Tohtori Höyhen

  The  Mona Lisa  (1503–1517) by  Leonardo da Vinci  is one of the world's most recognizable paintings. Le Rêve  (English:  The Dream ) is a 1932  oil on canvas  painting (130 × 97 cm) by  Pablo Picasso . (1881 - 1973) Laitoin tähän alkuun nyt kaksi täysin erityylistä maalausta. Kumpikin taiteilija osasi sekä piirtää että maalata. Olivat tietysti aivan eri vuosisadoilta. Jos Da Vinci olisi tehnyt jotain muuta kuin esittäviä kuvia, niin uskon että ihmetys olisi ollut suuri. Picassonkin eri tyylejä varmasti ihmeteltiin aluksi, mutta hän uskalsi ja sai kokeilla. Olen kovasti pohtinut juuri kritiikkiä ja uskallusta. Edelleen minua mietityttää se, että kuka määrittää sen ja millä mandaatilla, että mikä on oikein ja mikä ei? Onko taiteessa oikeaa tai väärää edes?  Toki varmasti suurin osa meistä on kuullut kultaisesta leikkauksesta. Kultainen leikkaushan on siis  sommittelusääntö, jonka mukaan ihminen näkee tietyt pisteet kuvass...

  Katsoin dokumenttielokuvan Maija Isolasta (1927-2001). Se oli hyvä. Ihanasti myös jotenkin unenomainen, kun takana kulki koko ajan kertojan ääni, joka siis luki Maija Isolan kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Tästä tulikin mieleeni, että mitä meistä jää jälkipolville? Ei juurikaan ainakaan käsin kirjoitettuja viestejä. Ne sähköiset viestit todennäköisesti jokainen poistaa kokonaan. Nykyään kommunikaatio on muutenkin paljon lyhyempää ja tiivistettyä. Toisaalta ei ole ihme, että kolmi- ja nelikymppisetkin kirjoittavat "muistelmia". Jotenkin ihminen kai haluaa jättää jonkun merkinnän historiastaan.  Nykyään en kirjoita päiväkirjaa. Joskus kirjoitin. Ne kaikki olen jo hävittänyt. Tai toivottavasti olen, liian kiusallista luettavaa jälkipolville. Eikä itselläkään ole mitään tarvetta palata niihin tunnelmiin. Jos jatkan tätä blogia, niin tästä voisi ehkä mainita joskus lapsille. Tietävätpähän sitten, mitä päässäni kulloinkin on pyörinyt.  Ja olenhan kirjoittanut yhden kirjanki...

  Kävin kaihileikkauksessa. Minulla on molemmissa silmissä ns ennenaikainen harmaakaihi (yleensä se tulee vanhempana ja tulee siis lähes kaikille). Kaihileikkauksessa samentunut mykiömassa poistetaan ja korjataan tekomykiöllä. Leikkaus tehdään tippapuudutuksessa eikä satu lainkaan. Ensin mustuainen laajennetaan tipoilla. Sitten silmäkirurgi poistaa samentuneen mykiömassan eli siis tekee ensin pieniä viiltoja sarveiskalvon reunalle ja operoi sitten ultraäänitekniikan avulla. Olin vajaan puolituntia leikkaussalissa, ja siihen kuului sopivan makuuasennon löytäminen ja sitten kasvoille asetettiin leikkausliina, jonka alle tuli koko ajan happea. Ripset teipattiin ja laitettiin silmänlevitin. Operaatio jännitti, mutta ei aiheuttanut mitään paniikkia, koska loistava naiskirurgi kertoi koko ajan, mitä tapahtuu. Asioin siis Yliopistosairaalassa. Jälkihoitoon kuuluu sitten se, että muutaman viikon ajan tiputtelen erilaisia silmätippoja silmään monta kertaa päivässä. Ja vältän parin viikon aj...

  Kuvassa Michelangelon fresko Viimeinen Tuomio, maalattu 1535-1541. Sijainti Sikstuksen kappeli, Vatikaani. Ryhdyin tässä aikani kuluksi pohtimaan kritiikkiä ja kriitikon työtä. En tiedä, mikä koulutus pitää olla voidakseen ryhtyä kriitikoksi. Googlettelin hiukan. Edesmennyt Jukka Kajava (1943-2005)  oli käynyt Reserviupseerikoulun. Mattiesko Hytönen (1943-  ) on toimittaja. Ainakin ennen kriitikoksi näköjään tultiin eri taustoista. Aloitettiin vaikka kolumnistina ja edettiin siitä eteenpäin. Viikonloppuna somessa taivasteltiin Maaria Ylikankaan (1978-  ) tylyksi koettua arvostelua Hanna Brotheruksen uusimmasta kirjasta, jonka nimi on Henkeni edestä . Jota en siis ole vielä lukenut, mutta sen edellisen, eli Ainoa kotini on luettu ja kirjoitin siitä tännekin.  Ylikangas on filosofian maisteri. Jotkut kokivat, että hän ei-niin-mairittelevalla kritiikillään tylyttää naisia, kun naisten pitäisi tukea ja voimaannuttaa toisiaan. Toisaalta kriitikon tehtävä kyllä on ...

