Yhtä juhlaa

syyskuuta 12, 2022

Viikonloppuna tuli juhlittua pyöreitä vuosia. Tosin itse h-hetki osui aiemmin viikolla samalle päivälle ja jopa lähes samalle kellonlyömälle kun Britannian Queen Elisabeth menehtyi. Mystistä. R.I.P Elisabeth. Oli upea ja työlleen omistautunut rouva.

No niin, olen nyt siis aloittanut uuden vuosikymmenen. Onnekseni olen kai perinyt ulkonäköasioissa kohtalaisen hyvät geenit, ja minua luullaan usein 10-15 vuotta ikäistäni nuoremmaksi. Tottakai se on minusta sekä mukavaa että imartelevaakin, olenhan kuitenkin nainen, turhamainen(kin). Tosin meillä kävi lauantaina puiden sahaaja, hän siis poisti vanhasta tammesta oksat, jotka kasvoivat jo katon päälle. Sanoi kohteliaasti että hän luuli että olen kolmekymmentä. Se nyt oli kyllä liioittelua, tosin kohteliasta. Toivottavasti näkyy laskussa :)

Alunperin pohdin, etten pitäisi lainkaan mitään juhlia. Kymmenen vuotta aiemmin pidin naamiaiset. Ne oli kivat juhlat. Ulkona puutarhassa. Oli hippejä, luurankoja, kiinalaisia, cowboy-tyttöjä, Minni Hiiri ja vaikka ja mitä.

Nyt oltiin sisällä. Sää oli aurinkoinen, mutta viileähkö. Olin kahdesta eri pitopalvelusta tilannut syömiset. Suolaista toisesta ja makeaa toisesta. Juomapuolena oli skumppaa, puna- ja valkoviinejä sekä kahvia. Sain kivoja lahjoja. Tässä iässä ei halua enää lisätä romun määrää taloudessa, ja siksipä olen iloinen, että sain kukkien ja korttien lisäksi belgialaista suklaata, viinejä, kynttilän, kauneudenhoitotuotteita ja lahjakortin. Mies lupasi matkan etelän aurinkoon. Saa nähdä, koska toteutuu,

Juhlat oli pienet ja intiimit. Mullahan on pienehkö suku ja hekin levittäytyneet maailmalle. Joten lähinnä paikalla oli lähimpiä, eli omat lapset kumppaneineen ( yksi aikuisista lapsista ei päässyt). Sit oli pari kolme hyvää ystävää ja miehen puolen sukua. Oli mukavaa ja kivaa. Mun lapsuusystäväni lähetti kukkia jo viikolla. Suloista. Ollaan tunnettu toisemme 11-vuotiaasta asti.

Olen yhdessä fb-ryhmässä, sieltä tuli onnitteluja yli 400. Kyllä onnea tarvitaankin. Sain kyllä siinäkin ryhmässä aikaisiksi keskustelun, jossa osa provosoitui. Nimittäin olen sitä mieltä, että jos on jossain fb-ryhmässä, niin kaikilla pitäisi olla reaaliaikainen profiilikuva ja ainakin oma nimi. Ettei homma mene huuteluksi kasvottomana. Joidenkin ikätovereiden tuntui olla vaikea tajuta että miksi ihmeessä. Että miksei sen koirankuonon takaa sais huudella asioita. Tai esiintyä nimellä Walter White. No miksköhän ei. Välillä tässä maailmassa kyllä tulee olo, että puhuu jotain ihan uutta ja tunnistamatonta kieltä, kun ei vaan tule ymmärretyksi. Tai sitten ei ymmärrä itse.

Olen nykyään vähän onnellisempi kuin ennen. Vielä on siis ahdistusta ja masennusta, joka puhkesi kukkaan sen koiran kuoleman ja silmäongelmien vuoksi. Varmaan olisi paljon sellaista menneisyydessä muutenkin, joka olisi pitänyt käsitellä jo paljon aiemmin. Esim se, että biologinen äitini antoi minut pois vauvana, Jotenkin luulin että riittää se, että puhun paljon ja kirjoitan. Ehkä ei sitten riittänyt. Mutta nyt olen kuorolauluharrastuksen ansiosta saanut avattua itsestäni jonkun tulpan. Osaan laulaa ja se on tosiaan tapa purkaa itseään. Laulaessa pystyy unohtamaan paljon asioita. Mulle on aina sanottu aiemminkin, että mun ääni on sellainen, että se antaa hyvän olon ja energiaa. Joku näkijä sanoi joskus että olen äänellä parantaja. Niin, ehkä. Välillä tuntuu, että sössin paljon asioita puhumalla liikaa. Ja terävä kieli on meidän suvussa enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Nyt olen eräänlaisella vedenjakajalla. Pitäisi miettiä, mitä oikeasti tahtoo. En kyllä usko tahtovani tehdä enää paljoa töitä. Varsinkaan en mitään epäkiinnostavaa, Oikeastaan, ja ottaen huomioon sen, että mun ikäpolven porukoille kävi niin, että työvuosista ennen 24 vuotta ei kertynyt eläkettä ja myös kaikki äitiyslomat ( mulla 3 lasta) menneet ihan omaan piikkiin, niin että mitähän viddua tässä pitäisi nyt vielä punnertaa muutama vuosi?? Jotain voisi vielä tehdä, mutta ainakaan päiväkotityö ei ole se juttu. Enkä muutenkaan halua yhtään mitään epämukavuutta, joka järkyttää mun haurasta olemista. Toki mulla on yhä se haave Bed and Breakfast- paikasta. Mut se vaatis oikean ympäristön ja oikean kumppaninkin. Mulle on keskusteluissa sanonut usein tämä psyk. sh, että mulla tosi vahvana halu olla vapaa. Totta.