Pinna tiukalla

 

(Kuvassa on pinnoja. Ilmeisesti mopon). 


On erilaisia aamuja ja päiviä. Joskus herää iloisena, joskus valmiiksi ärtyneenä. Tänään oli "pinna tiukalla"- aamu. Sitä vauhditti hiukan jo eilinen iltapäivä. 

Vietiin koiruus tutustumaan koirahoitolaan, jonne sitten menee, kun lähdemme lomalle jonkin ajan kuluttua. Koiruus matkusti viime kesänä, siis ihan pentuna, niin aivan tyytyväisenä kopassaan auton etupenkillä. Tänä talvena on aloittanut sen, että lähes joka kerta oksentaa sinne koppaansa. Näin tapahtui siis eilenkin. Päästiin juuri hoitolan pihalle, kun koiruus laatoitti tehokkaasti kuljetuskoppansa nurkkaan ja myös pehmusteelle. Takaisin tullessa olikin sitten jalkatilassa ja ei oksentanut. Mietin vaan mahdollisia tulevia ensi kesän reissuja. Pitääkö koira laittaa etupenkille, koiran valjailla kiinni turvavöihin ja minä sitten vieressä vahtaan suojapuvussa, että oksentaako vai ei? Ehkä näin tulee käymään. Tai sitten voisi kokeilla jotain koiran matkapahoinvointilääkettä. Silti mietin, että MIKSI se oksentaminen on alkanut tänä talvena, kun aiemmin ei ollut mitään ongelmaa?

Pinnaani kiristi tänä aamuna myös se, että olen taas vähän huolestunut silmistäni. Kaihileikkaus siis kyllä sujui hyvin ja saatoin luopua laseista kokonaan, mutta nyt näkökentässä pyörii välillä sellaisia "lämpäreitä" ja olen joutunut pohtimaan, että ovatko ne jotain meikinpoistoaineen jäänteitä vai onko tullut se ns jälkikaihi? Olen vähän huolestunut ja ärsyyntynyt. Toisaalta se jälkikaihi poistetaan laseroimalla. Jälkikaihi on siis tila, jossa kaihileikkauksen jälkeen silmään asetetun tekomykiön takana oleva kapselipussi samentuu. Ajattelin nyt tilanteen seuraamisen lisäksi ostaa myös kosteuttavia silmätippoja. Jospa ne poistaisivat sen tunteen, että näkökentässä ajelehtii vähän kuin roskia. Ei koko ajan, mutta välillä.

Aamun koiralenkilläkin otti vielä päähän, mutta nyt ei enää niin paljoa. Ostin matkavakuutuksenkin, joten yksi tekemätön esivalmistelu taas vähemmän. Lisäksi olen nyt kolmatta viikkoa laskenut kaloreita, olen siis ladannut itseni kilokalori- ohjelmaan, joka on ilmainen ja jossa toimitaan niin, että punnitsen kaikki syömiseni ja seuraan kalorinkulutusta. Tulosta on jo tullutkin ja se piristää.

Loppupäivän voisinkin sitten löystyttää sitä pinnaa ja pipoa.

Kommentit

  1. Meillä yksi koiristamme voi pahoin autossa ja muistaakseni sille annettiin ihan sitä samaa matkapahoinvointilääkettä kuin ihmisillekin. Se auttoi. Ja lopulta, muutaman tabletin käyttökerran jälkeen se pärjäsi loppuelämänsä ajan automatkat ilman lääkettä. Muistaakseni eläinlääkäri selitti sen niin, että lääkkeen avulla se pääsi eroon matkapelostaan, kun ei sen johdosta enää oksentanut. Suosittelen kysymään eläinlääkäriltä tästä.

    Nuo läppäreitä näkökentässä saattaisivat olla jäänteitä lasiaisen irtaantumisesta. Minulla on edelleen näkökentässä sellaisia leijuvaisia, ja lasiaiset urtaantuivat muutamia vuosia sitten

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vihjeestä. Täytyykin kokeilla niitä matkapahoinvointitabletteja koiruudelle.
      Jep, se lasiaisen irtautuminen kävi itselläkin mielessä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H