Design-ihmiset.

 

Mikä on kultainen leikkaus?

Kultainen leikkaus on antiikin Kreikan teoriaan perustuva sommittelusääntö, jonka mukaan ihmissilmä näkee ensin tietyt pisteet kuvassa ja että pääkohde tulisi siksi sijoittaa näihin kohtiin.

Kultaisella osalla kuva jaetaan yhdeksään osaan neljällä viivalla pitkittäin ja poikittain. Jos pääkohteen tärkeimmät osat asetetaan viivojen leikkauspisteisiin, kuvaa katsoja kokee sommitelma harmonisena.

Jos horisontti tai henkilö on kultaisessa leikkauspisteessä, näyttää siltä, ​​että kuva on tasapainoisempi kuin jos ne sijoitettaisiin esimerkiksi kuvan keskelle.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

Luin uusimmista sisustustrendeistä. Nyt haetaan kestävää kehitystä. Huonekaluja, jotka säilyttävät arvonsa vuodesta toiseen. Kuten vaikkapa Boknäsin kirjahyllyt. Ne ovatkin kauniita ja kestäviä. Myös tuoleissa suositaan klassikoita. Käytetään paljon tietysti Artekia (joita ostetaan mieluusti Tori.fi:ssä) ja myös korihuonekalut suorittaneet viime vuosina paluun.

Näistä korituoleista on pakko kertoa yksi omakohtainen muisto. Opiskelin siis koulussa, jossa opetettiin myös muotoilua ja eräs aine oli nimeltään Visu, eli visuaalinen suunnittelu. Koulu oli täynnä tiedostavia, mustiin pukeutuneita, graafisia ja nohevia tyyppejä. Koimme olevamme jotain, koska kouluun oli vaikea päästä. 

Meillä oli sitten tätä edellä mainittua Visua. Saimme tehtäväksi valita jonkin tuolimallin, josta siis piti tehdä eri tekniikoita käyttäen sellainen Andy Warhol- tyyppinen, monistettu teos. Siis samantyylinen kuin se klassikko, jossa on monta Marilyniä.

Kaikki valitsivat sitten oman tuolimallinsa. Koska en ollut vielä sisäistänyt, miten ollaan tyylikkäässä design-porukassa, erehdyin valitsemaan sellaisen pehmustetun ja kulmistaan pyöristetyn, korista valmistetun laiskanlinnan. Opettajani oli hämmentynyt ja nikotteli jotenkin, jolloin ymmärsin mokanneeni. Kaikki muut olivat valinneet työhönsä graafisia klassikoita. Selkeää designia, joissa käytetty puuta ja metallia. No, suoritin kuitenkin annetun tehtävän, mutta ymmärsin olevani erilainen enkä siis yhtä tyylitajuinen kuin kaikki muut.

Tuosta hetkestä on jo kolmisenkymmentä vuotta. En edelleenkään ole mikään designhenkilö. Toki minulla on silmät päässäni, ja arvostan suomalaista suunnittelua, mutta en jotenkin osaa käyttää aikaani jonkun esineen palvomiseen. Käsittääkseni minulla on kuitenkin kyky nähdä kauneutta. En silti halua kotia, jossa on esillä pelkästään skandinaavinen tyyli. Joka tuntuu olevan sitä ikuista mustaa, valkoista ja harmaata. Ehkä pidän enemmän sisustuksen vapaudesta ja väreistäkin. Tosin itsellä ollut jo monta vuotta tarve päästä eroon liiasta tavarasta ja yksinkertaistaa. Suunnittelusta piti vielä todeta, että onkohan se, että vuosikausia suunnittelee erilaisia toppavaatteita, niin kovin luovaa ja palkitsevaa pitkän päälle? Kuosisuunnittelu mielestäni paljon luovempaa toimintaa.

Joskus, tai oikeastaan aika useinkin, pännii se, että elämme yhä maailmassa, jossa joku pieni, elististinen ryhmä määrittää, mitä on hyvä maku. Ja kaikki sen määrittelyn ulkopuolella tapahtuva on jotenkin keskiluokkaista, jopa junttimaista. Toisaalta: mitä väliä niillä määrittelyillä oikeasti onkaan? Jopa nämä itseään erittäin persoonallisina pitävät designihmiset ovat melko lailla toistensa kopioita. Yksilöllisyys on melkolailla veteen piirretty viiva. 

Tälläkään asialla ei siis kannata vaivata päätään vaan ihan rohkeasti kannattaa olla sellainen kuin on, pukeutua siten, mikä itsestä tuntuu hyvältä, ja sama koskee myös kodin sisustusta. Aitous on kiinnostavampaa kuin jotkut opetellut elämämisen mallit. Amen.

Kommentit

  1. Niiiin samaa mieltä. Olen aina ihmetellyt sitä samaa, "hyvää makua". Jokaisella on oma hyvä makunsa. Jos minulla olisi tarpeeksi rahaa, pakettiauto ja valtaa, vaihtaisin kaikki kodin mööpelit, ainakin melkein, 60-luvun kunnolla tehtyihin huonekaluihin. Tai jonkinlaisiin "lievästi" tyylihuonekaluihin. Haaveilen isommasta yöpöydästä ja sellainen saattaa vielä löytyäkin jostain kirpputorilta tai ehkä jopa antiikkiliikkeestä, mutta jotta saisi isomman, se pitää olla lipasto tai senkki ja mitä niitä nyt on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi on älytöntä tuhlausta, jos koko ajan uusitaan sisustusta trendien mukaan.

      Poista
  2. Minäkin typistyn tylsyyteen beigessä ja harmaassa. Väreistä pitävänä minunkin harmoniakäsitykseni on erilainen kuin joillakin muilla. Lievähkö boheemius kuuluu siis asiaan, mutta en silti halua mässäillä krääsällä. Sisustan lähinnä tunne-elementeillä. Joten on meitä muitakin, jotka ei kuulu joukkoon! 😊

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H