In love

 

Alkoi mietityttää sellainenkin asia, että miten sitä on eletyn elämän myötä alkanut miettiä parisuhdettakin eri tavoin kuin nuorena. Itsellä muutama pidempi parisuhde takana ja tällä hetkellä nykyistä liittoa eletty lähes neljännesvuosisata. Aiemmista liitoissa olen joko salamaihastunut toiseen tai riidellyt itseni ulos.

Nuorenahan sitä arvosti parisuhteessa eniten sellaista jatkuvaa symbioosia, joka käytännössä melko mahdotonta. Oli mustasukkainen, epävarma ja omistushaluinen ja toisaalta halusi kuitenkin itselleen ehkä erivapauksia. Liikaa tuli myös kiinnitettyä huomiota kaikkeen ulkoiseen. Tyhjänpäiväistä sen asian pohtimista, että mitä muut sanoo tai ajattelee. Toki nuorena siinä saattaa sählätä myös jommankumman sukuakin liiankin kanssa, jos ei olla osattu vetää selkeitä rajoja.

Nykyään sitä elää aika itsenäisesti. Molemmat tekee omia juttujaan (työt/harrastukset) ja silti ollaan yhdessä. On jonkinlainen me-henki kuitenkin, vaikka ei kyhnätä koko ajan kylki kyljessä. Ollaan myös melko rohkeasti eri mieltä kaikesta. Jotenkin ainakin itsestä on helpottavaa, ettei kumpikaan ole yliriippuvainen toisesta. Tällä hetkellä sellainen symbioosi tuntuisi kauhealta. Sitä jää todella tyhjän päälle henkisesti, jos koko elämä jotenkin menee aivan liisteröitynä toiseen. Ymmärrän kyllä senkin, että itsenäisyys ja itsekkyys ovat eri asioita. Liika itsekkyys tuhoaa kyllä kaikki suhteet, sekä ystävyydessä että parisuhteessa.

Ehkä oma ihanneliitto olisi sellainen, että olisi kuitenkin yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja molemmat tulisivat kuuluksi ja nähdyksi. Ja yhteinen huumori on kyllä vahva liima.

Kommentit

  1. Sus'20. helmikuuta 2025 klo 6.38

    Parisuhteeton elämä ollut polkuni, kerran, pari, muutaman kk seurustellut. Nyt kelpaisi, itse kelpaan kunhan vähän laittaisin vaan myt olisi se tietotaito miten väistäisi kuopat ja kivet. Jos olisi tää pää ollut 25 v sitten, olisi nykyisyys hieman erilainen. Meni pitkäään hakea vastaukset omiin kysymyksiin, unohtui koko suhde-elämä. Tosin olen nuoresta pitäen kokenut vanhemmiten eriytyväni yhteisöistä, -suhteista. Ihmisyyteen usko voi hyvin,(suurin osa) osa ihmisistä kerrassaan saatava pois elämästä, ei jaksa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Kuva
  Sain hoitoalan tutkintoni valmiiksi tuossa joku aika sitten. Viimeistä näyttöä tehdessäni mietin, että miksi ihmeessä, kerta toisensa jälkeen, hakeudun samaan ongelmaan? Se ongelma on päiväkoti työpaikkana. Ihan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta minua on aina ahdistanut se ilmapiiri, joka varhaiskasvatuspaikoissa vallitsee. Lapset ovat ok, mutta ne aikuiset eivät. Aivan käsittämätöntä valtataistelua, uhriutumista, selkäänpuukotusta etc. En tunne oloani kotoisaksi vaan lähinnä kiusaantuneeksi. Jotenkin sitä leikkiäkään ei osata ottaa leikin kannalta, vaan kaikki täytyy jotenkin liikaa sanoittaa ja dokumentoida ja selittää.Ymmärrän kyllä, että ilmapiiri on kireä johtuen siitä jatkuvasta resurssipulasta. Sekin on väärin, että on annettu kaiken nykyisen tapahtua. On jossain vaihteessa alettu pitää normaalina sitä, että sinulla ei päiväkotityössä ole mitään taukoja, vaan olet koko ajan käytettävissä. No, niihin loputtomiin teamseihin ja palavereihin tuntuu kyllä olevan aikaa,...
Lue lisää

Ikäkriiseilyä

Kuva
  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, e...
Lue lisää

Kehollista

Kuva
 Tällä viikolla olen viihtynyt paremmin salilla kuin vesijumpassa. Aina vähän fiilikset vaihtelee, se sallittakoon. Ryhdyin pohtimaan näitä kaikenmaailman ravintotietäjiä ja laihdutusohjeita, joita siis pilvin pimein joka paikassa (lähinnä somessa) varsinkin näin alkuvuodesta. Ihanaa, että joku löytää niistä avun. Kyse on kuitenkin pikemminkin itsekurista kuin siitä, että maksat jollekin niistä asioista, jotka parhaiten itsekin jo tiedät. Myös geenit, hormonit ja lääkitys vaikeuttavat painonpudotusta, vaikka miten seuraisi säntillisesti ohjeita. Aina ihmetyttää näissä ohjeissa se, että tuntuu unohtuvan, että me olemme kaikki yksilöitä. Esimerkiksi hokema "aamupala on päivän tärkein ateria". En koko elämäni aikana ole ollut nälkäinen heti aamusta. Kahvia on pakko saada (no ainakin suotavaa). Se nälkä tulee itselle vasta myöhemmin.  Ja toisaalta ihmetyttää senkin asian korostaminen, että voit laihtua, vaikket liiku. Ymmärrän tämän ohjeen silloin, kun on kyseessä henkilö, joka e...
Lue lisää