Tohtori Höyhen

 Nyt on noin kaksi viikkoa ollut kansalaisilla elämä yhtä juhlaa. Tai jotain. Ensin oli joulu, sitten ns välipäivät ja sitten olikin vuoden vaihtuminen. Jotenkin oltu joulun jälkeen siipan kanssa ihan tööt, eli lähinnä maattu sohvalla ja katsottu televisiota. Ei jaksettu uudeksi vuodeksikaan kutsua ketään kylään. Tehtiin ruokaa, poltettiin kynttilöitä ja syötiin kahdestaan. Skumppakin jäi avaamatta. Punaviini ei. Joulu meni melko mukavasti, toki ruokaa oli taaskin liikaa. Kaikki lapset olivat meillä. Nuorimmainen tuli joulupäivänä avopuolisonsa kanssa.  Lahjoja me hankimme toisillemme ja mielestäni kaikki hankinnat olivat oikein onnistuneita. Jouluaattona oltiin levyraatia. Jotenkin tämmöinen pitkä juhlapyhäsessio vähän veltostuttaa ja tekee ylirennoksi. Nyt pitäisi taas jatkaa opiskelujakin ja kyllä tuntuu olevan niin tahmeaa ajatus kirjojen avaamisesta. Mutta kaipa tämä vauhti tästä taas kiihtyy.

  Käyn joka aamu varhain koiran kanssa pienellä kävelylenkillä pienessä metsässä, jolloin yleensä aivot levänneet ja ajatukset kirkkaat. Metsä on ollut ilahduttavan valoisa jo pitkään, kiitos lumipeitteen, joka pysynyt. Tänä aamuna pohdin, jälleen kerran, sitä, miten tärkeää on, että vaikka elääkin parisuhteessa, niin on myös oma elämä. Omat kaverit, omat menot, omat harrastukset.  Hiukan yli vuosi sitten aloittamani kuoroharrastus on kyllä tuonut mukanaan paljon. Muistan, mitä ihan viime hetkiin saakka olin valmis perumaan koelauluun menon. Jännitti. Silti menin. Pääsin kuoron mukaan, kuten kaikki muutkin koelaulaneet ovat päässeet sinne. Alussa tunsin pitkään ulkopuolisuutta ja vähän ärsyttikin kahvinkeittovuorot yms. Kunnes siihenkin tottui. Olen kuoron kanssa laulanut mm Vappuna puistossa, sairaalan vuodeosastolla, vanhusten palvelutalossa. Muutamaan otteeseen kirkossa, Turun tuomiokirkon rappusilla ja ravintoloissa. Nyt viimeksi kahdessa eri konsertissa kahdella eri paikk...

  Eilen tuli katsottua jonkin aikaa Linnan juhlia, lähinnä sitä kättelyosuutta ja myös sitä, kun presidenttipari keskusteli sotien veteraanien ja lottien kanssa. Presidenttiparillehan tämä oli heidän viimeinen isännöintinsä näissä merkeissä. Jään kyllä kaipaamaan tätä pariskuntaa. Suomihan itsenäistyi 6.12. 1917, eli on nyt 106-vuotias. Sodan veteraaneja on enää kourallinen, nuorimmatkin jo lähes 100-vuotiaita. Oli kyllä aivan käsittämätöntä katsella ja kuunnella näitä juhliin vielä saapumaan kyenneitä henkilöitä. Aivan käsittämättömän terävä järjenjuoksu, ei voi kuin ihailla. Tietenkin he edustivat pyramidin huippuja, olihan paljon niitä, jotka invalidisoituivat ja traumatisoituivat loppuiäkseen. Ei tuohon aikaan varmaankaan ollut tarjolla mitään erityistä psyykkistä apua, luulisin. Ja toisaalta moni halusi sulkea mielestään menneet kauhut, eli ei halunnut puhua niistä lainkaan. Sitten se  kaikki purkautui jotenkin. Raivona, perheväkivaltana, puhumattomuutena, masentuneisuute...

