Ulkopuolinen

 

Jatkoinkin sitten sairastelua. Koronasta käsittääkseni selvisin, mutta pientä lämpöä ja tukkoisuutta ja suoranaista räkäisyyttä vieläkin, joten on sopivasti liikaa aikaa pohtia kaikkea turhaa. Jotenkin on ollut vähän tylsääkin, joten olen voinut näppärästi keskittyä lempiaiheeseeni eli itseeni 😏😏..

Olen oikeastaan lapsesta asti kokenut jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta. Tunnen siis usein ihmisten seurassa sellaista "en kuulu joukkoon" -oloa eli vierautta Joskus se on tuntunut vähän pahaltakin, mutta välillä hyvältäkin ja sanotaan näin, että se on eräs ominaisuuteni ja omituisuuteni, ja asian kanssa voi elää.

 Ristiriitaista kyllä, välillä sitä haluaa kuuluakin johonkin joukkoon, mutta sitten kuitenkin jotenkin ahdistuu, kun huomaa olevansa osa sitä joukkoa. Tykkään olla monissa porukoissa, mutta sitten alan jotenkin jossain kohtaa ahdistua ja alan etsiä vikoja tms, joka taas helpottaa sieltä porukasta pois lähtemistä.

Moni työyhteisökin on sellainen, että alussa tuntee olonsa ulkopuoliseksi, sitten seuraavaksi on ehkä osa sitä porukkaa ja sitten jotenkin ärsyyntyy siitä, kun jotkut olettavat, että minullakin on jokin yhteinen "me-henki", vaikkei oikeasti ole. Jep, aika harva tajuaa, mitä tällä tarkoitan. Vain ehkä toinen samanmoinen. Että haluaa kuulua joukkoon, muttei halua olla laumaeläin, vaan säilyttää itsenäisen ajattelun ja osin toimintatavatkin.

Kuoro, johon olen nyt kuulunut syksystä asti, on myös aiheuttanut välillä sitä ulkopuolisuuden tunnetta. Toisaalta se on melko oletettavaakin, että näin on, koska he ovat laulaneet vuosikymmeniä yhdessä. On eri asia, kun on jossain alusta saakka mukana.

Ulkopuolisuuden lisäksi tämä ominaisuuteni yliherkkänä vaikeuttaa välillä olemista. Nykyäänhän kaikki tekevät diagnooseja  itsestään, ja esim uusia erityisherkkiä tuntuu putkahtelevan tiheään tahtiin.  Se, mitä netissä ja keskusteluissa on voinut lukea erityisherkkyydestä, on kuitenkin tehnyt aika helpoksi samaistua asiaan. Tunnen usein tunteet, sekä hyvässä että pahassa, välillä liiankin voimakkaasti. Toki pahinta vaikkapa ihastuneena on se, että kuvittelee sille toiselle samat tunteet kuin itselleen. Kavahdan kovia ääniä ja esimerkiksi jos ihmiselle on ruma ääni, minun on todella vaikea olla kuuloetäisyydellä. Lisäksi minulla on aina antennit pystyssä, joten huomaan tai ainakin oletan huomaavani sellaisia pieniä elämän vivahteita ja sävyjä, joita joku toinen tyyppi ei ehkä huomaa.

En väitä olevani mikään erityisen masennusaltis, vaikka vuosi sitten masennuinkin, kun menetin rakkaan lemmikkini ja lisäksi oli ongelmia silmien kanssa. Kuitenkin olen huomannut, että olen ehkä liiankin usein melko kyllästynyt ja tyytymätön. En ole mitenkään sataprosenttisen tyytyväinen elämääni enkä itseenikään, mutta silti en oikein osaa tehdä mitään repäisevää sen eteen, että tilanne muuttuisi. Todella usein huomaan haluavani olla jossain ihan muualla kuin missä nyt olen. Olen ehkä uusien virikkeiden tarpeessa.

Nyt on paljon ollut ohjelmia/dokumentteja mm autismista. En nyt väitä, että olen diagnosoinut itselläni autisminkin, mutta kieltämättä minulla on koko elämäni ajan ollut se tunne, aika ajoin siis, että puhun jotain ihan toista kieltä kuin muut. Lisäksi minulla oli nuorempana tosi vaikeaa katsoa ihmisiä silmiin. Sekin kuulemma eräs merkki autismista. Samoin minulla oli eräänlainen pakkoliike lapsena, kuten autisteilla usein on, eli tein heiluvaa, toistuvaa liikettä. Seisoin lattialla ja heijasin itseäni edestakaisin jalkojeni varassa. Se saattoi olla myös jokin itsesuggestinen tapa rauhoittaa itseäni monotonisella liikkeellä, olihan minulla kuitenkin takanani se, että biologinen äitini luopui minusta ja oli kai pieni lastenkoti- ja sairaalajaksokin ennen tuleville adoptiovanhemmilleni saapumista.

Nyt täytynee lopettaa, koska muuten kohta diagnosoin  itselläni narsisminkin, vaikka eikös se ole aina vain "niillä muilla", ei itsellä?!