Miki Liukkonen 1989-2023

 

Oli jotenkin harvinaisen järkyttävä uutinen kirjailija Miki Liukkosen menehtyminen. Ei pelkästään siksi, että hän oli kuollessaan 3 vuotta nuorempi kuin oma poikani. Hänessä oli jotain todella ainutlaatuista ja se karisma puski läpi hänen julkisista esiintymisistäänkin.

Myönnän suoraan, etten ole lukenut ainuttakaan hänen kirjoittamaansa kirjaa. Hän tuli jotenkin tutuksi sarjasta Sivullinen, jossa hän tapasi ihmisiä, joiden elämänvalintoja tahtoi ymmärtää paremmin. Kiinnitin huomiota sekä hänen kiinnostavaan ulkonäköönsä, älykkyyteensä että myös tapaansa keskustella. Tuli kotoinen olo, onhan omiakin sukujuuriani Oulun suunnalla. Hän jotenkin hymyili koko ajan asioille, sillätavalla sisäisesti.

Suuri yleisöhän sitten tiesi hänet mm siitä, että hän oli jonkin aikaa kihloissa laulaja Behmin kanssa. Behm on nyt perunut kaikki keikkansa, Ruisrockinkin, joka tänä viikonloppuna.

Instagramissa hän kirjoitti melko suoraan olotiloistaan. "Olen voinut erittäin huonosti viime aikoina. Herään aamuisin paniikkiin ja kauhuun, illat myös kamalia. En tiedä. Tätä olotilaa, tätä tuskaa on mahdoton kuvailla. Mitä se oikeastaan on, mistä se tulee etc. (Toki syy on osin selvä monille). Mutta on todettava, etä myös jokin tässä keväässä, tässä sinfonisessa multikakofoniassa on tehdä hulluksi, ja sitten se kuinka jokainen akti, pieninkin, on tuskan ja työn takana. Etten osaa kuin kuin maata lattialla ja huohottaa pahaa oloa ulos vain jotta se samassa hetkessä palaa taas sisään. Tuntuu että olen tulossa hulluksi. Tai surusta vain vinossa. Että jokainen solu tekisi kuolemaa, olisi musta. Mieli on pelkkää murhetta ja ajattelen itseäni, etäällä, erillisenä itsestä ja sumeana. Yritän puhua ihmisten kanssa mutten osaa muuta kuin kyynelehtiä......Haluan vain nukkua mutten myöskään halua. En halua mennä ulos enkä halua olla sisällä. En halua. Siihen on tiivistetty: minä en vain halua".

Hän teki oman ratkaisunsa. Tällä viikolla. Muutamaa päivää ennen 34-vuotis syntymäpäiväänsä. Jos ei tiedä mitään masennuksesta, on tosi vaikea ymmärtää, miksi henkilö, jolla on periaatteessa koko maailma sylissään, tekee tällaisen ratkaisun. Elämä on hauras. Ihminenkin on. Kunnioittakaamme Miki Liukkosen päätöstä. Ehkäpä hän oli omasta mielestään saanut elämältä jo kaiken. Ja varsinkin antanut kaiken. Kuten uskoakseni olikin.

 

Kommentit

  1. KatriinaUu8. heinäkuuta 2023 klo 15.53

    Todella surullinen uutinen. Herkkien, syvällisten ihmisten on usein vaikeaa kestää tätä elämää. 💔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DrDove30. heinäkuuta 2023 klo 10.39

      Totta. Sitä ei moni tavis ymmärräkään, miten syvissä vesissä herkät ihmiset uivatkaan välillä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikäkriiseilyä

Kuva
  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, e...
Lue lisää

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Kuva
  Sain hoitoalan tutkintoni valmiiksi tuossa joku aika sitten. Viimeistä näyttöä tehdessäni mietin, että miksi ihmeessä, kerta toisensa jälkeen, hakeudun samaan ongelmaan? Se ongelma on päiväkoti työpaikkana. Ihan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta minua on aina ahdistanut se ilmapiiri, joka varhaiskasvatuspaikoissa vallitsee. Lapset ovat ok, mutta ne aikuiset eivät. Aivan käsittämätöntä valtataistelua, uhriutumista, selkäänpuukotusta etc. En tunne oloani kotoisaksi vaan lähinnä kiusaantuneeksi. Jotenkin sitä leikkiäkään ei osata ottaa leikin kannalta, vaan kaikki täytyy jotenkin liikaa sanoittaa ja dokumentoida ja selittää.Ymmärrän kyllä, että ilmapiiri on kireä johtuen siitä jatkuvasta resurssipulasta. Sekin on väärin, että on annettu kaiken nykyisen tapahtua. On jossain vaihteessa alettu pitää normaalina sitä, että sinulla ei päiväkotityössä ole mitään taukoja, vaan olet koko ajan käytettävissä. No, niihin loputtomiin teamseihin ja palavereihin tuntuu kyllä olevan aikaa,...
Lue lisää

Pöydän putsausta

Kuva
  Käytiin vuodenvaihteen kieppeillä terapeuttinen viestittely mun lapsuuden naapurinpojan kanssa. Noin yleiselläkin tasolla todettiin, että se aika oli niin eri tuolloin ja että tosiaan meidän omakotialueella taisi lähes joka perheessä olla omat tragediansa, joita muut pystyivät lähinä arvailemaan. Olin aika otettu, kun tämä mun lapsuuskaveri kertoi, että oli aikoinaan opinnäytetyössään erityisopettajuudesta kirjoittanut siitä, kuinka paljon arvosti lapsuuden naapurintyttöä (eli minua) ja jonka vuoksi myös haluaa auttaa niitä, joilla erityistarpeita. Mun lapsuutenihan oli vähän erilainen kuin monella muulla, koska olin ensin kasvattilapsi ja sitten adoptio virallistettiin vasta tuolloin, kun oli viisivuotias. Siihen saakka vatuloitiin, että oliko adoptiovanhempani liian vanhoja vanhemmiksi. Olivat siis tuolloin jo yli 40-vuotiaita. Toinen vanhemmista (äiti) jo lähempänä viittäkymmentä. Oli siis 5 vuotta vanhempi kuin isä. Ei ollut muutenkaan kauhean helppoa olla tasaveroinen perhee...
Lue lisää