Karavaanarikaravaanari

                                                     Kuva ladattu netistä.


Tohtori Höyhen oli reissussa. Ihan kotimaan matkailua harjoittamassa. Viiden päivän aikana käytiin kolmen eri paikkakunnan leirintäalueella, joista parissa siis vietettiin 2 yötä. Yhdestä teki mieli lähteä kesken pois, alue oli epäviihtyisä ja hoitamaton, ja saniteettitiloja oli heikosti kävijämäärään nähden.

Pari muuta paikkaa oli superviihtyisiä. Asuntovaunureissuilla elämä aina jotenkin yksinkertaistuu. Ihminenhän tarvitsee oikeastaan vain puhdasta vettä, paikan, jossa peseytyä sekä ravintoa. Tuommoinen leirielämä on omalla tavalla myös ihmisiä yhdistävää. Välillä ehkä ahdistaa se, että ollaan niin lähellä vieraita ihmisiä, mutta asiaa auttaa se, että karavaanarit ovat pääsääntöisesti hyvin ystävällistä porukkaa. Aina moikataan, kun tavataan. No, ainakin melkein aina.

Viimeisiimmässä yöpymispaikassa tuli vaununaapureiksi pari lapsiperhettä, jotka siis keskenään kavereita. Helvetinmoisella älämölöllä saavuttiin leiriytymään myöhään illalla. Toisen vankkurin haltija oli vähän kokemattomampi, eikä meinannut osata peruuttaa ahtaaseen paikkaan, johon oli ihan pakko kuitenkin päästä. No, hiukan avustettuna sitten onnistui lopulta. 

Sitten alkoi suureen ääreen sen tutkiminen, mitä aktiviteettejä ympäristössä on. Kaikki, mitä tämä Pirkanmaalaisporukka teki, tehtiin isosti ja suureen ääneen. Kellekään ympäristössä ei jäänyt epäselväksi heidän suosikkivanukkaansa, harrastuksensa, parturissakäynnit eikä mikään muukaan. Ihan kuin olisi ollut livenä katsomassa vanhaa tv-sarjaa "Kyllä isä osaa". Taikka Kiljusen herrasväkeä. Kaikki asiat huudettiin omasta vaunusta sille toiselle vaunuporukalle. No, tyylinsä kullakin, Tohtori Höyhen taas pitää lomalla enemmän tietystä rauhasta ja hillitystä olemisesta. Mutta muuten oli siis hyvä reissu.


Kommentit

  1. Erikoiset Asiantuntijat10. elokuuta 2020 klo 21.36

    Pitää kyllä ihmetellä, mihin ovat jääneet normaalit käytöstavat ja toisten ihmisten huomioiminen ja kunnioittaminen. Miksi todellakin pitää huutaa kaikki omatkin asiansa koko alueen tiedoksi. Ja menepä siihen huomauttamaan, edes kauniisti....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DrDove12. elokuuta 2020 klo 12.49

      Juu, ei oikein uskalla sanoa tämmöisille mitään, voi mennä palko nenään. Eipä nämä kyllä juuri tervehtineetkään ketään, kuten muut karavaanarit teki, ilmeisesti riitti tämä oma "seurapiiri".

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikäkriiseilyä

Kuva
  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, e...
Lue lisää

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Kuva
  Sain hoitoalan tutkintoni valmiiksi tuossa joku aika sitten. Viimeistä näyttöä tehdessäni mietin, että miksi ihmeessä, kerta toisensa jälkeen, hakeudun samaan ongelmaan? Se ongelma on päiväkoti työpaikkana. Ihan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta minua on aina ahdistanut se ilmapiiri, joka varhaiskasvatuspaikoissa vallitsee. Lapset ovat ok, mutta ne aikuiset eivät. Aivan käsittämätöntä valtataistelua, uhriutumista, selkäänpuukotusta etc. En tunne oloani kotoisaksi vaan lähinnä kiusaantuneeksi. Jotenkin sitä leikkiäkään ei osata ottaa leikin kannalta, vaan kaikki täytyy jotenkin liikaa sanoittaa ja dokumentoida ja selittää.Ymmärrän kyllä, että ilmapiiri on kireä johtuen siitä jatkuvasta resurssipulasta. Sekin on väärin, että on annettu kaiken nykyisen tapahtua. On jossain vaihteessa alettu pitää normaalina sitä, että sinulla ei päiväkotityössä ole mitään taukoja, vaan olet koko ajan käytettävissä. No, niihin loputtomiin teamseihin ja palavereihin tuntuu kyllä olevan aikaa,...
Lue lisää

Pöydän putsausta

Kuva
  Käytiin vuodenvaihteen kieppeillä terapeuttinen viestittely mun lapsuuden naapurinpojan kanssa. Noin yleiselläkin tasolla todettiin, että se aika oli niin eri tuolloin ja että tosiaan meidän omakotialueella taisi lähes joka perheessä olla omat tragediansa, joita muut pystyivät lähinä arvailemaan. Olin aika otettu, kun tämä mun lapsuuskaveri kertoi, että oli aikoinaan opinnäytetyössään erityisopettajuudesta kirjoittanut siitä, kuinka paljon arvosti lapsuuden naapurintyttöä (eli minua) ja jonka vuoksi myös haluaa auttaa niitä, joilla erityistarpeita. Mun lapsuutenihan oli vähän erilainen kuin monella muulla, koska olin ensin kasvattilapsi ja sitten adoptio virallistettiin vasta tuolloin, kun oli viisivuotias. Siihen saakka vatuloitiin, että oliko adoptiovanhempani liian vanhoja vanhemmiksi. Olivat siis tuolloin jo yli 40-vuotiaita. Toinen vanhemmista (äiti) jo lähempänä viittäkymmentä. Oli siis 5 vuotta vanhempi kuin isä. Ei ollut muutenkaan kauhean helppoa olla tasaveroinen perhee...
Lue lisää