Suunnitelmia

 

Varattiin matka alkukeväälle. Samaan paikkaan, missä ollaan joskus ennenkin oltu ja samalle saarellekin, Gran Canarialle,. Tällä kertaa , vähän sattumalta tosin, hotelliksi valikoitui sellainen, jossa on ikäraja. Eli siellä ei ole lainkaan lapsiperheitä. Itseasiassa aika mukava ajatus. Ei itkua, ei huutoa, ei veteen  hyppiviä, meluisia pilttejä. Tosin syy hotellin valintaan oli oikeastaan se, että mainoksen mukaan siellä on sellaista pientä luxusta, eli aamupalalla skumppaa ja huoneiston terdellä oma, pieni vilvoitteluallas. Siellä voi rauhassa sitten vetelehtiä, vaikka ei olisikaan ihan rantakunnossa :)

Heti mieli piristyi, kun on jotain odotettavaa. Koronan vuoksi ja vähän muutenkin ne aiemmat, jokavuotiset matkat jääneet tekemättä jo pitkään. Tuleva loma otetaan sitten ihan rentoutumisen ja aurinkoterapian kannalta.

Nyt täytyy vielä pohtia, että kuka hoitaisi koiruutta. Nuorempi tytär on kyllä maisemissa, mutta on pois 8 tuntia päivässä, eikä ole kovin  halukas laukkaamaan ulkona aamukuudelta, Yritän nyt saada jonkun, joka kävisi vaikka kerran päivässä lenkittämässä koiruuden. Yksi vaihtoehto tietysti myös sellainen koirahoitola, josta tietäisi varmasti, että on hyvä. Ja  mielellään lähellä,

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H