Tohtori Höyhen

 https://youtu.be/ZGGH78-JVzg Sanoitukset Kolmenkympin kriisin tunnistaa siitä Ettei maastoauto Fredal yksinään riitä Etsii stressipäissään itsellensä puolison Kun pelkää että hedelmällisyys koht ohi on Neljänkympin kriisin tunnistaa siitä Ettei ryppyvoiteet enää mihinkään riitä Näyttää keskisormee Onnelassa nuorille Ja kiipee joogaretriitille ylös vuorille Kuolemaa kohti mennään jokaikinen Kädet, jalat, kaikki pettää ja pää tietää sen Kun mä katson Pietaria silmiin porteilla Luulen ettei jakoo oo mun klubikorteilla Viidenkympin kriisin tunnistaa siitä Et sun äijäs kampaa tukan taakse geelillä Ratsastaa prätkällä nahkahousut jalassa Auringonnousuun vihkisormus niiden taskussa Kuolemaa kohti mennään jokaikinen Sydän, maksa, kaikki pettää ja pää tietää sen Kyynärpäillä ainoon elämäni eteen töitä teen Kunnes maan matosena ryömin esiin uudelleen Kuudenkympin kriisin tunnistaa siitä Ettei sun eläke luomuperunaan riitä Istut kotona ja kiroot lapset itsekkäät Toivot et vielä seiskakympin ...

  Minulle suositeltiin kirjaa  ja psykiatrinen sairaanhoitaja, jonka luona olen nyt käynyt muutaman kerran keskustelemassa, lainasi minulle tämän. " Onneksi en ole enää nuori ", kirjoittanut Riikka Juvonen, joka on vuonna -55 syntynyt taiteilija ja kuvittaja. Eräs lause eityisesti osui ja upposi: "Sisäinen esto on paksu köysi. Se on kahle, johon itse suostumme. En tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi olla täysin tolkuton, olla piittaamatta muista, sivuuttaa olankohautuksella yhteisössä vallitsevat säännöt ja sopimukset. Mutta joskus kasvatamme isän, äidin, aviopuolisoiden, naapureiden ja ties kenen mielipiteistä ja sanomisista mielemme pohjalle toteemin, joka seisoo siellä pystyssä kuin ankara sormi, heristäen, soimaten ja tuomiten. Vaikka kuinka koettaisi paeta, se seuraa mukana ja rajoittaa mahdollisuuksiamme tehdä asioita, joihin kykenisimme jos vain uskaltaisimme. Minä ainakin muovasin pikkuhiljaa, huomaamattani itselleni hirmuhallitsijan, joka vahti ja tarkkaili minu...

  Sain sitten mentyä koelauluun eilen ja nyt olen erään kuoron jäsen. Jäseniä siinä on noin 30. Olen kerrankin sieltä nuorimmasta päästä. Äänialani on sopraano. Minut otettiin oikein lämpimästi vastaan, eli ainakin ensivaikutelma porukasta on hyvä. Kuoronjohtajana toimii mies, joka varsinaiselta ammatiltaan on kuvataiteilija, mutta kouluttautunut rivilaulajasta kuoronjohtajaksi. Oikein vauhdikas ja kannustava persoona. En ole kuorossa laulanut sitten kouluaikojen ja klassista laulua harrastanut nuorena hetken. Se harrastus tyssäsi oikeastaan niiden laulutuntien kalleuteen, koska olin tuolloin myös opiskelija. Oli aika hyvällä tavalla mielenkiintoista päästä mukaan laulamaan. Siellä kukin seuraa omaa nuottiviivastoa, eli sopraanoilla, altoilla, tenoreilla ja bassoilla on omat nuotit, vaikka laulu on sama kaikilla. Se moniääninen laulu kuulosti kyllä ajoittain tosi hienolta, varsinkin kun harjoittelimme eräässä kappelissa, jossa kaikui. Paljon on opettelemista ja vie varmaan aikaa, e...

  Olen jo pitkään tuskaillut Kotona olevia liian täysiä säilytyslaatikoita ja vaaterekkejä. Tuntuu, että liika roina vie energiaa eikä anna tilaa ajatuksille. Tänään sitten tuumasta toimeen ja säälimättä kävin läpi vaatteitani. Kaikki "tätä vois vielä ehkä käyttää"- tai "tällä on tunnearvoa"-vaatteet pinosin suuriin pinoihin ja lopulta jaoin ne useisiin jätesäkkeihin. Koko komeuden ladoin auton peräkonttiin ja kuskasin kierrätyslaatikoihin. Nyt on hyvä olo. Joskus olen vienyt vaatteitani vaatedivariin, sieltä tuli myyntilille muutama kymppi. Kirpparitouhutkin ovat tuttuja, mutta nykyään en viitsi nähdä sitä vaivaa, että hinnoittelisin ja kävisin viikottain siivoamassa kirpputoripaikkaa. Sama juttu pitäisi joku päivä tehdä vintilläkin oleville tavaroille. Joulukoristeitakin tuntuu olevan tulevillekin sukupolville. Jokunen vuosi vein vinttitavaraa monta kärryllistä SPR:n konttiin, mutta ehkä ne lisääntyvät kotona keskenään, kun säilytystila vintilläkin taas tupaten tä...

