Mä haluun viihdyttää.

 

Kävin viikonloppuna katsomassa Kikka-elokuvan. Pääosassa Sara Melleri. Elokuva oli mielestäni ihan hyvä. Tehty ehkä vähän hengästyttävällä vauhdilla, mutta eihän vajaaseen pariin tuntiin voi ihmeitä mahduttaakaan. 

Kikkahan kuoli nuorena, vain 41-vuotiaana. Käsittääkseni sairaskohtaukseen, joka ilmeisesti johtui aiemmasta runsaasta alkoholinkäytöstä. Viihdemaailmassahan se taitaa olla suurin syy ennenaikaisiin kuolemiin (Rauli Somerjoki, Topi Sorsakoski, Armi Aavikko, Kari Tapio jne). Tai ainakin oli. Nykyään tuntuu siltä, että muusikotkin ovat paljon terveellisemmät elämäntavat omaavia kuin ennen. Ei katsota hyvällä esiintyjää, joka sössii keikkansa liian viinalla läträämisen vuoksi. Ei tietysti katsottu ennenkään, mutta jotenkin ajateltiin, että taiteilijaelämään kuuluu tietty rappioramantiikka. Ja ei varmaan olekaan mitenkään yksinkertaista kestää sitä yksinäisyyttä ja tyhjyyttä, kun parrasvalot sammuneet ja tyhjä hotellihuone kutsuu. Ja kiusauksia varmasti riittää yöelämässä keikan jälkeen.

Omia ensimmäisiä muistikuvia Kikasta oli joku tv-esiintyminen. Hän oli hämmentävä. Samaan aikaan kaunis ja ruma. Vartalo oli kaunis, mutta silmään pisti ihmeellinen yli-esiintyminen ja naamanvääntely ja kädet heilui joka suuntaan. Pikkutuhma on oikea sana kuvaamaan esitystä. Sanoitukset olivat jotenkin nolostuttavia tai siis tuli tunne, että keille ne oli tarkoitettu tai mikä oli oletettu kohderyhmä. Jotenkin nuoriso ei varmaankaan ollut se ryhmä. Ehkä sellainen pikkuisen porno setämies tuli ensimmäisenä mieleen. Toisaalta, jos sanat olisivat olleet englanniksi, niin uskottavuus olisi parantunut.

 Kaikesta huolimatta Kikka oli yksi aikansa parhaiten myyneitä naisartisteja. Ja hänelle valittiin tarkoituksella se seksikäs ja pikkutuhma hahmo. Siihen aikaan tuottajat päättivät artistin puolesta liiankin monesta asiasta. Oli tosi nolostuttavaa katsoa ohjelmaa, jossa Tapani Ripatti haastatteli Kikkaa, ja totesi jotenkin näin "nainen, jolla kaikki on hartioiden alapuolella". Tuollaista sovinistista shittiä ei nykyään onneksi saisi julkisuudessa lasketella ainakaan ilman, että joku älähtää. Kikka oli kyllä omalla tavallaan aliarvioitu. Hänhän oli hyvä esiintyjä ja myös lauluääni oli kaunis, mutta jäi roolinsa vangiksi itsestään johtumattomista syistä.

Nykyäänhän ne biisit kuulostavat ihan hyviltä ja tarttuvilta ja ovat jotenkin kokeneet uuden tulemisen. Luulen lisäksi, että Kikkakin ajatteli lavalle mennessään olevansa jonkinlainen sarjakuvahahmo (Ja saman sanoi itsestään Erika Vikmankin). Se hahmo on yleisöä varten ja hahmon takana on ehkä helpompi suojella sitä omaa, yksityistä itseä, joka taas tarkoitettu vain lähipiirille.

Sara Melleri sopi mielestäni hyvin Kikan rooliin. Oli sopivan rosoinen ja jotenkin särkyvän oloinen. Osasi siis hyvin eläytyä eri tunnetiloihin, ja oli myös tarkasti opetellut Kikkamaiset eleet ja maneerit. Toisessa tärkeässä roolissa oli Elena Leeve, jonka rauhallisia kasvoja on aina ilo katsella. Hän esitti Paulaa, joka oli radiotoimittaja ja Dj, joka ystävystyi Kikan kanssa ja ryhtyi tämän manageriksi.

Menkää ihmeessä katsomaan.


EDIT Pitikin vielä lisätä eräs mieleen tullut asia: Kikalle tekivät sanoituksia mm Junnu Vainio sekä Ilkka Vainio ja säveltäjänä toimi Veikko Samuli. Mietin vain, että miksi käyttivät salanimiä?? Junnu esiintyi nimellä Kirsi Sainio ja Samuli esiintyi nimellä Inari Katramo. Myös Pauli Hanhiniemi teki lauluja Kikan viimeiseksi jääneelle albumille. Salanimellä hänkin. Why????


Kommentit

  1. Kiitos leffan esittelystä! Aion mennä tämän katsomaan. Muista hyvin, kun Kikka alkoi aikanaan esiintyä. Ja ainakin meillä päin kovasti jorattiin Sukkula Venukseen -kappaleen tahdissa. Olin tuolloin vähän päälle parikymppinen.
    Hirveän surullista, että ilmeisen rohkeaa Kikkaa aliarvostettiin aikanaan. Olisi pitänyt olla samasta muotista muiden kanssa. Nykyisin näitä saman muotin tuotoksia on vaikka kuinka. En edes erota näitä Sanneja ja Jannikoita toisistaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H