Tohtori Höyhen

  Pinokkion seikkailut  ( ital.   Le avventure di Pinocchio , suomennettu myös mm. nimillä  Pitkänenän seikkailut  ja  Pinokkio ) on italialaisen  Carlo Collodin  kirjoittama saturomaani. Sen alkupuoli julkaistiin sarjamuodossa vuosina 1881–1883, ja koko kirja ilmestyi helmikuussa 1883. Kirja kertoo eläväksi muuttuvan Pinokkio-puunuken ja hänen isänsä, köyhän nukentekijän Geppetton, seikkailuista. Minulla on tuttava, jolla on Pinokkiomaisia piirteitä. Olen aiemminkin ihmetellyt, että hänen seurassaan on usein vähän epämukava olo. Sellainen olo, että ei voi ihan täysillä luottaa. En ole keksinyt syytä olotilaani, mutta eilen asia selvisi. Häneen ei tosiaankaan voi luottaa. Olimme keskiviikkoiltana viestitelleet, että voisi torstaina käydä vähän kaupungilla vaikkapa viinillä nyt, kun minullakin alkoi loma. Tuttava sanoi tai oikeastaan laittoi eilen klo 13 viestin, että käy ripsihuollossa ja ostoksilla ja soittaa sitten. Ok. Kello tuli 16 ja tuli 17,...

  Oli jotenkin harvinaisen järkyttävä uutinen kirjailija Miki Liukkosen menehtyminen. Ei pelkästään siksi, että hän oli kuollessaan 3 vuotta nuorempi kuin oma poikani. Hänessä oli jotain todella ainutlaatuista ja se karisma puski läpi hänen julkisista esiintymisistäänkin. Myönnän suoraan, etten ole lukenut ainuttakaan hänen kirjoittamaansa kirjaa. Hän tuli jotenkin tutuksi sarjasta Sivullinen, jossa hän tapasi ihmisiä, joiden elämänvalintoja tahtoi ymmärtää paremmin. Kiinnitin huomiota sekä hänen kiinnostavaan ulkonäköönsä, älykkyyteensä että myös tapaansa keskustella. Tuli kotoinen olo, onhan omiakin sukujuuriani Oulun suunnalla. Hän jotenkin hymyili koko ajan asioille, sillätavalla sisäisesti. Suuri yleisöhän sitten tiesi hänet mm siitä, että hän oli jonkin aikaa kihloissa laulaja Behmin kanssa. Behm on nyt perunut kaikki keikkansa, Ruisrockinkin, joka tänä viikonloppuna. Instagramissa hän kirjoitti melko suoraan olotiloistaan. "Olen voinut erittäin huonosti viime aikoina. Herää...

Kesä on mennyt työn merkeissä. Viikonloput ovat menneet asuntovaunuillessa tai oman kesäkaupungin antimista nauttien. Muutaman kerran tullut koettua ns ylikunto. No oikeasti vain kerran. Työ päiväkotien yhteispäivystyksessä ollut helvetillisen raskasta, mutta positiivista ollut se, että saanut tutustua ja jakaa kollegiaalisen tuskan aivan ihanien huippunaisten kanssa. Kesällä työnteko ei myöskään ole mitenkään masentavaa tai ahdistavaa, koska kesällä kaikki on jotenkin nautinnollista, varsinkin kesäaamut. Kaikki on kuitenkin jotenkin muuttunut ikäänkuin mikrotasolla. Useiden naapuriperheillä sama tilanne kuin meilläkin, eli koti tyhjenee. Pahnanpohjimmainenkin lentää pesästä. Lempinaapureilta kuoli koira, joka oli meidän edesmenneen koiran paras kaveri. Eräät naapurit erosivat, ja nyt taitaa molemmilla olla jo uusi sussu. Olen voinut henkisesti hyvin, vaikka ikäkriisi koetteleekin. Tosin harmittaa se, että joka kesä suunnittelen jotain huippukesää matkoineen ja festareineen, mutta kaik...

