Maanantaisilppua

 

Kuvassa paperisilppua.

 Maanantain ratoksi voisi nyt kirjoitella vähän sitä sun tätä vähän siitä ja tästä. Huomio viikonlopusta on mm. se, että on kiva tehdä aikuisen tyttären kanssa treffit kaupungille, kumpikin siis saapui tahoiltaan bussilla ja torin laidalla treffattiin. Ensiksi mentiin syömään. Äiti tietysti maksoi. Tytär koetti onneaan ja kysyi että "voinko ottaa tämän" (listan kallein annos, 67 eur).Juu, ei voinut. Tyytyi hiukan halvempaan pihviin sitten. Itse otin ihanan rapurisoton. Aluksi otettiin GT:t ja sitten ruoan kanssa yhteinen pullo viiniä. Myöhemmin lähdettiin sitten kaupungille pariinkin eri mestaan istumaan ja tyttären kaveripariskunta tuli myöhemmin mukaan ja saatiin vieläpä heiltä autokyyti koteihimme. Näppärää.

Edelleen olen sitä mieltä, että voisin muuttaa tästä pikkukaupungista vähän isompaan. Tykkäisin siitä, että kävelymatkan päässä olisi elokuvateatterit, teatterit, kahvilat ja ravintolat. Se loft-asunto, ylin kerros ja joe ranta olisi se haave. Kunnon lottovoitto, kiitos. Mutta tässä nyt vielä kärvistellään muutama vuosi, että saadaan se viimeinenkin remppa tehtyä. Syystä että myynnin jälkeen ei tarvitse sitten kärsiä mistään korvausvaatimuksista, kun kaikki toimii. Muutenhan tässä ison talon asuttamisessa ei ole enää järkeä, kun lapset aikuisia eikä mitään koulujen sijaintia tarvitse pohtia. Lisäksi olen jotenkin kyllästynyt tähän paikkakuntaan. Riittää että kesällä voi piipahtaa aika ajoin tuolla rannassa, koska kesäkaupunkihan tämä on.

Ai niin , tänään hain vintiltä värit ja siveltimet. Olen nyt ajatellut, että teen vaikka vain yhden kuvan per päivä, että saisin luovuuden virtaamaan. Että niinkuin sanoista teoiksi.

Olen myös huomannut, että tämä alakuloni eli masennus kyllä jatkuu vielä. En ole itsetuhoinen tai toivoton, mutta en jaksa yhtään stressiä. En kertakaikkiaan pystyisi menemään taas siihen oravanpyörään, että kaikki on aikataulutettua. Tai pystyisin, jos olisi ihan pakko, mutta siinä kävisi taas niin, että väsyisin, ahdistuisin ja alkaisin nukkua huonosti. 

Olen ihan älyttömän nopea kyllästymään. Minusta ei vaan ole siihen, että tekisin vuosia samanlaista työtä. Aina jotenkin haluaa kokeilla ja oppia uutta. Ehkä ei ole olemassakaan ammattia, joka sopisi minulle sataprosenttisesti. Joskus mietin, että olisi kivaa olla joku terapeutti. Keskustella ja kuunnella ihmisiä. Toisaalta en enää tässä iässä ala opiskelemaan uutta ammattia, johon pitkä koulutus. Tietysti voi kysyä että miksei, mutta luulen että sen tuoma taloudellinen hyöty on plusmiinusnolla. Kun kaiken näköjään joutuu mittaamaan rahassa.

Minulla on menossa hiustenkasvatusprojekti. Ideana siis se, että saan kaikki hiukset nostettua samaan aikaan ylös niin, ettei jää mitään niskahaituvia leijailemaan yksinään. Olen tavoitteestani noin viiden sentin päässä. Voisin kirjoittaa myös siitä viiden kilon laihtumistavoitteesta, mutta en kirjoita, koska olen jauhanut siitä jo vuosia. Tulokset olleet heikohkoja ja en jaksa kiusata itseäni näännyksiin.

No niin, tässä silput. Ensilumikin satoi maahan viikonloppuna.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H