Mieli ja terveys

 

Nyt on paljon viime päivinä keskulteltu paljon mielenterveyteen liittyvistä asioista, kun Salatuissa elämissäkin (en seuraa) näytellyt kaunis nuori nainen menehtyi vain 27- vuotiaana. Hän oli paljon kirjoittanut julkisuudessa masennuksestaan ja aiheesta on virinnyt paljon keskustelua muutenkin. Juuri siitä, miten vaikeaa tuntuu olevan avun saanti ajoissa.

Joidenkin mielestähän masennus on muotiaihe samalla tavalla kuin aiemmin oli koulukiusaaminen. Aika käsittämättömiä kommentteja. Ei masennus ole mikään valinta, kuten ei ole koulukiusatuksi tuleminenkaan. Jos masennusta ei ole kokenut itse, sitä helposti kuvittelee jotain aivan höpöjä. Kuten esimerkiksi että masentuneeksi julistautuminen on vain huomionhakuisuutta ja laiskuutta.

Jotenkin vieläkin masennusta pidetään varsinkin naisten ja tyttöjen sairautena. Ehkä siksi, että miehet salaavat asiaa enemmän tai eivät tunnista sitä. Ja kautta aikain miehet ovat hoitaneet viinan avulla kaikkia sairauksiaan.

Viimeksi luin Tunna Milonoffin kirjoittamaa kolumnia, jossa hän kertoi uupumuksestaan. Ei jaksanut enää, mutta päällimmäinen tunne oli häpeä. Niinpä. Ihmiselle on jotenkin iskostunut päähän kuvitelma siitä, että pitää olla vahva, ja ollakseen vahva ei murru minkäänlaisen paineen alla. Ja kuitenkin liian kauan vahvana pysyminen juuri suistaa pahaan oloon ja elämänhalun menettämiseen.

Tuli vaan tuosta Tunna Milonoffin avautumisesta mieleen, että miehen kertomana tuo on taas kerran jotenkin uskottavampaa ja todellisempaa. Näin syvällä sitä on kliseisessä ja sukupuolittuneessa ajattelussa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H