Selkänahasta
Sarjassa kuvattiin näitä siivoojia sekä heidän esimiehiään, joiden toiminta ja käytttäytyminen varsinkin oli melko luokatonta. Tämä kylpylähotelli siis sijaitsi itärajalla, ja hotellivieraina kävi tuohon aikaan vielä paljon venäläisiä. Työntekijöitä oli monesta maasta. Suomalaisten lisäksi mm Aasiasta, Virosta ja Venäjältä. Esimiesten epäsuosiossa olivat erityisesti suomalaiset työntekijät, varsinkin pidempään olleet. Nämä kun ymmärrettävistä syistä peräsivät palkan ja muidenkin etuisuuksiensa perään. Olivat siis "hankalia". Muualta tulleet olivat nöyriä ja muistivat korostaa haastattelussakin useaan otteeseen "..mutta en valita". Vaikka siis esim pakollista ja palkatonta ruokatuntiakaan ei ehtinyt pitää.
Pidempään olleet työntekijät muistelivat aikaa, jolloin työtahti ei ollut niin tiukka ja myös yhteishenki työyhteisössä oli parempi. Autettiin toista ja ohimennessä pyyhkäistiin jokin kohta puhtaaksi, jos oli tarvis. Se oli mahdollista tuolloin, koska ei oltu vielä niin korvamerkitty työtehtäviä.
Olen usein miettinyt sitä, miten ikävää elämästä on tullut, kun kaiken arvo mitataan rahassa ja tehokkuudessa. Ihminen kun ei kuitenkaan ole mikään kone. Toisaalta on kyllä totta sekin, että koko ajan vaatimalla ja valittamalla ei myöskään välttämättä saa ainakaan omaa olotilaansa paremmaksi. Olisi helpompaa, jos kaikesta huolimatta osaisi nauraa niillekin asioille, joille ei mitään voi.
Silti näen kyllä punaista, kun jotkut kritisoivat esimerkiksi Pamin lakkoja. Että nyt ei ole oikea aika lakkoilla. Sellaista sopivaa aikaa ei kyllä olekaan. Jos on itsellä kukkaro kunnossa ja saavutettu jokin pysyväisluonteinen asema työelämässä (tavalla tai toisella), niin on varmaan helppoa huudella ja olla sitä mieltä, että kitupalkka on ihan riittävä. Ei tosiaankaan ole. Ja pakkohan se on lakkoilla, jollei asiaa ole saatu moneen vuoteen keskusteluteitse etenemään.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!