Meiltähän tämä käy

 

Meiltähän tämä käy on ajankohtainen kertomus elämäntapaoppaiden Suomesta, perheen eristyneisyydestä sekä hyvinvointiyhteiskunnasta, jossa kaikki eivät pysy mukana.

Rouva Paula von Renqvistin elämä muodostuu vastakohtaisuuksista. Joulukuussa hän nautiskelee särkipaloja linnanjuhlissa. Tammikuussa hän on asunnoton.

Paula on halunnut luoda kodin teini-ikäisille lapsilleen ja menestyvälle miehelleen. Hän tahtoisi elää hyvää elämää, mutta ei tiedä, kuinka se tehdään. Vastausten puutteessa hän huojentautuu viinillä, niin kuin kantakaupungissa on tapana.

Tutussa bistrossa Paulan tielle osuu joogaohjaaja Jalo, mies kuin toisesta maailmasta, ja niin Paula herää eloon. Avioliitosta irtautuminen vailla ammattia ja varallisuutta ei ole ihan ongelmatonta, mutta viininhehkuisen rakkauden houkutus on suuri.

Pian Paula saa huomata ajautuneensa yhä kauemmas toiveistaan ja perheestään.

(WSOY 2020)

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Luin tämän kirjan ja "hauskalla" tavalla se tavallaan nitoi yhteen asioita, joita olen viime päivinä pohtinut. 

Tässä on päähenkilönä Paula, joka toimii vaimona menestyvälle miehelle ja äitinä kahdelle lukioikäiselle lapselle. Siinä sivussa hän toimii yrittäjänä eli leipoo leipää ravintoloihin. Miehensä on  itsekeskeinen öykkäri-arkkitehti ja lapset tottuneet saamaan aina kaiken. Ainakin kaiken sen, mitä rahalla saa.

Paula on ottanut perheessä palvelijan roolin. Hän passaa sekä miestään että lapsiaan, eikä saa kiitosta vaan lähinnä halveksintaa. Koko perhe kutsuu häntä vähemmän mairittelevalla lempinimellä "Höhlä". Lapset eivät osaa arvostaa yhtään mitään, ja silti Paula uskollisesti passaa heille eteen herkkuruoat, pesee pyykit ja tukee harrastuksissa. Miehensä viipottaa kodin ulkopuolella sekä uran että vieraiden naisten perässä.

Jossain kohtaa tämä Paula tapaa joogaohjaaja Jalon, joka täysin erilainen kuin aviomies, ja aloittaa tämän kanssa suhteen. Hän kokee saavansa arvostusta ja myös hellyyttä ensimmäisen kerran elämässään. 

Lopulta Paula muuttaa Jalon luo, ja äkkiä hän onkin tarinan pahis. Mies haukkuu ja lapset syyttelevät ja tilanne muuttuu koko ajan ahdistavammaksi. Silti hän käy uskollisesti kotona siivoamassa ja laittamassa näille kiittämättömille teineille ruokaa. Lapset syyttelevät häntä ihan kaikesta. Heidän mielestään hän on kuin venäläisten näytelmien naiset: pyörittelee silmiään, vääntelee käsiää ja suunnittelee tekevänsä asioita, joita ei kuitenkaan tee.

Paula ajautuu taloudelliseen ahdinkoon. Ei saa työttömyyskorvausta, koska lopetti yritystoiminnan eikä meinaa saada vuokra-asuntoakaan aluksi. Lopulta saa, mutta se on lähiössä, eikä se keskikaupungin hienostoalueeseen tottuvia lapsia houkuta muuttamaan, vaikka isän kanssa on vaikeaa. Kotona on likaista, kun äiti ei ole siivoamassa ja isä raahaa prostituoituja kotiin. Silti lapset pitävät tiukasti kiinni siitä, että isä on hyvä tyyppi ja äiti saamaton nahjus, joka ei osaa tarjota heille sitä elintasoa, johon he ovat tottuneet.

En nyt tämän enempää avaa juonta, mutta kirja kannattaa lukea. Se herättää ajatuksia. Ja kyllä sieltä nousee esiin sekin asia, että sen, kenellä on perheen rahat, on usein helpompi olla se kiva vanhempi. Jos taas on ottanut sen huushollerskan roolin, on turha odottaa kauheasti kiitosta. Varsinkaan teini-ikäisiltä. Saa toki olla se uhrautuva äiti, mutta seuraukset joutuu kestämään itse. Siksi vanhemmilla olisi hyvä olla koti- ja kasvatusasioissa yhteinen linja. Ja raha-asioissakin. Ehkä suurimmissa osassa perheitä näin onkin. Toivottavasti. Ja sen ihmisten arvostuksen lapsi oppii vain esimerkin kautta.