Olemisen (sietämätön) keveys ei kestä kauaa


 Tohtori Höyhen on usein pohtinut seuraavaa asiaa: mistä johtuu, että todella usein käy niin, että kun kerrankin olet löytänyt vaikkapa elämäsi kivoimman työ- tai koulutuspaikan ja elämäsi kivoimman työkaverin, niin jotenkin se päättyykin se työ yhtä nopeasti, kuin alkoikin. Tai koulutuspaikan ollessa kyseessä, se harjoittelu päättyy, kun se on suoritettu, ja koko hauskuus loppuu kuin kanan lento. Siihen jäät sitten ihmettelemään että niin, tällaistakin voisi olla.

Tai sitten käy niin, että menet uuteen duuniin, joka on juuri siitä, mistä olet haaveillut ja olet työssäsi hyväkin ja sinusta pidetään, niin sitten ainakin se pomo on mulkvisti ja tekee kaikkensa vaikeuttaakseen työntekoasi. Ja onnistuukin lopulta, ellei sitä ennen jo riehu itseään konkurssin partaalle ja partaan yli.

Tai seurustelu: tapaat ihanan ihmisen ja rakastut korviasi myöten ja jonkin ajan kuluttua tyyppi saa kakistettua ulos, ettet olekaan hänen tyyppiään. Vaikka oletkin kiva, seksikäs, houkuttava, haluttava jne. Toisaalta yleensä näissä tapauksissa ei kannata ottaa itseensä, useimmiten se oletettu kumppani vain muistaakin että "ai hitto, mä olinkin jo naimisissa".

Mutta kyllä harmittaa, että miksi elämä on aina tällaista, että mikään hauska ei koskaan kestä ikuisesti. Miksei?? Perkele. 
Miksi kaikki tyhmä puolestaan tuntuu kestävän ikuisesti? Kuten vaikkapa asuntolaina, vyötärömakkarat, työttömyys, synkkä talvi, masennus...Ilmeisesti suomalaisissa, masentavissa sananlaskuissa on vinha perä. "Itku pitkästä ilosta". Usein myös lyhyemmästäkin. Huokaus.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Out of the box

Hyvä jätkä

Helle. Uhka vai mahdollisuus?