko ajan, tai sitten vanhempien lepsuilun tai muun syyn vuoksi tottuneet saamaan asiansa eteenpäin joko kitisemällä tai riehumalla. Tai sitten kodissa on sattunut jotain, joka saa lapsen reagoimaan. Kärsivällisyys on kyllä hyvä ja tarpeellinen luonteenpiirre päiväkotitädillä. Se on hämmästyttävää, että miten ronkeleita ruoan suhteen monet lapset nykyään ovat. "En tykkää"- kommentti tulee kyllä joka päivä jonkun suusta. No, pakko ei tietenkään ole syödä, riittää, että maistaa.

Päiväkotitätejä on moneen lähtöön. Löytyy niitä tekopirteitä, joiden leipääntyminen duuniin näkyy kilometrien päähän. Sitten on superkasvattajia, jotka pitävät tiukkaa kuria, mutta kohde saattaa välillä olla väärä. Äkseerataan lapselle, joka ei ollutkaan se riidan aloittaja. Sitten on niitä hoitsuja, jotka haluavat miellyttää tiettyjä vanhempia, koska mieltävät nämä jotenkin tärkeiksi ja vaikutusvaltaisiksi. Tarkka marssijärjestys tuolla on henkilökunnan kesken ja sehän ei ole mikään ihme, naisvaltaisella matalapalkka-alalla kun ollaan.

Hatunnosto kaikille alalla toimiville. Vaikea kuvitella, mutta joillekin se on ehkä just se paras työpaikka ikinä. Mutta olisi kiva, jos noin sitovasta työstä saisi kunnon palkan ja ehkä edes rauhallisen kahvitauon. Ruokailuhan tietysti tapahtuu lasten kanssa, koska siinäkin on se varhaiskasvatuksellinen puoli. Eli minnekään yksityisille lounaille ei työajalla lähdetä.

Tätä ai varmaan saisi sanoa, mutta sanon kuitenkin: Jos ja kun lapsi hankitaan tarkoituksella, niin kannattaisi ehkä pohtia ennakkoon taloudellistakin puolta. On melko rajun tuntuista ja näköistäkin  touhua, kun vauva, joka osaa ainoastaan ryömiä, tuodaan hoitoon jopa yli yhdeksäksi tunniksi. Olisiko mitään mahdollisuutta odottaa edes niin kauan kotihoidossa, että lapsi pystyisi liikkumaan ja kommunikoimaan? Toki päiväkoti on lapselle oikea paikka ja turvasatamakin, jos kotona mm mielenterveys- tms ongelmia. Masentunut vanhempi ei kykene välttämättä olemaan niin virikkeellinen kuin pitäisi.
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Out of the box

Hyvä jätkä

Helle. Uhka vai mahdollisuus?