Kaihin karavaani
Eilen minulta tosiaan leikattiin kaihi toisestakin silmästä. Jännitti ehkä vähän enemmän kuin ensimmäisen silmän leikkaus, kun jo vähän tiesi, mitä odottaa. Leikkaus on kuitenkin täysin kivuton. Ällöttävää oikeastaan vain se silmäripsien teippaaminen. Ja leikkaukseenhan tullaan meikittä. Onneksi ei ole mitään volyymiripsiä, ne varmaan irtoaisivat tuossa tohinassa.
Ihoni on aika kosketusherkkä ja ärsyynnyin melkolailla, kun lääkäriä avustava hoitaja desinfioi silmää, kun olin jo leikkaustuolissa, ja painoi silmäluomiani pyyhkiessään niin, että tuntui että silmämunat varmaan kohta painuu pään sisään. S-tana! Mennyt ennenkin hermo liian kovakouraisten hoitajien tai kosmetologien kanssa.
Lääkärinä minulla oli sama loistava naislääkäri kuin aiemminkin. Hän on vakuuttavan oloinen ja rauhallinen sekä ystävällinen. On olo, että on turvallisissa käsissä. Samalla otettiin yksi näyte silmän etukammiosta, koska vieläkään ei ole selvinnyt syy siihen, miksi molempiin silmiin iski värikalvontulehdus reilu vuosi sitten. Ensimmäistä kertaa koskaan. Ja tuolloin tutkittiin reumageeni, jota minulla ei ole ja kuvattiin keuhkot, nekin kunnossa. Nyt tutkitaan siis vielä herpes ja joku TOXO PCR.
Voihan olla, että koko Iriitin syy jää arvoitukseksi. Eräs syy on myös stressi, ja sitä itse epäilen syyksi siihen, että vastustuskyky aleni. Kortisoni- yms muita tippoja tiputellessa mennyt kuitenkin siis reipas vuoksi.
Nyt näen kyllä hyvin, ja näin kyllä jo heti ensimmäisen leikkauksen jälkeen. Kuulemma menee jonkin verran aikaa, että aivot tottuvat ja silmien yhteistyökyky keskenään alkaa toimia. Kaksi viikkoa pitää ottaa iisisti, eikä saa saunoa eikä meikata silmiä eikä nostaa mitään viittä kiloa painavampaa. Parin viikon päästä kontrolli. Silmätippoja tiputellaan 4-6 viikkoa.
Kaikkiaan olin silmäklinikalla kolmisen tuntia. Suurin osa ajasta meni istumiseen ja odotteluun ja välillä hoitaja kävi laittamassa silmätippoja, joita pitää laittaa ennen leikkausta. Huvitti, kun kaikki henkilökunnan keskustelu kuului odotushuoneessa. Siellä keskusteltiin äänekkäästi ja etunimellä eräästä työkaverista, joka ilmeisesti ei ollut kovin suosittu työporukan kesken. Eräs selitti muille olevansa täysin ko. henkilön talutusnuorassa, mutta aikoo kuulemma nyt sanoa tälle suorat sanat, ja toinen esitti arvionaan, että se arvostelun kohteena oleva työkaveri on myös veemäinen. Tuli vähän kiusaantunut olo keskustelua kuunnellessa. Tuollaiset asiat pitäisi ehkä puida muualla kuin potilaiden kuullen. No, sellaista elämä on. Oispa ollut noloa, jos olisinkin ollut joku tämän arvostelun kohteen tuttu (etunimi siis mainittiin). No, en ollut.
Nyt voi sitten joulua odottaa katse terävänä. Kävin jo tänään ostamassa lähes kaikki ruokatavarat, jotka ostoslistaan viikonloppuna kirjoitettiin. Oli alunperin tarkoitus lähteä miehen kanssa ostamaan ne isoon markettiin, mutta en halua, koska ahdistun siitä, että tavaraa kertyy aina yli suunnitelmien. Mieluummin toimin sitten näin, että käyn ostoksilla yksin ja ajoissa, ja ihan omassa lähimarketissa. Mies saa hommata kinkun, cokikset ja sillit.
Joulua kohti siis kirkkain silmin!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!