Sim-kortin vaihto

 

Vaihdoin puhelinoperaattoria. Entinenkin oli ihan ok, mutta alkoi harmittaa, kun hinta pompsahteli tasaisesti ylöspäin, vaikka itse palveluissa ei muuttunut mikään. Toki tiedän, etä viimeistään vuoden kuluttua tämän uudenkin operaattorin hinta pompsahtaa, mutta nautitaan nyt hetki edullisemmasta hinnasta. Lisäksi kauppaan kuului 50 euron lahjakortti.

Sim-kortin vaihtamiseen tarvitaan sellainen tietyntyyppinen, neulamainen apuväline. Jota minulla ei tietankään ollut, koska olen jo heittänyt huitin tuuttiin paketin, jossa puhelimeni ostin ehkä kaksi vuotta sitten ja jossa se tikkumainen apuväline mahdollisesti oli. 


(Ylläoleva kuva on Mobiilitukun mainosesta. Näitä tikkuja saa siis myös tilaamalla.)

Taas meinasi mennä hermo. Vanhaan hyvään aikaan Sim-kortti vaihdettiin helpommin. Avattiin vaan pieni luukku puhelimen takaa käsin ja vaihdettiin kortti. Ihan oikeasti: kuinka moni meistä säilöö sitä oikeanlaista apuvälinettä kotonaan, jos on vuosia väliä, että vaihtaa sitä Sim-korttia?? Nyt puhelimen(Samsung, android) sivussa on pienenpieni reikä, johon se neula tökätään, jolloin se pieni luukku aukeaa. JOS aukeaa.Sanomattakin on  selvää, että minun nuppineulantyöskentelyni ei tuottanut kuin tuskanhien, mutta onneksi perheen kärsivällisempi jäsen sai sen auki. 

Onneksi en ole ammattirikollinen, jäisi moni prepaid-liittymä käsissäni toimimatta ja rikos saattamatta loppuun.. Niin, jos joku ei tiedä, niin rikolliset käyttävät kuulemma prepaid-liittymiä, joita ei ainakaan ennen pystynyt jäljittämään. Hehän saattoivat heittää heti roskiin sen kortin, kun oli soitettu se dramaattinen lunnasvaatimuspuhelu.

Mutta puhelinten suunnittelijoille sellaisia terveisiä, että älkää keksikö liian monimutkaisia systeemejä niihin kännyköihin ja älypuhelimiin. Kiitos.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikäkriiseilyä

Kuva
  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, e...
Lue lisää

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Kuva
  Sain hoitoalan tutkintoni valmiiksi tuossa joku aika sitten. Viimeistä näyttöä tehdessäni mietin, että miksi ihmeessä, kerta toisensa jälkeen, hakeudun samaan ongelmaan? Se ongelma on päiväkoti työpaikkana. Ihan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta minua on aina ahdistanut se ilmapiiri, joka varhaiskasvatuspaikoissa vallitsee. Lapset ovat ok, mutta ne aikuiset eivät. Aivan käsittämätöntä valtataistelua, uhriutumista, selkäänpuukotusta etc. En tunne oloani kotoisaksi vaan lähinnä kiusaantuneeksi. Jotenkin sitä leikkiäkään ei osata ottaa leikin kannalta, vaan kaikki täytyy jotenkin liikaa sanoittaa ja dokumentoida ja selittää.Ymmärrän kyllä, että ilmapiiri on kireä johtuen siitä jatkuvasta resurssipulasta. Sekin on väärin, että on annettu kaiken nykyisen tapahtua. On jossain vaihteessa alettu pitää normaalina sitä, että sinulla ei päiväkotityössä ole mitään taukoja, vaan olet koko ajan käytettävissä. No, niihin loputtomiin teamseihin ja palavereihin tuntuu kyllä olevan aikaa,...
Lue lisää

Pöydän putsausta

Kuva
  Käytiin vuodenvaihteen kieppeillä terapeuttinen viestittely mun lapsuuden naapurinpojan kanssa. Noin yleiselläkin tasolla todettiin, että se aika oli niin eri tuolloin ja että tosiaan meidän omakotialueella taisi lähes joka perheessä olla omat tragediansa, joita muut pystyivät lähinä arvailemaan. Olin aika otettu, kun tämä mun lapsuuskaveri kertoi, että oli aikoinaan opinnäytetyössään erityisopettajuudesta kirjoittanut siitä, kuinka paljon arvosti lapsuuden naapurintyttöä (eli minua) ja jonka vuoksi myös haluaa auttaa niitä, joilla erityistarpeita. Mun lapsuutenihan oli vähän erilainen kuin monella muulla, koska olin ensin kasvattilapsi ja sitten adoptio virallistettiin vasta tuolloin, kun oli viisivuotias. Siihen saakka vatuloitiin, että oliko adoptiovanhempani liian vanhoja vanhemmiksi. Olivat siis tuolloin jo yli 40-vuotiaita. Toinen vanhemmista (äiti) jo lähempänä viittäkymmentä. Oli siis 5 vuotta vanhempi kuin isä. Ei ollut muutenkaan kauhean helppoa olla tasaveroinen perhee...
Lue lisää