  Katsoin AREENASTA 3-osaisen dokumentin tanskalaisesta, 54-vuotiaasta Preben Nielsenistä, joka haluaa eutanasian. Hän loukkaantui vakavasti tapaturmassa ja halvaantui kaulasta alaspäin. Dokumentissa seurataan hänen elämäänsä viimeisten kuukausien aikana. Hän joutuu myös matkustamaan Belgiaan saadakseen kuolinapua, sillä eutanasia ei ole sallittua Tanskassa. Lisäksi lupaa eutanasiaan pitää erikseen anoa ja siihen liittyy keskusteluja useammankin lääkärin kanssa. Joka toki ymmärrettävää. Tuntuu tosiaan kohtuuttomalta, että ei ole mahdollista kokea arvokasta kuolemaa omassa maassa, itse valitussa paikassa, läheisten ympäröimänä. Nielsen joutuu tekemään hankalan ja kivuliaankin lentomatkan, eikä hänen riepottelunsa pyörätuolista toiseen ja lentokoneen penkkiin ole mitään kaunista katseltavaa. Hänellä on hiukan tuntoa olkapäissä ja kivut ovat kovat liikuteltaessa. Siinä on useampikin mies nostamassa häntä. Nielsen on keskustellut asiat läpi läheistensä kanssa. Suurin osa ymmärtää hänen...

  Huomasinkin, että en ole aikoihin kirjoittanut blogiin mitään. No en toisaalta ole kyllä maalannutkaan mitään. Täysin tuntuu olleen luovat asiat jäissä. Suurin syyllinen taitaa olla tämä minun huhtikuussa alkanut sijaisuuteni päiväkodissa. Melkolailla on mehut pois, kun 8 tuntia touhuaa siellä ilman taukoja. En tiedä, voiko lepohuoneessa vietettyä aikaa sitten kutsua tauoksi. Ehkä. Siellä siis valvotaan pikku pilttien päiväunia. Pakkohan ei ole nukkua, mutta hiljentyä ja rauhoittua pitäisi kuitenkin. Sen työn hyviä puolia ovat mm vapaat illat ja viikonloput. Mielestäni se on suorastaan luksusta. Tänä kesänä aloitimme jo asuntovaunukaudenkin. Onnellisimman hetken pitkästä aikaa koin sunnuntaiaamuna, kun istuskelin koiruus vieressäni vaunun keittiönpöydän ääressä, kuuntelin musiikkia ja katselin kaunista merimaisemaa. Kyllä minusta vielä karavaanari tulee.  Edellisenä päivänä olimme Uudenkaupungin Merefesteillä. Sää suosi ja musiikki ja ruokakin oli hyvää. Nyt on muistona kaun...

  Kuvassa laulaja Katri-Helena nuorena. Kyseessä on levyn kansikuva, albumi julkaistu 1966. Katsoin eilen Jenni Pääskysaaren ohjelman, jossa hän haastatteli Katri-Helenaa, joka siis nykyään 77-vuotias. No, eipä ihan heti uskoisi, niin oli nuorekkaan oloinen.  Ohjelma oli todella kiinnostava ja eniten kiinnosti Katri-Helenan rauhallinen ja hauskalla tavalla itsekriittinen tarinointi elämästään lapsuudesta (hän oli Tohmajärven tyttöjä) tähän päivään. Panu Rajalaa ei mainittu ja hyvä niin. Oli jotenkin lohduttavaa kuulla, mitä K-H ajatteli kuolemasta (hänhän  on menettänyt sekä aviomiehensä että myös aikuisen lapsensa). Hän oli hyvin valoisa kertoessaan mm siitä, kuinka kuolemassa vain siirrytään ikäänkuin verhon taakse. Että tämä maanpäällinen tomumajamme on vain ikäänkuin kotelo, jossa sielu majailee tietyn ajan.  K-H vaikutti muutenkin henkilöltä, joka on sinut itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. Kuten hän itsekin totesi, hän oli vanhemmilleen hyvin rakastettu ja ...

  Jatkoinkin sitten sairastelua. Koronasta käsittääkseni selvisin, mutta pientä lämpöä ja tukkoisuutta ja suoranaista räkäisyyttä vieläkin, joten on sopivasti liikaa aikaa pohtia kaikkea turhaa. Jotenkin on ollut vähän tylsääkin, joten olen voinut näppärästi keskittyä lempiaiheeseeni eli itseeni 😏😏.. Olen oikeastaan lapsesta asti kokenut jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta. Tunnen siis usein ihmisten seurassa sellaista "en kuulu joukkoon" -oloa eli vierautta Joskus se on tuntunut vähän pahaltakin, mutta välillä hyvältäkin ja sanotaan näin, että se on eräs ominaisuuteni ja omituisuuteni, ja asian kanssa voi elää.  Ristiriitaista kyllä, välillä sitä haluaa kuuluakin johonkin joukkoon, mutta sitten kuitenkin jotenkin ahdistuu, kun huomaa olevansa osa sitä joukkoa. Tykkään olla monissa porukoissa, mutta sitten alan jotenkin jossain kohtaa ahdistua ja alan etsiä vikoja tms, joka taas helpottaa sieltä porukasta pois lähtemistä. Moni työyhteisökin on sellainen, että alussa tunte...