Ikäkriisi: Tiukkapipoilua vai poseerausta

 

Kuvassa Gugguun pipo. Ei liity juttuun kuin somisteena ja symbolina. Tätä saa tilattua netistä.

Tohtori Höyhen on pohtinut jonkin verran keski-ikäisten ja keski-iän ylittäneiden naisten sielunelämää. Ihan tällaista empiiristä tutkimusta, joka perustuu sekä havaintoihin livemaailmassa että myös netissä. 

Joistain tulee nuoria mummoja (ei liity lapsenlapsiin). Siis sellaisia ihmeellisiä, tiukkapipoisia riivinrautoja, jotka uhkailevat kunnianloukkaussyytteillä heti, kun joku on eri mieltä ja suhtautuvat kaikkeen jotenkin takakireästi ja yksitotisesti. Jumalaa ei saa pilkata, kirkossa ei saa nauraa, lyhyt hame poliitikolla on pornoa jne. Tiukkis syö lääkkeitä varmuuden vuoksi, "ettei vaan mitään sattuisi" eikä juo kahvia klo 15 jälkeen, ettei yöunet kärsi. Tuo kaikki jotenkin olisi ymmärrettävää käytöstä, jos ikää vaikka 85, mutta myöhäiskeski-ikäisellä se on jotenkin pelottavaa ja vähän pakkomielteistäkin käytöstä.


Sitten on nämä toisenlaiset kriiseilijät. Äkkiä tajutaankin, että hetkonen: elämää on edessä vähemmän kuin takana. Jos se johtaa siihen, että kunnosta ja elämäntavoista yleensä aletaan pitää parempaa huolta, niin lopputuloshan on mitä parhain myös tulevaisuutta ajatellen. Kansantalouskin kiittää.

Joillakin se menee siihen, että yritetään olla ikinuoria, hinnalla millä hyvänsä. Ja jos ei ole varaa kauneusleikkauksiin, niin ainakin opetellaan selfieposeeraus eli huulet tötterölleen. Sen on tarkoitus näyttää hyvältä, mutta yleensä se näyttää vähän tyhmältä. Se, minkä voi jotenkin antaa anteeksi, lapsellisuuteen vedoten sille parikymppiselle somevaikuttajalle, niin se ei oikein pelitä 50 +-sarjassa. Kiitos ja anteeksi .



Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikäkriiseilyä

Kuva
  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, e...
Lue lisää

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Kuva
  Sain hoitoalan tutkintoni valmiiksi tuossa joku aika sitten. Viimeistä näyttöä tehdessäni mietin, että miksi ihmeessä, kerta toisensa jälkeen, hakeudun samaan ongelmaan? Se ongelma on päiväkoti työpaikkana. Ihan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta minua on aina ahdistanut se ilmapiiri, joka varhaiskasvatuspaikoissa vallitsee. Lapset ovat ok, mutta ne aikuiset eivät. Aivan käsittämätöntä valtataistelua, uhriutumista, selkäänpuukotusta etc. En tunne oloani kotoisaksi vaan lähinnä kiusaantuneeksi. Jotenkin sitä leikkiäkään ei osata ottaa leikin kannalta, vaan kaikki täytyy jotenkin liikaa sanoittaa ja dokumentoida ja selittää.Ymmärrän kyllä, että ilmapiiri on kireä johtuen siitä jatkuvasta resurssipulasta. Sekin on väärin, että on annettu kaiken nykyisen tapahtua. On jossain vaihteessa alettu pitää normaalina sitä, että sinulla ei päiväkotityössä ole mitään taukoja, vaan olet koko ajan käytettävissä. No, niihin loputtomiin teamseihin ja palavereihin tuntuu kyllä olevan aikaa,...
Lue lisää

Pöydän putsausta

Kuva
  Käytiin vuodenvaihteen kieppeillä terapeuttinen viestittely mun lapsuuden naapurinpojan kanssa. Noin yleiselläkin tasolla todettiin, että se aika oli niin eri tuolloin ja että tosiaan meidän omakotialueella taisi lähes joka perheessä olla omat tragediansa, joita muut pystyivät lähinä arvailemaan. Olin aika otettu, kun tämä mun lapsuuskaveri kertoi, että oli aikoinaan opinnäytetyössään erityisopettajuudesta kirjoittanut siitä, kuinka paljon arvosti lapsuuden naapurintyttöä (eli minua) ja jonka vuoksi myös haluaa auttaa niitä, joilla erityistarpeita. Mun lapsuutenihan oli vähän erilainen kuin monella muulla, koska olin ensin kasvattilapsi ja sitten adoptio virallistettiin vasta tuolloin, kun oli viisivuotias. Siihen saakka vatuloitiin, että oliko adoptiovanhempani liian vanhoja vanhemmiksi. Olivat siis tuolloin jo yli 40-vuotiaita. Toinen vanhemmista (äiti) jo lähempänä viittäkymmentä. Oli siis 5 vuotta vanhempi kuin isä. Ei ollut muutenkaan kauhean helppoa olla tasaveroinen perhee...
Lue lisää