Rohkeus ja oma polku

 

Katsoin dokumenttielokuvan Maija Isolasta (1927-2001). Se oli hyvä. Ihanasti myös jotenkin unenomainen, kun takana kulki koko ajan kertojan ääni, joka siis luki Maija Isolan kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Tästä tulikin mieleeni, että mitä meistä jää jälkipolville? Ei juurikaan ainakaan käsin kirjoitettuja viestejä. Ne sähköiset viestit todennäköisesti jokainen poistaa kokonaan. Nykyään kommunikaatio on muutenkin paljon lyhyempää ja tiivistettyä. Toisaalta ei ole ihme, että kolmi- ja nelikymppisetkin kirjoittavat "muistelmia". Jotenkin ihminen kai haluaa jättää jonkun merkinnän historiastaan. 

Nykyään en kirjoita päiväkirjaa. Joskus kirjoitin. Ne kaikki olen jo hävittänyt. Tai toivottavasti olen, liian kiusallista luettavaa jälkipolville. Eikä itselläkään ole mitään tarvetta palata niihin tunnelmiin. Jos jatkan tätä blogia, niin tästä voisi ehkä mainita joskus lapsille. Tietävätpähän sitten, mitä päässäni kulloinkin on pyörinyt. 

Ja olenhan kirjoittanut yhden kirjankin. Tosin sen olisi voinut jättää kirjoittamatta. Sitäkin on jotenkin kiusallista lukea, vaikkakin se ydinasia siinä oli tärkeä ja on yhä. Eli se, miten ihmisiä kohdellaan ja leimataan työelämässä. Mutta jotenkin siitä kirjasta tuli vähän oksennuspussi. Eli se oli ns terapiakirja. Mutta silloin olin tosissani ja vihainen vähän kaikelle. Eli mikään ei ole muuttunut, vai mitä?! :)

Mutta siis tästä Maija Isolasta. Hän siis teki uransa Marimekon tekstiilien pitkäaikaisena suunnittelijana sekä kuvataiteilijana. Tunnetuin kuosi on Unikko. Oli todella tuottelias. Myös mm Lokki, Kivet, Melooni ja Appelsiini ovat hänen käsialaansa. Omasta mielestään oli enemmän kuvataiteilija, vaikka olikin sillä saralla vähemmän tunnettu kuin printtisuunnittelijana. Hänen maalauksensa olivat rohkeita ja abstrakteja. Sanoi itsekin, että ei tykkää piirtää vaan enemmänkin leikiä väreillä ja kuvioilla.

Tuli ihan omat opiskeluajat mieleen. Tusattiin jotain kuosiharjoitelmia ja topakka opettaja antoi kritiikkia. Toiseen kasaan menivät "hyvät" ja toiseen kasaan laitettiin ne, jotka "paskaa". Näillä sanoilla saimme siis kritiikin. Taas palataan tähän aiheeseen, että mikä kukakin on sanomaan, että mitä on ns hyvä maku tai kaupallisuus? Jos Maija Isola olisi totellut Armi Ratiaa, joka oli sitä mieltä, että Marimekkoon ei missään tapauksessa kukkakuoseja, niin koko Unikkokuosi olisi jäänyt syntymättä.

 Samoin aasinsiltana samaan aiheeseen: Tove Janssonin isän, kuvanveistäjä Viktor Janssonin (1886- 1958) mielestä Toven muumipiirrokset olivat ajanhukkaa eivätkä "oikeaa" taidetta. Tove piti päänsä ja näillä muumeillahan hän hankki lopulta elantonsa, kuten kaikki tiedämme. Jokainen meistä ollut jollain tavalla muumien maailmassa. On kyseessä sitten ollut aiheesta tehdyt kirjat, tekstiilit tai lelut. Onpa muumeista tehty näytelmäkin. Lopuksi voinkin suositella yhtä elokuvaa vuodelta 2020:

Useita taiteilijoita yhdistää myös tietty rohkeus ihmissuhteissa. Jotenkin he kykenevät ajattelemaan, että elämän tarkoitus ei aina ole se, että eletään saman ihmisen kanssa koko elämä, niin kauniilta kuin ajatus kuulostaakin. Maija Isola oli 3 kertaa naimisissa ja eli pitkään myös Algeriassa miesystävänsä kanssa. 

Tove Jansson puolestaan oli suhteissa sekä naisiin että miehiin. Nuoruuden suuri rakkaus oli teatterinjohtaja Vivica Bandler. Taidegraafikko Tuulikki Pietilän kanssa Tove eli parisuhteessa vuodesta 1956 kuolemaansa saakka (2001). 

Rohkeita ja oman tien kulkijoita sekä Maija että Tove. Arvostan.