Surinaa

 

Aamulenkillä koiran kanssa taas mietiskelin monenmoista. Minullahan on aina ollut taipumus ajatella tavallaan liikaa. Aivoissa käy melkoinen surina ja ajatuksia risteilee. Tavallaan se on vähän yllättävääkin, koska kuitenkin ihmisenä kestän melko hyvin tylsyyttä ja yksinäisyyttä. Vai senkö takia aivoissa suriseekin?? Mene ja tiedä.

Maaliskuu on mennyt jotenkin koko ajan sairastellessa. Ihan siis käsittääkseni perusflunssaa, joka jossain kohtaa jo olevinaan oli poiskin, mutta tuli uudestaan. Ehkä se viime viikon kuntosalikäynti tai siis kaksi käyntiä oli kuitenkin liian varhaista. Nyt olenkin ollut vähän harmissani kuntokuurini jonkinlaisesta suvantovaiheesta. Toisaalta olen kuitenkin päivittäin tehnyt koiran kanssa 3 lenkkiä, että ei tämä ihan niistämiseksi ole mennyt.

Kuntokuuriin liittyen olen sovitellut vanhojakin vaatteita. Minulla on siis kaapissani jopa yli 10 vuotta vanhoja vaatteita, joita voin yhä käyttää. Kulutus on siis mukavasti vähentynyt, en osta oikeastaan vaatteita muuhun kuin tarpeeseen. Ei siis mitään shoppailua shoppailun vuoksi. 

Olen kyllä jo syksystä lähtien hiukan tarkkaillut syömisiäni. Siis sen lisääntyneen liikunnan lisäksi. Ja vähentänyt alkoholin käyttöäkin (lue: viikonloppuviinejä). Toisaalta mietin, että aika pirusti olisi pitänyt juoda, jos alkoholinkäytön vähentämisen vaikuttaisi näkyvästi vartaloon. Eli ei ole tapahtunut mitään suurta tai nopeaa painonlaskua. Tämä toteamus vain siksi, että paljon kohkataan alkoholin kaloreista. 

En myöskään ole  mikään erityinen pikaruoan ystävä. Olen pyrkinyt aina syömään maltillisesti ja tosiaan mieluummin kotiruokaa kuin hesemättöä, pizzoja tai muuta höhhöruokaa. Ehkä siksikin painoni laskee hitaasti. Ja toki myös siksi, koska en ole varsinaisesti ylipainoinen. Painoindeksini on nyt 26. Ja takana siis puoli vuotta lihaskuntoharjoittelua. Lievän ylipainon raja-arvot ovat   25,0 - 29,9. Ja minun tapauksessani kaikki ylimääräinen kertyy etupäässä keskivartaloon. Lapsen ja nuorena olin lähes alipainoinen. Oikeastaan vasta hieman alle viisikymppisenä painon hallintaa joutui alkaa miettimään enemmän. Eli hormoonit asialla.

Vielä piti laihduttamisesta sen verran kohkata, että välillä ihmetyttää, kun ihmiset esittelevät tiukkaa ruokavaliotaan ja sitä tavoitelaihduttamista ja sitten iloitaan hetki tavoitteen saavuttamisesta. Jonka jälkeen niukkojen aterioiden ja liikuntasuoritusten esittely somessa vaihtuukin kuviin pizzoista ja drinkeistä. Ei hyvä 😕

Olen muutamina aamuina pohtinut myös sitä, että en ole pitkään aikaan ihastunut. Juu, olen kyllä pitkässä avioliitossa, mutta kyllä ihminen silti voi ihastua ja ihastuukin muihinkin ihmisiin kuin omaan puolisoon. En tiedä, mikä tunnekuolema sisälläni tapahtunut. Ennen hurmaannuin helpostikin ihmisistä. Joskus myös mietin, että mitä tekisin, jos jäisin yksin. En usko, että tahtoisin enää elää kenenkään kanssa saman katon alla. Voisi tapailla jotakuta. Ehkä se ihminen olisi enemmänkin ystävä kuin mikään kiihkeä rakastaja. En oikeastaan kaipaa yhtään draamaa ja sotkuja elämääni. Ihannemiestyyppi on kai sellainen iso, parrakas karhu. Vähän sellainen Stan Saanilan oloinen luolamies, joka olisi lisäksi turvallinen ja sillä tavalla rento ja hauska, että saisi minut nauramaan paljon.

Yhtä asiaa myös mietin tänäänkin. En tiedä, miksi minun on niin vaikea aloittaa toteuttamaan suunnitelmiani. Jotenkin aina siirrän ja siirrän. Ja teen myös asioita kausiluonteisesti. Pari vuotta sitten maalasin paljon. Nyt olen jonkin aikaa pohtinut sitä ajankohtaisten sarjakuvien tuottamista esimerkiksi instagramiin, mutta aloittaminen onkin äkkiä vaikeaa. En tiedä miksi. 

En ole mikään kovin kunnianhimoinen ihminen. En näe myöskään mitään järkeä siinä, että varsinkin pienipalkkaiseilla aloilla ( esim kaupat, koulut ja päiväkodit) naiset käyvät keskenään jotain ihan älytöntä valtataistelua, joka vaan pilaa yhteishengen kokonaan. Työelämässä itselleni ollut aina tärkeää tietynlainen oikeudenmukaisuus. Sen edestä olen mielestäni taistellutkin. Enkä ole varmaan ihan paska työkaveri ollut, koska pysyvässä ystäväpiirissänikin on työkavereita eri työpaikoilta monelta eri vuosikymmeniltä ja vieläkin siis pidetään yhteyttä. Hyvät tyypit kyllä tunnistaa toisensa. Ja toki on niitä ihmisiä, että heti kättelyssä huomaa että kemiat ei kohtaa. Ja sekin on ihan ok.

Kunnianhimottomuudestani huolimatta haluaisin kuitenkin jättää jälkeni tähän maailmaan ja vaikuttaa. Olen kuitenkin aika tarkka huomaamaan vivahteita. Oikeaksi kokemillaan asioilla ehkä kannaattaakin vähän "päteä", mutta sellainen tyhjänpäivinen ylvästely rahalla ja ammatilla on typerää, varsinkin jos ihminen kadottaa itsensä ja ihanteensa kokonaan uraputkeen.

Tämmöistä surinaa tänään.