Kauneudesta

 

Kävin aamulla ostoksilla. Apteekista lisää silmätippoja huomista leikkausta varten ja marketista joulutähden sekä pari naistenlehteä. Lehdessä oli mm juttu Ruissalossa asuvasta taiteilijapariskunnasta. jotka olivat kauniita ja menestyviä ihmisiä kodissa, jota kelpaa esitellä naistenlehdissä. Pariskunnan miespuolinen jäsen totesi vaimostaan, että tämä oli kerran hänen mukanaan työmatkalla Italiassa ja hurmasi kuulemma kaikki YSL:n pitkässä mekossa ja korkokengissä, No, on kiva juttu, jos puolisot ihailevat toisiaan ja sanovat sen ääneen. Tosin jäin miettimään, että oliko se pointti asuvalinta vaiko se, että hän ei ollut juhlinut siinä mekossa vaan tehnyt töitä, eli oli se mekko päällä asetellut näytille 500 annosta burrataa ja villiyrttisalaattia. Tapahtui siis Milanossa. Pariskunnan mukaan kauneus on välittämistä. Pakko lisätä tähän vielä oma mielipide: YSL:n mekossa melko todennäköisesti tuleekin kaunis ja ylellinen olo.

Ryhdyin sitten pohtimaan kauneutta yleisesti. Kauneusihanteet muuttuvat, mutta kyllähän me jokainen tunnistamme kauniin ihmisen, kun sellaisen näemme. Ihminen, joka kantaa itsensä itsevarmasti, mutta ei ylimielisesti, ja on huoliteltu, niin miellyttää silmää. Tietysti synnyinlahjana saatu kaunis luusto ja hyvät geenit ovat kaiken a ja o. Joskus käy niin, että näkee jonkun oikein kauniin ihmisen, ja ei saa silmiään irti. Sitten joskus myöhemmin näkee saman ihmisen, ja hän ei enää olekaan ihan niin täydellisen kaunis kuin ensimmäisellä kerralla.

Nuoret ihmiset ovat yleensä tosi kauniita, vaikka he itse eivät ajatte itsestään välttämättä niin. Sitten, kun muutama vuosikymmen myöhemmin katselevat nuoruuskuviaan, niin todennäköisesti tuumivat, että olinpa hyvännäköinen, turhaan olin tyytymätön itseeni.

Luulen myös, että hyvännäköiset ihmiset menestyvät elämässään paremmin kuin tavikset. Ainakin voisi kuvitella, että he ovat kiinnostavampia vaikkapa työnhaku- ja parinhakutilanteissa. Tietysti on se vaara, että ajautuu väärään seuraan, koska moni onnenonkija voi myös kiinnostua liikaa. Tai sitten siitä kauniista tulee onnenonkija.

En itse pidä varsinaisena kauneutena volyymiripsiä, hiustenpidennyksiä, tai keinotekoisesti muokattua kehoa. Joskus nuorempana kyllä mietin, että silikonirinnat olisi ehkä kivat. Sellaiset luonnollisen kokoiset ja näköiset.

Liiallinen ikuisen nuoruuden tavoittelu on kyllä melko toivoton projekti, siinä alkaa helposti vaikuttaa vain huvittavalta. Mutta jokainen tehköön kehollaan, mitä tykkää. Kaikkea ei voi eikä tarvitse ymmärtää, mutta ei pidä myöskään liikaa arvostella muokattuja tai tatuoituja kehoja. Jos ihminen haluaa tatuoida vaikka naamansa, niin siitä vaan. Tosin silloin ei voi kannata kauheasti ihmetellä, että miksi ihmiset tuijottaa. Ihminen tuijottaa aina sellaisia asioita, joita ei ole tottunut päivittäin näkemään.

Kauneuteen liittyy tietysti myös vartalon koko. Lihavuus tai laihuus. Minä olen melko samalla linjoilla kuin Anna Perho, eli niin paljon kuin kehopositiivisuudesta puhutaankin, niin kyllä ihmisellä on oikeus olla tyytymätönkin kehoonsa. Ei se keho siitä muutu, vaikka miten pyörisi peilin edessä ja hokisi olevansa hyvännäköinen. Mutta jollei sitä kehoa jaksa, pysty tai voi muokata mieleisekseen, vaikka haluaisi, niin sitten pitää olla armollinen itselleen ja kehittää muita avuja. Sellaisia, joilla ei ole tekemistä pelkän ulkonäön vaan myös koko persoonan kanssa. Kuten vaikkapa taito kommunikoida niin, että saa ihmiset kuuntelemaan.