Kevätvalmisteluja

 

(Kuva Selkosanomien sivustolta)

Aloitin muutama päivä sitten vitamiinikuurin. Nimenomaan siis kuurin, koska aion nauttia näitä vitamiineja noin kuukauden verran. Listassani on nyt sitten D-vitamiinia. sinkkiä sekä monivitamiinivalmiste. Jostain syystä olen nyt kuitenkin ollut erityisen väsynyt viime päivinä. Ilmeisesti elimistöä väsyttää vitamiini-intoiluni. Toivotaan, että se pian tottuu ja hyrähtää käyntiin.

Tänään kävin myös kampaajalla. Latvojen siistimisen lisäksi laitettiin hiukan juuriväriä ja ohuita raitoja. Ja kuten aina, laitoin hiukseni kotona uudestaan, koska en tykännyt siitä kampaamon suoristetusta versiosta.

Kevätvalmisteluihini on nyt kuulunut myös se, että olen yrittänyt lisätä vihannesten ja juuresten syöntiä. Eli vihreää salaattia, porkkanaraastetta sekä peruna- ja kaaliruokia. Maaliskuuksi varattu matka varmaankin osittain toiminut innoittajana terveyteen ja ulkonäköön liittyvissä aktiviteeteissä.

Huomenna alkaa osassa suurimpia ruokakauppoja lakko. Jonka kesto siis vain kolme päivää. Kyseessä Pamin eli palvelualojen ammattiliiton tavoite saada lisää liksaa. Ihan oikein, tsemppiä työtaisteluun. Toivottavasti ihmiset eivät käy hamstraamassa tyhjäksi wc-paperi- ja säilykehyllyjä, kuten kävi silloin, kun koronahysteria oli kuumimmillaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuolleet lehdet

R.I.P Aira Samulin 1927-2023

Matalia maaliskuun energiatasoja