  Kuva sivustolta Voima Teatteri. Martti Suosalo esiintyi eilen Elämäni Biisi- ohjelmassa, ja todellakin räjäytti pankin esittäessään kappaleen "Kohtalokas samba". Kappalehan on alunperin Eugen Malmstenin säveltämä ja Georg Malmstenin sanoittama. Myös Vesa-Matti Loiri on sen levyttänyt, ja kyseessä olikin erikoisohjelma, jossa muisteltiin kesällä edesmennyttä taiteilijaa. Martti Suosalo (s.1962) todellakin näytti, mitä on ammattitaito. Hän oli samaan aikaan sekä traaginen että hauska, enkä myöskään tiennyt, että on noin loistava äänenkäyttäjäkin. Hän on esiintynyt useissa elokuvissa, niitä on siis kymmeniä, ja nyt viimeksi hän esitti Junnu Vainiota elokuvassa Kikka. Olen aina pitänyt Martti Suosalosta. Hänkään ei ole ehkä klassisella tavalla komea, mutta raamikas tyyppi kaikin puolin ja hänen kasvojaan on ilo katsella. Niistä loistaa lämpö ja myös ilo. Ilmeikkäät kasvot ovat näyttelijälle tosi tärkeät. Se, että pienillä eleillä pystyy kuvaamaan useita tunteita. Karisma on asi...

  Kävin tuossa aamulenkillä koiravauvan kanssa (tai kai se on nykyään jo leikki-ikäinen). Pällistelin merta ja muutamia veneitä, jotka vielä nostamatta ylös ja mietin että onpa luonto kaunis. Aloin myös miettiä, että olen kai aika pitkälti taiteilijasielu ja tarkkailija luonteeltani, Melko nopeasti löydän asioista ja ihmisistä sen oleellisen. Ja herkkänä ihmisenä vaistoan myös sen, milloin ihminen vetää roolia. Useimmiten vetää, onhan meillä kaikilla se julkinen rooli, jota käytämme sosiaalisissa tilanteissa. Kotona ja tuttujen parissa olemme sitten ehkä vapautuneempia. Tottakai olen usein myös erehtynyt ihmisten suhteen ja luottanut vääriin ihmisiin. Kukapa ei. Jokaisesta ihmisestä haluaisi uskoa jotain hyvää mutta välillä se on mahdotonta. Ollessani keikkailijana niissä "varhaiskasvatuslaitoksissa" ärsytti suunnattomasti se, että vakihenkilökunta saattoi keskenään melko karustikin arvostella vaikkapa lasten huoltajia. Mutta voi sitä siirapin ja makeilun määrää, kun lapsia t...

  Luin Omakannasta tietojani. Sairaanhoitaja, jonka kanssa olen siis käynyt keskustelemassa tämän syksyn ajan, oli kirjoittanut että "On tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen". No jaa. Ehkä vähän liioittelua, mutta ehkä just sinä päivänä olin tyytyväinen.  Sairastuin siis keväällä jonkinlaiseen alakuloon, jonka toinen nimi on masennus. Mikään ei vaan tuntunut miltään ja värit katosivat maailmastani. Nyt on ehkä sellainen neutraalimpi olo. Silti haluan vielä jossain kohtaa jatkaa sitä keskustelemassa käymistä, vaikka nyt ollaankin ikäänkuin lopetettu se, ja sovittiin että joku soittaa minulle joulukuussa ja katsotaan sitten, mikä on tilanne. Lisäksi haluan käydä vielä Rosenterapiassakin, mutta koska yhden kerran hinta on 70 eur, niin siellä en pysty alvariinsa laukkaamaan. Päiviäni on täyttänyt pentukoiran kanssa touhuaminen (lenkillä 3 kertaa päivässä), lukeminen, elokuvat, somemaailma ja tämä blogin kirjoittaminen. Tietysti teen ruokaa lähes joka päivä, koska kotona asuu v...