Nobody but us

 

Esittelyteksti

Veitsenterävässä psykologisessa trillerissä mikään ei ole sitä, miltä näyttää.

Steven Harding on komea ja arvostettu kirjallisuuden professori. Hänen tyttöystävänsä Ellie Masterson on arka mutta huippuälykäs opiskelija. He ajavat New Yorkista viettämään ensimmäistä lomaansa yhdessä: perillä odottaa kolme päivää syrjäisen mökin rauhassa, missä he kaksi voivat viimein nauttia toisistaan uteliailta katseilta piilossa.

Kun lumimyrsky saartaa heidät talon vangeiksi, alkaa selvitä, ettei kumpikaan heistä ole sitä mitä väittää olevansa - ja ettei toinen heistä tule selviämään viikonlopusta hengissä.

(Kustantaja Otava, julkaisuvuosi 2022)

---------------------

Kirjastosta osui käsiin tämä kirja, ja olikin melkoisen kiinnostava ja yllättäväkin. En tiedä, onko kirjasta aikomus tehdä joskus elokuva, mutta kannattaisi kyllä, aineksia on.

Kirjailija on käsittääkseni saanut kimmokkeen kirjaansa taannoisesta Metoo- kampanjasta. Tässä kirjassahan vanhempi mies vikittelee nuoria, lähes alaikäisiä opiskelijatyttöjä. Varmaankin melko helppoa, jos on sekä arvovaltaa että ulkonäköä. Hän ei myöskään koe, että olisi tehnyt jotain väärin, vaan korostaa nimenomaan sitä, että kaikkihan on perustunut vapaaehtoisuuteen. Kokee myös olevansa reilu ja huomaavainen, kun ostelee tytöille kalliita lahjoja, vie lomille ja tarjoaa lounaita. Tavoitteena hänellä on kuitenkin vain saada ihailua ja seksiä mahdollisimman monelta. Aina tulee joku vielä kiinnostavampi tyttö, ja sitten voikin jättää tylyt jäähyväiset entisille kaadoille. Kaikkihan sujuu hyvin niin kauan, kunnes eteen osuus joku herkempi tapaus, joka on kuvitellut miehelle samat tunteet kuin mitä itsellä oli, ja sitten tulee iskuna vasten kasvoja totuus.

Ihan aasinsiltana tästä tulee mieleen, että tätä miestyyppiä on myös sellaisissa, jotka yleisesti ottaen haluavat seikkailla mahdollisimman paljon, pointti ei ole erityisesti siis mikään kumppanin ikä. Uskallan jopa väittää, että lähes jokainen hiukankin elämää nähnyt nainen on törmännyt tähän miestyyppiin. Ensin he ovat herrasmiehiä. Hauskoja ja kiinnostavia. Avokätisiäkin. 

Kun tavoite on saavutettu, he muuttuvat kylmiksi ja etäisiksi. Naiselle sanotaan vaikkapa että hän on ennalta-arvattava ja hetkeä myöhemmin, varsinkin jos nainen hermostuu, niin että tämä onkin arvaamaton. Sellaista ihmeellistä narsistista peliä pidetään niin pitkään, että nainen tosiaan alkaa epäillä omaa mielenterveyttään. Ja saattaa kokea, että hänessä oikeasti on jotain vikaa, vaikka yleensä ei ole. Tälläkin itsetunnon nujertamisella on tarkoitus nimenomaan sekä käyttää valtaa että tehdä oma hyväksikäytön jälkeinen mitätöinti jotenkin oikeutetuksi.

Ja jos mies on varattu, niinkuin usein on, hän käy aika ajoin tekemässä katumusharjoituksia kotona, ja kertoo että nyt on kaikki kivet käännetty vaimon kanssa, ja jatketaan yhdessä. Rakastajatartaan mies samaan aikaan saattaa syyttää siitä, että tämä on loukannut monia. Eli näin hän näppärästi muuttaa oman osuutensa mustasta valkoiseksi.

Tällainen mieshän saattaa jatkaa touhuaan vuosia, jopa vuosikymmeniä. Aina löytyy joku uusi valloitettava ja sulka hattuun. En väitä, etteivätkö naisetkin toimisi samoin. Mitä tällaisen ihmisten käyttämisen takana sitten on. Todennäköisesti heikko itsetunto ja halu olla ihailtu ja haluttu. Ja joillekin ihmiset ovat enemmänkin esineitä kuin inhimillisiä olentoja.

En tiedä, oppiiko ihminen iän myötä tällaisista kokemuksistaan jotain. Toivottavasti oppii varomaan, muttei tulee liian skeptiseksi.