Tohtori Höyhen

  Ninni Stenberg ja Rafael Donner ryhtyvät kunnostamaan Ekkullaa, vanhaa kansakoulurakennusta Mustiossa. Molemmat ovat väsyneet pääkaupungin kiivaaseen elämänrytmiin, joten nyt he aikovat rakentaa maaseudulle uudenlaisen elämän. Kummallakaan heistä ei ole kokemusta talon remontoimisesta, ja hankkeen deadline on parin häät elokuussa 2022. Kuukaudet kuluvat nopeasti, kun pari taistelee eteenpäin kostuneiden pinkopahvien, jäätyneiden maalien ja maalaamattomien listojen suossa. Mahtaako kaikki valmistua ajoissa? Tuotanto: Parad Media, 2022. Katsoin eilen yhteen putkeen tämän sarjan Areenasta. Oli mielenkintoinen ohjelma ja täytyi ihailla tämän pariskunnan sinnikkyyttä. Nuori mies oli siis saanut perinnön isänsä (Jörn Donner) kuoltua. Rahat sijoitettiin ostamalla vanha kansakoulu Mustiosta ja aloittamalla sen remontointi. Oli hyvin ihailtavaa seurata sitäkin, miten he halusivat tehdä itse, omin käsin, niin  paljon kuin mahdollista. (Paljonhan näkee myös niitä idyllistä haaveilevia ...

  Käyn suihkussa joka aamu ja myös rasvaan ihoani sen jälkeen. Silti tänä talvena varsinkin käsivarsien iho ollut jotenkin kutiseva ja karhea. Luin jostain, että puuvillavaatteetkin kuivattavat ihoa. Puuvilla imee ihosta kosteutta. Pitää varmaankin siirtyä synteettisiin materiaaleihin, jottei kosteus karkaisi ihosta. Siksihän puuvillaa ei suositella aluspukeutumiseen hiihtäjillekään. Se imee kosteuden, jonka jälkeen tulee kylmä. Talvi on kyllä kovaa aikaa keholle. Ulkolämpötilat vaihtelevat ja sisällä talossa täytyy lämmittää. Meillä on pattereita, joissa kiertää vesi. Lisäksi lämmitän varaavaa takkaa puilla silloin, kun ulkona on pakkasta tai kosteaa. Iho ei tykkää siitä patterilämmityksestä, mutta ei kyllä kaikki kasvitkaan. Yksi kiinanruusu jo kuoli ja toinen, joka kukki kuukausitolkulla viime kesänä, oikuttelee ja pudottelee osan lehdistä. Palmu puolestaan voi hyvin, vaikka koiruus on kaatanut sen jo muutamaan otteeseen. Myös kultaköynnös ja rönsyliljat rehottavat. Nyt olen poh...

  Kuuntelin sivukorvalla aamukahvia juodessa YLEn kanavaa, jossa eräs kolmekymppinen nainen, restonomi ja sisustussuunnittelija, kertoi irtisanoutuneensa työstään. Päätöstä ilmeisesti helpotti se, että hänellä oli sivubisneksenä myös tapahtumatuotantoyritys.  Hän esitti vertauskuvallisesti tarpeensa työpaikanvaihtoon: ikäänkuin aviopari, joka on tavan vuoksi yhdessä, mutta kipinä puuttuu, Miksi jäädä siihen, kun voisi todeta että kivaa oli, mutta nyt on aika jatkaa matkaa.  Jos kiinnostaa, niin haastattelu löytyy yle.fi:stä nimellä Milleniaaleille työhyvinvointi on uusi normaali . On kyllä kiinnostava näkökulma. Itse olen sitä sukupolvea, joka kasvatettu niin että moista ajattelua on pidetty laiskan ja työtävieroksuvan höpinänä. Hampaat irvessä pitäisi raahautua tekemään päivittäistä työsarkaa, halusi tai ei. Toisaalta varsinkin minun sukupolveani edeltävä väki ei ollut yleensä mitenkään etuoikeutettua, joten sitä työtä oli pakko tehdä, tykkäsi tai ei, jos mieli syödä ja ...

