Onneksi joulu on ohi!

 






"1) Miksi joulua juhlitaan vääränä päivänä?

Kirkkoisät päättivät noin vuonna 300, että Jeesus syntyi 25. joulukuuta. Esimerkiksi Pohjoismaissa joulun tärkein päivä kodeissa on kuitenkin jouluaatto 24. joulukuuta, jolloin muun muassa lahjat jaetaan.

Yhden teorian mukaan tapa juontuu ajoilta ennen mekaanisen kellon keksimistä.

Uusi päivä alkoi auringonlaskusta eikä keskiyöstä, kuten nykyään. Keskiaikaisessa skandinaavisessa Hávámal-runossa lukee muun muassa, että ”illasta päivä alkaa”.

Skandinaviassa käytäntö oli vallalla pitkään, ja joulua juhlittiin joulupäivän aattona 24. joulukuuta.

Muuallakaan kristikunnassa Jeesuksen syntymää ei juhlita varmasti oikeana päivänä – tarkkaa syntymäpäivää kun ei tiedetä.

Joidenkin laskelmien mukaan Jeesus syntyi keväällä, maaliskuussa, noin kuusi vuotta ajanlaskumme alun jälkeen. "

(Sivustolta 22 historiallista faktaa joulusta).


------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Onneksi joulu on taas kerran mennyt. Joka vuosi haaveilen, että kaikkea olisi vain vähän, eli siis ruokaa vain sopivasti ja että voisi vain olla ja rauhoittua. Silti koko touhu paisuu joka vuosi liiallisuuksiin  ja lopulta jännitteet purkautuu tavalla tai toisella.

En voi yhtään ymmärtää ostamista ostamisen vuoksi. Jos niitä lahjoja hankitaan, niin liputan  kyllä tarpeellisten lahjojen puolesta. Ja lahjakortti on hyvä, koska siten voi hyödyttää alennusmyyntejä, jotka alkavat lähes välittömästi, kun joulupukin reen perävalot vilahtavat.

Jouluhan on muutenkin pakanallinen juhla, ja jotenkin sen ympärille kiertynyt kaupallisuus ahdistaa vuosi vuodelta enemmän. Joulupukin ulkonäkökin on Coca colalle mainoksia piirtäneen henkilön käsialaa, kun joskus 1930-luvulla Coca Cola halusi lanseerata cokiksen myös talvijuomaksi. Sitä ennenhän se oli hellekesien virvoke. Tai joulupukista tuli siis Coca colan mannekiini, tämä punainen nuttuhan valikoitui joulupukin asuksi 1800- luvun lopulla Yhdysvalloissa.

Meillä kehkeytyi myös jouluriita nuorimmaisen lapsen kanssa. Muiden aikuisten lasteni kanssa minulla on hyvät välit ja heillä myös hyvät käytöstavat, mutta tämä vielä kotona asuva, 19-v neitonen, tuntuu halveksivan kaikkea mitä teen ja millainen olen, ja ei esimerkiksi koskaan edes kiitä ruoasta, vaikka täällä ilmaiseksi asuu ja elää. Ilmeisesti kuitenkin kodin ulkopuolella osaa käyttäytyä. Myös hänen ystävänsä ihmettelevät tytön käytöstä minua kohtaan. Ainakin ovat ääneen sanoneet että "sun äitihän on vaiks kuin kiva".

Iso syy tähän, että tytön käytös on voinut jatkua, on se, että isänsä kohtelee häntä lähinnä prinsessana ja meillä ei ole ollut yhtenäistä kasvatuslinjaa, vaikka siitä on paljon puhuttu miehen kanssa. Hän ei jotenkin osaa nähdä mitään väärää siinä, että katsoo läpi sormien tytön töykeää käytöstä. Minusta on sitten tullut se ikävä äiti, joka kyselee liikaa ja ottaa liikaa kantaa asioihin.

Täytyy sanoa, että olen miettinyt jo monta päivää, että ensi joulua en ehkä halua viettää tällä kokoonpanolla. Taidan paeta jonnekin mökkiin metsän keskelle. Yksin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H