Tohtori Höyhen

 Tohtori  Höyhen on nyt pohtinut ihmistyyppiä "hyvä jätkä", kaikkien kaveri. Tämä henkilö, joka ei riitele koskaan kenenkään kanssa ja jolla on kuitenkin aina jostain syystä oikeat mielipiteet oikealla hetkellä. Joka aina tietää varsinkin jälkeenpäin, miten asiassa kannatti toimia. Hän ei ole koskaan oikein kenenkään puolella, mutta jollain ihme myyräntyöllä kuitenkin osaa vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Ei riitele somessa, ja vaikenee, kun pitäisi ratkoa asioita. Hän on kallellaan aina sopivasti moneen suuntaan. Ottaa mielellään vastaan ne edut, jotka joku toinen on saanut ajettua läpi. Riittää että se "joku" vähän saattaa jopa ryvettyä tai tulla leimatuksi riitelijäksi, mutta pääasia on se, että hyvä jätkä pysyy puhtoisena. Täytyy sanoa, että ei ole ihmistyyppinä henkilökohtaisesti suosikkini numero yksi. Silläkin uhalla, että rapatessa roiskuu, niin ihmisellä pitäisi olla rohkeutta mielipiteen ilmaisuun. Koska se mielipide kuitenkin yleensä on olemassa meistä ...

 Viime aikoina on jonkun verran julkisuudessa väitelty siitä, että kuka on oikeasti taiteilija ja kuka vaikkapa sunnuntaimaalari. Aiheesta voi varmaan jankata loputtomasti, mutta se ei johda mihinkään . Niitä apurahoja kai kuitenkin voi hakea vain sellainen, joka on oikeasti käynyt jotain taidekoulua ja valmistunut sieltä. Ja tavallaan sen ymmärtää, koska jotkut kriteerit on pakko säilyttää rahoja jaettaessa. Silti jokainen varmaan ymmärtää sen, että pelkästään koulua käymällä ei tulla ammattilaiseksi ja osaajaksi. Voi kahlata koulun läpi ja ottaa opetuksen vastaan, mutta silti voi puuttua palo ja kyky olla mielenkiintoinen ja luova. Onneksi meitä taiteenystäviä on monenlaisia. Osa tykkää abstraktista, osa arvostaa piirustustaitoa ja teknistä osaamista. Joskus sitä itsekin miettii, kun katselee vähän nihkeällä mielellä näitä ns sisustustauluja. Kun on roiskittu väriä vähän sinne ja tänne ja sitten kaupitellaan hyvään hintaan. Toisaalta taulu voi olla hyvin tai huonosti roiskittu. J...

Koronarajoitukset vain jatkuvat ja sille ei nyt mitään voi. Päässä on välillä melkoinen sekameteli. Kotona on ihan hyvä olla, mutta kiva olisi ehkä käydä välillä vähän jossain muuallakin. Perhe on nyt saanut nauttia kotiruoasta ja uusia reseptejäkin on tullut kokeiltua. Eräästä työpaikasta on kieltäydytty, kun ei vaan tuntunut hyvältä eikä ihan rehdiltäkään menolta. Kesä tulee. Mietityttää, että tuoko se tullessaan jotain vaihtelua ja jos, niin millaista? Toivottavasti jotain uutta, kivaa ja ennennäkemätöntäkin. Hyvällä tavalla ennennäkemätöntä. Elämä ei silti tule palautumaan enää ihan samaksi kuin mitä se oli ennen koronaa. Etätyöskentely tullut jäädäkseen tietyille aloille. Ja mitä järkeä onkaan lennellä maasta toiseen, jos asian pystyy hoitamaan etänäkin? Silti moni kohtaaminen jää kohtaamatta ja moni ihmissuhde alkamatta, koska ei voi tavata livenä. Eniten säälittää ehkä nuoret. Peruutetut leirit, penkkarit, vanhojentanssit, valatilaisuudet...Surullista. Myös surettaa yksinäiset i...