  Tänään minulla oli hammaslääkärin vastaanotolle aika varhain aamulla, ja tietysti nukuin vähän levottomasti, kun jännitti. Turhaan jännitin. Otettiin röntgenkuvat ja vähän koputeltiin hammaskalustoa sieltä ja täältä, Ei löytynyt reikiä ja hammaslääkäri kehui myös hampaideni kotihoitoa. No, niuhona neitsytluonteena olenkin aika tarkka hampaiden puhtaudesta.  En tiedä, mikä siinä hammaslääkärillä käynnissä aina jännittää. Ehkä mahdollinen kipu. Tosin paljon ikävämpäähän on hammaskiven poisto. Tosin sitäkin tulee nykyään melko vähän, koska en tupakoi enää edes satunnaisesti. Minulla ei onneksi ole mitään kouluaikaisiakaan hammaslääkäritraumoja. Mutta aikoinaan kotipitäjässäkin kerrottiin tarinoita, joissa hammaslääkäri oli porannut ihan väärään kohtaan, unohtanut poran suuhun ja mitä kaikkea. Ehkä vähän väritettyjäkin stooreja. Hammaslääkärin ammatti on kyllä ihailtava. Ei minusta olisi ronkkimaan vieraiden ihmisten suuvärkkejä hankalassa asennossa päivästä toiseen. Melko ahdas...

  Ihmisen on vaikea tajuta asioita, joita ei ole itse kokenut. Itsekin joskus nuorena laitoin välit poikki kokonaan ihmiseen, joka tuntui vain syövän toisten energioita olemalla usein synkkä, masentunut ja kateellinen. Oli kurjaa mennä kylään, kun oli tarkoitus pitää mukava kahvihetki, ja toinen vain tuijottaa mykkänä ikkunasta ulos. Sitä en muista, kävikö tämä henkilö koskaan missään keskustelemassa pahasta olostaan, vai pitikö sitä jotenkin asiana, joka on vain siedettävä yksin. Täytyy lisätä, että yritin kyllä auttaa häntä kannustamalla ja puhumalla, mutta lopulta väsyin. Se alakulo alkoi tarttua minuunkin. Samoin lähisukulaiseni, jolla oli erilaisten riippuvuuksiensa lisäksi myös kaksisuuntainen mielialahäiriö, oli mielestäni ainoastaan huomionhakuinen ja suhtauduin skeptisesti hänen monenlaisiin terapiaistuntoihinsa, jotka olivat mielestäni silkkaa ajanhukkaa., koska mielstäni mikään ei oleellisesti muuttunut, vaan hän tuntui saavan koko ajan lisää syitä sääliä itseään. Jossai...

  Täytyy kirjoittaa nyt sananen musiikista. Viikonloppuna oltiin asuntovaunulla ja päädyttiin karaoketansseihin. Niin päätyi haukkupaukkukin. Jätettiin jäbä vaunuun, radio hiljaa soimassa ja oletettiin että homma toimii samalla tavalla kuin edesmenneenkin hauvelin kanssa, eli että nukkua pöllöttäisi tyytyväisenä. Mutta ei, käväisin vaunulla, ja nuoriherra oli hyppinyt sohvalla, pudotellut tavaroita ja riehunut. Eli oli pakko ottaa mukaan. No, tilaisuus oli ulkosalla ja ainoastaan tanssi ja laulu tapahtui vankkuriteltassa, niin että haukkupaukku sai nukkua pöydän alla ja aina välillä joku kävi rapsuttelemassa. Olen joskus nuorena harrastanut hetken klassista laulua. Kävin laulunopettajalla konservatoriossa. Homma oli ihan mukavaa, mutta myös hintavaa, joten kovin kauaa en siellä käynyt. Nyt taas pitkästä aikaa karaokea hoilotellessa huomasin, että äänenkäyttö ja hengitystekniikkaa tosiaan pitäisi harjoitella ahkerammin. Olen nyt EHKÄ liittymässä yhteen kuoroon. Viikon kuluttua pitäi...