  Kuvassa tiiliskivi. Kuvaa mielestäni hyvin maanantaipäiviä. Maanantai ei siis ole lempipäiväni (perjantai ja varsinkin lauantai ovat), vaan maanantai on vähän väsynyt ja raskas päivä, jolle kuitenkin uusi viikko alkaa jäsentymään. Viikon raskain päivä silti. Minulla tulee olemaan kiireinen viikko, tai ainakin kuvittelen näin, eli pitäisi tehdä uuteen opiskeluuni liittyviä tehtäviä sekä saada ensi viikkoa varten myös näyttösuunnitelma valmiiksi. Lycka til. Olin viikonloppuna eräällä kuoroharrastukseeni liittyvällä laululeirillä. Olin myös katsomassa musikaalia nimeltä Queen- show must go on. Se on Mikael Saaren tähdittämä musikaali, joka kiertänyt Suomea jo jonkin aikaa. En tiedä, puhutaanko peräti vuosista. Jos kiinnostaa, niin googleta, löytyy paljon tietoa. Samoin Instagramista. Tämä musikaali oli siis aivan mielettömän hyvä ja kestikin kaikkinensa kolme tuntia (miinus väliaika). Juuri sellainen esitys, että koska lopputulos oli aivan loistava ja hiottu, niin katsoja näkee vain...

  Risto Reipas on kuvitteellinen ihmishahmo kirjailija A. A. Milnen Nalle Puh -kirjoissa. Hän on Nalle Puhin omistaja. Hän on noin 8-vuotias poika, jolla on ruskea tukka. Risto Reipas asuu Puolen hehtaarin metsässä ja käy koulua päivisin. Hän myös yleensä korjaa Nalle Puhin ja ystävien väärinkäsitykset (teksti Wikipediasta) Kuvassa Disneyn versio Risto Reippaasta. Katsoin eilen ohjelmaa energiajuomista ja niiden haitallisuudesta varsinkin liikaa käytettynä. Nehän ovat tölkeissä myytäviä, piristäviä juomia, joissa on mm kofeiinia, sokeria (tai makeutusaineita) ja sekaan heitetty ehkä jotain kasvista tai esanssia ja ripaus vitamiinia, jolle halutaan välittää vaikutelmaa terveellisyydestä. Varsinkin nuoret ostavat energiajuomia. Kaipa sitä voisi kutsua muoti-ilmiöksi. Joissain maissa niitä ei saa kaupata alle 18-vuotiaille, koska niitä haittavaikutuksia taitaa olla enemmän kuin hyötyjä. Ja kyseessähän on ainoastaan bisnes. Tarve, joka on saatu aikaiseksi osuvalla (ja harhaanjohtavalla...

  "Take your time". Käännös suomeksi: "ei kiirettä". Itseä viehättää vielä enemmän suora käännös "ota aikasi". Eli ota tarvittava aika siihen, mitä teet. Älä vertaa siihen, miten joku muu sen tekisi. Tehdä nopeasti ei tosiaankaan aina tarkoita sitä, että tehtävä olisi tehty hyvin. Sinä olet sinä ja se "joku muu" on vain joku muu. Ryhdyin vielä vanhoilla päivilläni opiskelemaan. Taas. Lähinnä ajatuksena nykyisen tekemisen päivittäminen, joka tuo myös hiukan liksaakin lisää, kun on se tutkinto. Tämä onkin sitten elämäni kolmas tutkinto. Opiskelu on kyllä kiehtovaa. On mukava oppia uusia asioita ja tehdä yhteenveto jo osatuista asioista. Nyt puuttuu kuitenkin vielä te-keskuksen päätös siitä, että onko minun mahdollista opiskella ns omaehtoisesti. Siinä onkin jo vierähtänyt muutama päivä. On kyllä jännä juttu, että ko. laitoksella kyllä aikaa tutkia ns. lillukanvarsia (kuten että onko määrätty työnhakuvelvoite suoritettu), mutta oikea ja asiakkaalle ...

  Aamulla, kun olin aamupyrähdyksellä koiran kanssa, aloin pohtia hiukan omia toimintatapojani ikäänkuin keittiöpsykologin näkökulmasta. Lähinnä pohdin sitä, että olen turhan usein jotenkin stressaantunut tai huolestunut tulevista tapahtumista, vaikkei mitään järkevää syytä ole moiseen olotilaan. Mistä se johtuu? Tietenkin osittain herkästä hermostosta, mutta mistä muusta? Äkkiä ymmärsin, että se johtuu varmaan pitkälti menneistä pettymyksistä. Siis siitä, että on uskonut jostain asioista ja ihmisistä hyvää, liiankin hyvää, ja on joutunut karvaasti pettymään.  Menin jopa niin pitkälle keittiöpsykologiassani, että palasin ihan lapsuuteeni asti. Tapahtumiin ennen yhtä ikävuotta. Tuolloin biologinen äitini antoi minut adoptoitavaksi. Voisi kuvitella, että kun vauvan elämänolosuhteet muuttuvat radikaalisti ja tutut kasvot katoavat ympäriltä, niin saattaa tulla jonkinlainen alitajuinen pelko kaikkia muutoksia kohtaan. Eikä ehkä myöskään uskalla luottaa minkään pysyvyyteen, koska se...