Nykyään kehotetaan ajattelemaan asioita "laatikon ulkopuolelta". Tulemaan ulos laatikosta. Ennen tultiin ulos vain kaapista. Tohtori Höyhen on jollain tavalla raivoissaan. Huomannut, että päivä päivältä sopii yhä huonommin yhteiskuntaan ja sen vaatimuksiin. Pähkinänkuoressa tullut se fiilis, että tavallisen kansalaisen ainoa tai ainakin tärkein tehtävä on nyplätä jossain helvetin yrityksessä, kitupalkalla, ja tuottaa mahdollisimman paljon pätäkkää yritykselle. No, eikös kapitalismi perustukin juuri tähän? Oikeasti alkaa hermo mennä näiden ekonomien ja tulostavoitteiden kanssa. Päivänä muutamana tuli tv:stä ohjelma MOT, jossa tutkittiin sitä, mitä tapahtui, kun toimeentulotukien käsittely siirrettiin sosiaalitoimelta Kelalle. Nimettömänä pysytelleen Kelan työntekijät kertoivat, että heille on asetettu päiväkohtainen tavoite, eli tietty määrä hakemuksia tulee käsitellä, jotta pysyy rankinglistalla ja saa pitää työpaikkansa. Vanhempi työntekijä oli sitten neuvonut uudempaa, joka...

 Tohtori Höyhenellä on sekä suvussa että tuttavapiirissä henkilöitä, joilla diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö. Alkoi mietityttää, että miksi se on nykyään niin yleinen? Onko se yleistynyt vai onko diagnoosit "parantuneet"? Onko joukossa myös virheellisiä diagnooseja?  En nyt yhtään väheksy ko sairautta tai vihjaile, että siitä kärsivät eivät oikeasti kärsisi. Melkolailla rytmikkäästi nämä henkilöt tuntuvat aaltoilevan, syvästä masennuksesta ja kyvyttömyydestä toimia kohotaan pikkuhiljaa elävien kirjoihin, ja vauhti kiihtyy helposti maaniseksi tekemiseksi, touhuamiseksi, yliseksuaaliseksi räiskinnäksi ja holtittomiksi päätöksiksi. Joillain lääkitys pitää touhun aisoissa, toisilla se ei jostain syystä tunnu tokenevan millään. Kauhuissani kuuntelin erästä tuttavaani, joka kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ja nyt yrittää pudottaa painoa ja ilmoitti, että on vesipaastolla. Tällä, jos millä, saa kyllä kroppansa lisäksi mielensäkin sekaisin ihan "tervekin...

Korona-aika on saanut aikaan monenmoisia rutiineja ja ajantappo-konsteja. Kovassa nosteessa omalla kohdallani ollut käsillä tekeminen. Sukkia ja pipoja on neulottu, palapeleja koottu.  Lukeminen tietysti kulkenut aina mukana. Samoin useita elokuvia ja sarjoja tullut katsottua. Jotta selviää täyspäisenä rajoituksista ja kotoilusta (joka tosin ei ole Tohtori Höyhenelle mikään rangaistus), on hyvä pitää rutiineista kiinni. Kannattaa nousta ajoissa, peseytyä, juoda kahvia, pedata sänky. Laittaa naama kuntoon, vaikkei olisikaan mitään menoa. Oman kokemuksen mukaan koko päivän löhöily on lähinnä masentavaa. Paitsi ehkä teini-ikäisille. Vähän huolestuttaa, mikä on työtilanne sitten, kun viimeisin tutkinto suoritettu. Löytyykö alan töitä vai pitääkö palata entisiin hommiin. Varsinkaan kun työtilaisuudet tuntuvat korona-ajan myötä vähentyneen kaikilla. Paitsi ehkä hoitoalalla ei. Toisaalta on turha hajottaa päätään suremalle asioita, joille ei voi mitään. Kannattaa uskoa siihen, että yleens...

Tohtori Höyhen pohtii aika ajoin näitä vanhemmuuden iloja. Pahnanpohjimmainenkin lentää pesästä parin vuoden sisällä. Olen välillä kuunnellut sivusta, kun sisarukset keskustelevat lapsuudestaan. Täytyy kyllä sanoa, että muisti on valikoiva itse kullakin. Juuri, kun on onnitellut itseään, kuinka kaikesta huolimatta onnistui kasvattamaan täyspäisiä lapsia, tai sanotaan että lapsista aikuisia, ja on vähän säälinytkin itseään, kun parhaat vuodet menivät aikalailla lasten ehdoilla, kun ei ollut paljoa tukiverkkoja käytössä, niin saakin kuulla lasten suusta jotain ihan muuta. Että kuinka meitä vanhempia ei kuulemma kiinnostanut yhtään, missä he kulkivat, ja kuinka toimittiin väärin siinä ja tässä asiassa. Mitäpä siinä sitten pullikoimaan vastaan, jos perilliset ovat sitä mieltä. Itsellä kyllä se mielikuva, että melko tiukasti vahdittiin touhuja ja laukattiin perässä, varsinkin ennen murrosikää. Murrosiässä sitten ainakin toisen mielestä annettiin liikaa vapauksia, vaikka omasta mielestä anne...