Tohtori Höyhen

 Mietin tuossa viimeksi eilen, että joka viikko leikkaan ruohikon pihalta, mutten ehdi juurikaan nautiskella siitä pihalla olemisesta. On nyt onneksi viimeinen viikko töitä siinä yksikössä, jossa samalla teen sosiaali- ja terveysalan opintoihin kuuluvaa näyttöä. Tosiaan lasken päiviä, että kuinka pitkä aika on ensi maanantaihin, jolloin pitäisi kesälaidunten kutsua. Aika ajoin, ja nykyään melko useinkin, iskee täydellinen ihmisväsymys. Vaikka ne ihmiset olisivat miten mukavia ja herttaisia. Tuntuu, että tosiaan haluaisin vain olla hetken aivan aloillani, ihan niin, ettei kukaan odottaisi, olettaisi tai vaatisi minulta mitään. Erityinen kauhistus ihmistyyppinä ja varsinkin työkaverina on se ylienerginen, jolta ei saa hetken rauhaa ja joka yleensä puhuu taukoamatta. Alkais jo loma :)

 Huomasin, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiini mitään. Aika on mennyt melkolailla töitä tehdessä ja töistä palautuessa. Ensin oli 2,5 kk duunia varhaiskasvatuksessa, sitten viikon loma, jonka olin flunssassa, ja nyt olen kesäkuun loppuun saakka eräässä vammaisten asumispalveluyksikössä nimikkeellä avustava ohjaaja, ja samalla teen myös opiskeluihini kuuluvaa näyttöä. En ole varma, kumpi työ on kiinnostavampaa vai onko kumpikaan. Varhaiskasvatuksessa risoo toki se jatkuva meteli, mutta positiivisia puolia on mm aina vapaat viikonloput. Vammaisten asumisyksikössä on tosin epäsäännöllinen työaika, mutta on myös melko leppoisaa, ja on myöskin aikaa syödä lounas rauhassa ja jutella työkavereiden kanssa. Eikä ole jatkuvaa meteliä. Tosin olo siellä on itsellä hiukan epävarma, koska en ole aiemmin toiminut tällaisessa yksikössä. Nyt osaan kuitenkin katetroida, pistää insuliinia sekä jakaa lääkkeitä valvotusti. Silti on vaikea sanoa, minne sitä sitten loppusijoittuu, kun tutkin...

  Työ on taas viime viikkoina vienyt kaiken ylimääräisen tarmon. Kevät tulee silti kohisten ja tänään nähtiin ensimmäiset sinivuokot. On paljon mietityttänyt se, miksi nykyisin lapset niin levottomia ja lyhytjännitteisiä. Tietysti elämä on muutenkin hektistä ja varsinkin  somemaailma ja liiallinen ruutuaika lisännyt levottomuutta vähän kaikilla. Kuitenkin itselle tullut se ajatus, että jos vanhemmat viettäisivät enemmän aikaa lastensa kanssa kotona, ilman mitään erityisiä aktiviteettia, niin voisi olla, että se jonkin verran rauhottaisi. Mutta nykyisin lapsia raahataan virikkeistä toiseen taukoamatta. Jollei ole älytön määrä harrastuksia, niin sitten mennään viikonloppuna koko perheen voimin Ikeaan, jossa se lapsi jätetään leikkihuoneeseen tai sitten lähdetään riehumaan Hoploppeihin ja vastaaviin viihdekeskuksiin. Myös päiväkodissa kaikki tapahtuu tietyssä aikataulussa ja koko ajan tapahtuu. Hyvin alkaneet leikitkin keskeytyvät, kun on taas pakko lähteä syömään, ulos, välipala...

  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, e...

  Nyt kun itsellä tuntuu olevan kausi, jolloin energiatasot ja aloitekyky melko minimissä, niin ryhdyin pohtimaan, että tämäkin on ihan normaali, ihmiselämään kuuluva olotila. Tuntuu välillä, että nykymaailmassa haluttaisiin lääkitä pois kaikki sellaiset tunteet, jotka eivät ole niin mukavia. Vaikka ne pettymyksen ja uupumuksen tunteet kuuluvat elämään siinä missä ylenpalttinen riemukin. Itselläni on ongelmana aina ollut liika ajattelu. Yliajattelen useimmissa asioissa, ja saan rakennettua ihmeellisiä ongelmia milloin mistäkin. Olisi paljon helpompaa olla sellainen huoleton tollo, joka vaan tekee asiat sen enempiä miettimättä ja puksuttaa eteenpäin.  Niin, käytin sanaa "tollo". Eli pidänkö itseäni älykkäänä? Kyllä. Minulla on siitä jopa mustaa valkoisella (Mensan älykkyystesti osoitti, että olen keskimääräistä älykkäämpi .😉 Entä onko siitä älykkyydestä ollut elämässä hyötyä? Eipä juuri. Oikeastaan päinvastoin. Liika analysointi ja sekä itsen että muiden tarkkailu tuonut lähi...

  Kuvassa kehto eli kätkyt.  Jotkut asiat ihmisessä eivät nähtävästi muutu vuosikymmenienkään aikana. Muistan, kun kyselin joskus eräältä selvännäkijältä alle parikymppisenä, että miksi minun on välillä niin vaikea olla isossa ihmisjoukossa ja uusien ihmisten kanssa. Hän vastasi minulle jotenkin näin, että "olet herkkä ja vaistoat vierauden". Tämä muistui mieleeni, kun olin viimeksi kuoroharkoissa. Olen nyt harrastanut kuorolaulua parisen vuotta, ja vaikka lähteminen harkkoihin aina välillä tympiikin, on mieli yleensä hyvä sieltä palatessa. Nyt viimeksi oli pitkästä aikaa oikein se nuoruuden ahdistunut olotila. Ei siis laulaessa ja harjoitellessa, mutta koska tuo on vanha ja osin perinteisiinkin jämähtänyt kuoro, niin meillä on aina kahvipaussi. Joka sekin oma ohjelmanumeronsa, eli kukin raahaa paikalle vuoronperään kahvit, teet ja muut tykötarpeet.  En ollenkaan välittäisi tuosta tauosta, koska se vaan pidentää kotiinlähdön ajankohtaa, varsinkin kun tauko tuppaa helposti...

  No niin, alkoholilakkoni on nyt kestänyt 6 viikkoa. En nyt ole kyllä juurikaan niitä paljon hehkutettuja hyvän olon fiiliksiä kokenut. Ei siis kuitenkaan tee edes mieli alkoholia, jota myöskin halusin testata. Siis riippuvuutta. Luulen, että alkoholia olisi pitänyt kiskoa aktiivisesti ja päivittäin, jotta olisi nähtävissä jotain erityistä "silmien kirkastumista, ihon uutta hehkua, hoikistumista ja parantuneita elämänhallintataitoja". Viikonlopun viinittelyjen lopettaminen ei ilmeisesti anna suurta muutosta. Toki maksa varmaan tykkää, ja sekin on hyvä. Ja rahaa mahdollisesti säästyy. Onhan toki mahdollista, että pitkällä tähtäimellä huomaakin enemmän muutoksia. Minulla tosiaan kävi niin, että ensimmäisellä viikolla särki päätä. Sen jälkeen alkoi tehdä tavallista enemmän makeaa mieli. Nyt se on laantunut. Tällä viikolla minulle on tullut huono olo pienemmästäkin fyysisestä ponnistelusta. Sitä en tiedä, onko osasyynä se, että alkuviikosta kävin luovuttamassa verta. Olen nyt va...