Dagis-depis


 Tohtori Höyhen on sukellellut päiväkotimaailman syövereihin ja on huomannut, että ei palaudu viikonloppuisin työn rasituksista. Oloa voisi kuvailla jopa hieman masentuneeksi tai ainakin ahdistuneeksi. Ahdistus ja väsymys on enemmänkin henkistä, ei niinkään fyysistä. On hyvin vaikea tottua jatkuvaan meteliin sekä jokapäiväisiin rutiineihin. Jos aikuisella on tämä olo, mikä mahtaakaan olla fiilis lapsella?

Henkilökuntaa on ihan liian vähän. Lapset ovat kuin iso karjalauma, jota ohjaillaan ryminällä suoritteesta toiseen. Aamupala, leikki, pissalle, pukemaan, ulos, sisälle, riisuminen, lounas, leikkiä, riisuminen, pissalle, päivälepo, leikkiä, välipala, pissalle, pukeminen, ulos, kotiinlähtö. Jos joukossa on yksikin, joka ei sopeudu laumatouhuihin, hän ottaa kokonaan yhden hoitajan ajan, ja se taas on kaikilta muilta lapsilta pois.

Päiväkodissa pitää olla melko tiukat säännöt, että se homma toimisi edes jotenkin. Koko paletin pyörittäminen olisi helpompaa, jos riittävän henkilömäärän lisäksi olisi kunnolliset, hyvin suunnitellut tilat. Sekä siihen vaatteidenvaihtorumbaan että myös leikkiin. Ei ole myöskään mukavaa, jos yksi tättähäärä pilaa kaikkien muiden päiväunet möykkäämällä. No, varmaan päiväkodeissa on eroja. Ja ehkä joku tosiaan on alasta ja varhaiskasvatuksesta oikeasti innoissaan. Ja jos edellämainitut resurssit olisivat kätössä, voisi kuvitella että työ voisi olla ihan antoisaakin eikä vain pelkkää suoriutumista päivästä toiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Out of the box

Hyvä jätkä

Helle. Uhka vai mahdollisuus?