Kehollista

 Tällä viikolla olen viihtynyt paremmin salilla kuin vesijumpassa. Aina vähän fiilikset vaihtelee, se sallittakoon.

Ryhdyin pohtimaan näitä kaikenmaailman ravintotietäjiä ja laihdutusohjeita, joita siis pilvin pimein joka paikassa (lähinnä somessa) varsinkin näin alkuvuodesta. Ihanaa, että joku löytää niistä avun. Kyse on kuitenkin pikemminkin itsekurista kuin siitä, että maksat jollekin niistä asioista, jotka parhaiten itsekin jo tiedät. Myös geenit, hormonit ja lääkitys vaikeuttavat painonpudotusta, vaikka miten seuraisi säntillisesti ohjeita.

Aina ihmetyttää näissä ohjeissa se, että tuntuu unohtuvan, että me olemme kaikki yksilöitä. Esimerkiksi hokema "aamupala on päivän tärkein ateria". En koko elämäni aikana ole ollut nälkäinen heti aamusta. Kahvia on pakko saada (no ainakin suotavaa). Se nälkä tulee itselle vasta myöhemmin. 

Ja toisaalta ihmetyttää senkin asian korostaminen, että voit laihtua, vaikket liiku. Ymmärrän tämän ohjeen silloin, kun on kyseessä henkilö, joka ei kertakaikkiaan pysty liikkumaan ja on sidottu pyörätuoliin tai vuoteeseen sairauden tms syyn takia. On kuitenkin tavikselle aika tärkeää se terveyden ylläpito ja siihen kyllä tarvitaan liikuntaa. Lihakset ei vahvistu tekemättä mitään. Ei ole mitään oikopolkuja.

En ole koskaan ollut vakavasti ylipainoinen. Aina joko laiha, hoikka, normaali tai normaali +. Kantapään kautta olen oppinut oman kehoni ja sen, miten se on vuosien aikana toiminut. Nuorena eikä vielä viiskymppisenäkään tarvinnut kauheasti nähdä vaivaa vartalonsa eteen eikä laskea joka suupalaa. No, en laske vieläkään, mutta ymmärsin jo jokin aika sitten sen, että se paino ei pysy kurissa pelkillä kävelylenkeillä. Ja tällä hetkellä kiinnostaa nimenomaan lihaskunto ja kehon hallinta ja liikkuvuus, ei niinkään vaa'an lukemat. Tavoitteena kumminkin ns "löysät pois", ja väitän että onnistun tavoitteessani. Olen kerrankin ollut kärsivällinen enkä odottanut ihmeitä yhdessä yössä. Itse asiassa olen harrastanut liikuntaa säännöllisesti ja aktiivisemmin kuin ennen  jokseenkin tasan 4 kk. Ihaninta oli löytää se liikunnan ilo uudestaan ja siitä syntyvä hyvä olo.

Moni vannoo ketodieetin nimeen. Olen itsekin kokeillut sitä. Tuloksia tuli nopeasti eli paino putosi. Mutta en pysty enkä oikeastaan haluakaan ottaa sitä elämäntavaksi, koska siinä joutuu myös kieltäytymään paljosta. Sopii henkilöille, joilla vahva itsekuri.

Sitten kun sekaisin kokeilee kaikkea, niin saa myös elimistönsä sekaisin ja sitten se touhu tyssää katastrofiin. Siksi maltti on valttia ja sellainen kohtuus kaikessa. Hiukan ristiriitainen olo tulee siitäkin, että innolla ja pelottomasti jotkut kokeilleet insuliinihoitoon tarkoitettua lääkettä ( esim Ozempic). Jopa sellaisella innolla, että lääkkeen saatavuus vaikeutunut sitä sairautensa (diabetes) hoitoon tarvitsevilta. Tämä taas sitä oikopolkujen hakemista. Ne vuosien aikana kerätyt kilot halutaan taas saada pois hetkessä.

Lihavuusleikkauksista olen kuullut paljon, tuttavapiirissäkin on sellaisen läpikäyneitä ja se on varmasti ihan pätevä keino silloin, kun kaikkea muuta tuloksetta kokeiltu. 

Kyllähän tämä koko hulabaloo ja painonhallinnan ympärillä käyty keskustelu pistää miettimään, että moni asia on vialla nykymaailmassa ravinnon suhteen. Mitään yhtä vastausta ei ole, mutta länsimaissa pikaruoka höttöhiilareineen ja jatkuva napostelu on iso tekijä. Esim vielä 70-luvulla ihmiset olivat paljon hoikempia kuin nykyään. Itsekin muistan lapsuudesta, että meillä oli säännölliset ruoka-ajat ja nälkä oli ihan terve tunne. Ruokakaan ei ollut ihmeellistä kikkailua. Perunaa syötiin paljon. Huvittavaa jotenkin se, että myöhemmin jossain vaiheessa pidettiin perunaa lihottavana ja korvattiin se vielä lihottavammalla pastalla tai riisillä.