Sarja-ahdistuja

On sarjamurhaajia yms ja sitten on kaltaisiani ihmisiä, joita voisi kutsua nimellä sarja-ahdistuja. Saan tehtyä numeron melkein mistä vaan. Suren ja pelkään etukäteen viikkotolkulla sellaisiakin tulevia asioita, joissa ei todellisuudessa ole mitään aihetta suruun, pelkoon tai mihinkään muihinkaan suuriin tunteisiin. Mielelläni pääsisin eron tästä luonteenpiirteestäni kokonaan ja toivon, että osaisin vaan pokkana suhtautua asioihin, ilman suurempia tunteita. Tai ainakin niin, että voisin säästää suuremmat tunteet oikeasti tärkeisiin ja tunteita vaativiin asioihin.

Olen nyt esimerkiksi viikkokausia vatkuttanut tulevaa ja lähestyvää vuorotteluvapaan sijaisuuttani. Joka kestää vain kolmisen kuukautta. Pohdin koko ajan että "voi voi, miten mahdan taas tottua aikaisiin heräämisiin ja meteliin ja siihen, että minun pitää olla yhdessä ja samassa paikassa monta tuntia". Miksi uhraan ajatuksia moiselle? Miksen ota vaan rennosti ja katso tunti ja päivä kerrallaan, että mikä fiilis? Miksen hyväksy sitä, että jos ei tunnu hyvältä tai ahdistun liikaa, niin minulla on oikeus viheltää peli poikki? Tai ota huomioon sitä, että voinhan viihtyäkin, vaikka aikoinaan vannoin ettei ikinä enää naisvaltaisia työyhteisöjä minulle.

Toinen esimerkki on vaikkapa harrastukseni kuorolaulu. Joka maanantai-ilta kolmen tunnin harkat illalla. Saan siitäkin asiasta värkättyä itselleni pienimuotoisen ahdistuksen. Johtuen siitä, että en tykkää erityisesti iltamenoista tai yleensäkään asioista, joissa joutuu odottamaan jotain tiettyä kellonaikaa. Silti olen yleensä hyvin tyytyväinen harkkojen jälkeen. Vaikka tunnenkin itseni vähän ulkopuoliseksi, koska suurin osa porukkaa laulanut yhdessä vuosia ja jopa vuosikymmeniä, ja minä aloitin vasta syksyllä.

Eräs asia, joka useimmiten rauhoittaa kuohuvaa mieltä, on hyvä musiikki. Siksi minulla onkin aina aamuisin ja jonnekin lähtiessä radio auki. Ja autossa. Musiikista saa voimaa ja myös muuta ajateltavaa.


Viikonloppuna olin J Karjalaisen kylpyläkeikalla. Oltiin ensin syömässä kaveripariskunnan kanssa ja tultiin paikalle sen verran myöhään, että lavan edessä ei enää ollut tilaa. Siinä mielessä oli aikoinaan mieluisampaa olla Ruisrockissa seuraamassa Karjalaisen soitantaa, koska tuoloin äänentoisto toimi ja lavalle näki kunnolla. Ilta oli silti ihan viihdyttävä nytkin. 

Pitäisi aina olla jotain kivaa odotettavaa, matkoja, teatteria tai keikkoja, niin arkikin sujuisi mukavammin ja sarja-ahdistuminen vähenisi.
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuolleet lehdet

R.I.P Aira Samulin 1927-2023

Matalia maaliskuun energiatasoja