Aamuajatuksia

 

Kävin tuossa aamulenkillä koiravauvan kanssa (tai kai se on nykyään jo leikki-ikäinen). Pällistelin merta ja muutamia veneitä, jotka vielä nostamatta ylös ja mietin että onpa luonto kaunis. Aloin myös miettiä, että olen kai aika pitkälti taiteilijasielu ja tarkkailija luonteeltani, Melko nopeasti löydän asioista ja ihmisistä sen oleellisen. Ja herkkänä ihmisenä vaistoan myös sen, milloin ihminen vetää roolia. Useimmiten vetää, onhan meillä kaikilla se julkinen rooli, jota käytämme sosiaalisissa tilanteissa. Kotona ja tuttujen parissa olemme sitten ehkä vapautuneempia. Tottakai olen usein myös erehtynyt ihmisten suhteen ja luottanut vääriin ihmisiin. Kukapa ei. Jokaisesta ihmisestä haluaisi uskoa jotain hyvää mutta välillä se on mahdotonta.

Ollessani keikkailijana niissä "varhaiskasvatuslaitoksissa" ärsytti suunnattomasti se, että vakihenkilökunta saattoi keskenään melko karustikin arvostella vaikkapa lasten huoltajia. Mutta voi sitä siirapin ja makeilun määrää, kun lapsia tultiin hakemaan. Osa tädeistä taisi kuvitella jopa, että isät ovat heihin vähän ihastuneita. No, ehkä niin olikin, mene ja tiedä. 

Jotenkin ihmisen kaksinaamaisuus ällöttää. Aikoinaan itse, ollessani vaatekauppiaana ja sen jälkeenkin, niin minulle oli kunnia-asia, että asiakas ei lähtenyt huonosti istuvissa vaatteissa liikkeestä ulos. Joku toinen taas möisi vaikka vanhan isoäitinsä jos riittävästi maksetaan.

On pitkään ollut se olo, että joku sisälläni räjähtää kohta. Enkä nyt tarkoita mitään raivoa vaan muutosta. Minulta on pitkään puuttunut jokin asia elämässä. Olen ahdistunut myös parisuhteessani, joka ihan liian paikalleen pysähtynyt. Mieheni ei ole kovin sosiaalinen eikä esim vapaa-aikana kaipaa samalla tavalla seuraa ja menoa kuin mitä minä. Ja ei esimerkiksi pidä useistakaan minun ystävistäni. Tai ei siis pidä muutenkaan kauheasti ihmisistä. Tietysti työssään tapaa niitä koko ajan ja vetää ttuolloin työroolia.

Itsellä on tunne siitä, että joudun hänen takiaan luopumaan paljosta. Haluaisin kumppanin, jonka kanssa on yhteisiä suunnitelmia, iloa ja keveyttä. Minulle ei kelpaa neuvoksi se, että keskustelkaa. Mielestäni kaikki asiat on keskusteltu useaan otteeseen ja mikään ei ole muuttunut. Joidenkin mielestä hyväksi parisuhteeksi riittää se, että puoliso ei lyö. Jestas! Eiköhän sen pitäisi olla itsestäänselvyys. Silloin ei tosiaan ole muuta vaihtoehtoa kuin juosta ja lujaa.

Ehkä nyt kuitenkin yritän uskoa, että elämällä on minulle vielä paljon tarjottavaa, ja kun aika on kypsä, asiat menevät haluamaani suuntaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H