  Areenassa pyörii sarja, jossa neljä nuorta somevaikuttajaa lähtee matkalle tutkimaan päivittäisten luksustuotteidemme alkulähteitä. He matkustavat Ghanaan, ja työskentelevät aina yhden päivän verran eri paikoissa. Mm kultakaivoksella, timanttikaivoksella, kaakaoviljelmällä sekä ananasfarmilla. He myös yöpyvät näissä kylissä paikallisten luona. Välillä pääsevät nauttimaan myös hotelleista, joissa juokseva vesi ja wc ovat luksusta. Ohjelma kannattaa jokaisen katsoa. Asian, jota me pidämme jotenkin itsestäänselvyytenä, tuottamiseen käytetään tosiaan runsaasti verta ja hikeä siellä alkutuotannon päässä. Kultakaivoksessa toimitaan siten, että kaivetaan syvä kuoppa. Maa-ainesta pehmitetään kaatamalla sen päälle vettä. Mutainen maa-aines kaadetaan kouruun, jossa kivenmurikat erottuvat massasta ja painavampi kulta-aines painuu kiinni mattoon. Työ on raskasta ja likaistakin ja lisäksi kuolema vaanii aina selän takana, koska maa-aines kuopan korkeilta raunoilta saattaa sortua varoittamatta...

  Varattiin matka alkukeväälle. Samaan paikkaan, missä ollaan joskus ennenkin oltu ja samalle saarellekin, Gran Canarialle,. Tällä kertaa , vähän sattumalta tosin, hotelliksi valikoitui sellainen, jossa on ikäraja. Eli siellä ei ole lainkaan lapsiperheitä. Itseasiassa aika mukava ajatus. Ei itkua, ei huutoa, ei veteen  hyppiviä, meluisia pilttejä. Tosin syy hotellin valintaan oli oikeastaan se, että mainoksen mukaan siellä on sellaista pientä luxusta, eli aamupalalla skumppaa ja huoneiston terdellä oma, pieni vilvoitteluallas. Siellä voi rauhassa sitten vetelehtiä, vaikka ei olisikaan ihan rantakunnossa :) Heti mieli piristyi, kun on jotain odotettavaa. Koronan vuoksi ja vähän muutenkin ne aiemmat, jokavuotiset matkat jääneet tekemättä jo pitkään. Tuleva loma otetaan sitten ihan rentoutumisen ja aurinkoterapian kannalta. Nyt täytyy vielä pohtia, että kuka hoitaisi koiruutta. Nuorempi tytär on kyllä maisemissa, mutta on pois 8 tuntia päivässä, eikä ole kovin  halukas laukk...

  Vaihdoin puhelinoperaattoria. Entinenkin oli ihan ok, mutta alkoi harmittaa, kun hinta pompsahteli tasaisesti ylöspäin, vaikka itse palveluissa ei muuttunut mikään. Toki tiedän, etä viimeistään vuoden kuluttua tämän uudenkin operaattorin hinta pompsahtaa, mutta nautitaan nyt hetki edullisemmasta hinnasta. Lisäksi kauppaan kuului 50 euron lahjakortti. Sim-kortin vaihtamiseen tarvitaan sellainen tietyntyyppinen, neulamainen apuväline. Jota minulla ei tietankään ollut, koska olen jo heittänyt huitin tuuttiin paketin, jossa puhelimeni ostin ehkä kaksi vuotta sitten ja jossa se tikkumainen apuväline mahdollisesti oli.  (Ylläoleva kuva on Mobiilitukun mainosesta. Näitä tikkuja saa siis myös tilaamalla.) Taas meinasi mennä hermo. Vanhaan hyvään aikaan Sim-kortti vaihdettiin helpommin. Avattiin vaan pieni luukku puhelimen takaa käsin ja vaihdettiin kortti. Ihan oikeasti: kuinka moni meistä säilöö sitä oikeanlaista apuvälinettä kotonaan, jos on vuosia väliä, että vaihtaa sitä Sim-kor...

  Kävin eilen katsomassa elokuvan nimeltä "A man called Otto". Filmi kertoo kontrollifriikista, leskeksi jääneestä Otto Andersonista, joka on varsinainen mörrimöykky. Naapuriin muuttaa perheensä kanssa eloisa Marisol, ja alkukankeuksien jälkeen he, Otto ja Marisol, lähes ystävystyvät keskenään. Otto yrittää muutamaan kertaan itsemurhaakin, mutta joka kerta toimitus onneksi keskeytyy ja lopulta Otto huomaakin taas haluavansa elää. Hän paikkaa jopa vanhoja ystävyyssuhteitaankin ja muutenkin muuttuu taas aktiiviseksi osaksi ympäröivää yhteiskuntaa. Hän on vahvasti mukana estämässä rahanahnetta rakennuttajaa ajamasta asukkaita tekosyiden varjolla pois kodeistaan. Elokuva on draamakomedia, ja kyllä kyyneleetkin tuli silmiin pariin otteeseen. Pääosan esittäjä Tom Hanks oli loistava, kuten aina. Hän osaa olla uskottava vähäeleisellä tyylillään. Myös Marisolia esittävä Mariana Trevino oli roolissaan hyvä. Hän on temperamenttinen ja eloisa hahmo. Ei moitteen sijaa muillekaan näyttelij...