Surrausta

 

Kuvassa Salvador Dalin (1904-1989) maalaus vuodelta 1944 "Uni, jonka aiheuttaa mehiläisen lento granaattiomenan ympäri". Tyylilajina siis surrealismi. Surrealismi on taiteen ja kirjallisuuden suuntaus, jossa pyritään tuomaan esiin ihmisen tiedostamaton ja alitajuinen. Surrealismi syntyi 1920-luvun taitteessa, ja liikkeen perusteksti on runoilija André Bretonin Surrealismin manifesti vuodelta 1924.

                                                                         ---------------

On aina yhtä hauska etsiä kuvia, kun aikoo kirjoittaa jostain aiheesta.

 Eilen tosiaan tuli taas pohdittua maailman hulluutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Osa poliitikoista on mm sitä mieltä (ikävä kyllä varsinkin kokoomuksessa), että työllisyys jotenkin paranisi sillä, että ansiosidonnaista porrastetaan siten, että se pienenisi loppua kohti. Käsittämätön ajatus. Tottakai ihminen voi ottaa vastaan töitä vaikka vain päiväksi viikossa ja on näin ollen työllistetty ainakin tilastoissa, mutta eiköhän pääasia ole se, että tekemästään työstä saadulla rahallisella korvauksella voi myös tulla toimeen. Taskut täynnä rahaa on helppo esittää mielipiteitä siitä, miten muiden pitäisi elämänsä elää.

Samaan aikaan, kun heikosti elämän syrjässä kiinni olevia ihmisiä halutaan ajaa yhä suurempaan ahdinkoon, ohjataan valtion varoja vaikkapa Unipersotkuihin, joista ei kuitenkaan kukaan asiassa mukana ollut ota mitään vastuuta. Myös kehitysavusta olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että Afrikkaan ja Intiaan pitäisi toimittaa toimivaa ehkäisyä. Eiköhän se järjettömän väestönkasvun suitsiminen olisi apu moneenkin asiaan. Ja seuraava vaihtoehto on kulutuksen vähentäminen. Ja se taas vaatisi sen, että tyydyttäisiin siihen, että joskus asiat pysyvät paikallaan eikä jatkuva talouskasvu ole se ainoa, tavoittelemisen arvoinen asia. Koska niin se vaan on, että samaan aikaan, kun rikkaat rikastuu, niin yhä suuremman osan maapallon ihmisistä elämä vain kurjistuu.

Tiedostan itsekin, että olen hyvin kriittinen ja usein myös vihainenkin. Vaikken olekaan aina oikeassa, niin harmilisen usein olen. Nuorempana oli naivimpi ja halusi uskoa ihmisten vilpittömyyteen ja hyvyyteen. Silti olen aina ollut herkkä huomaamaan asioita, ja ikävä kyllä teennäisyyttä on maailmassa ihan älyttömästi ja kun sen tajuaa, ei ehkä aina jaksa olla niin positiivinen kuin toivotaan. Toisaalta olen miettinyt, että kun aikani puhun ja kirjoitan, niin ehkä saan suurimman raivon pois itsestäni ja voin elää sen jälkeen mieli tyynenpänä. Toivottavasti.

Sen, mitä olen elämästä oppinut, on se, että kannattaa melko usein luottaa siihen ensivaikutelmaan, jonka jostain ihmisestä tai asiasta saa. Jos vähänkin alkaa hälytyskellot soida, niin peräänny heti. Samoin ei kannata väkisin ängetä mihinkään porukkaan vain kuuluakseen joukkoon.

Ai niin: Iida Rauma (s.1984) voitti Finlandiapalkinnon kirjallaan Hävitys. Paljon onnea! 

Kirjan kirjoittamiseen meni kuusi vuotta ja se oli raskas prosessi, koska hän kirjoitti myös kouluväkivaltakokemuksistaan, ja luki siihen liittyen vanhoja päiväkirjojaan eli repi vanhoja haavoja auki

 Kouluväkivalta onkin oikea termi, ei mikään pelkkä koulukiusaaminen. Päivästä ja vuodesta toiseen jatkuva henkinen ja fyysinenkin piinaaminen on tosiaankin väkivaltaa. Tilannehan ei ole muuttunut vuosien kuluessa mihinkään. Tai sanotaan että se on osittain siirtynyt someen. Ja on tosiaan totta, että ne lapsen tunteet jotenkin ohitetaan liian kepeästi. Vähätellään lapsen hätää ja kehotetaan olemaan reipas. Kiusaamistakaan, kuten ei montaa muutakaan asiaa, ei pystytä suitsimaan pelkällä positiivisella ajattelulla.

 Jälleen kerran väitän, että yksi syy pahan olon lisääntymiseen sekä kouluissa että työelämässä ja yleensäkin ihmisten elämässä on se vaatimus jatkuvasta tehokkuudesta ja kasvusta samaan aikaan, kun resursseja koko ajan vähennetään. Kierre on valmis. Toisaalta kyllä tuntuu, että melko usein touhu menee syyttelyksi. Vanhemmat syyttelevät päiväkotia ja koulua, ja nämä taas vanhempia siitä, että eivät ota vastuuta omasta jälkikasvustaan tai katselevat omia lapsiaan ruusunpunaisten lasien läpi.

 Kiusaamista on ollut aina. Väkivaltaisia opettajia ja oppilaita. Myös ns "vanhaan hyvään aikaan". Itsellekin asia  oli aikoinaan hyvin tuttua, Olin ujo, liian luottavainen ja huono puolustamaan itseäni. Ja kuulemma opettajatyyppiä. Se ei ollut mikään kehu tuolloin :) Reagoin kiusaamiseen vetäytymällä ja olemalla ikäänkuin katsoisin tilannetta jotenkin itseni ulkopuolelta.Ehkä senkin takia minusta tuli aikuisena tällainen, eli hyvin hanakka puuttumaan elämän epäkohtiin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

R.I.P Aira Samulin 1927-2023