Uskomatonta

 

Joskus sitä miettii, että miksiköhän ihan täysjärkisenkin oloinen ihminen alkaa opiskella papiksi. Ymmärrän kyllä, että alassa houkuttaa se, että saa olla monenmoisten tilaisuuksien seremoniamestarina ja varmaan saa eritavalla yleistä arvostusta ja ihailua kuin joku vähemmän leimaavassa ammatissa toimiminen. Ja työolotkaan nyt eivät ole sieltä raskaimmasta päästä. Mutta silti: kuinka moni papeista oikeasti uskoo? Ja jos uskoo, niin siltä pohjalta varsinkin hämmästyttää. Kyse on kuitenkin nimenomaan sitoutumisesta uskomuksiin. Joku tylympi voisi todeta, että sama kuin opiskelisi joulupukkitiedettä. Kristinusko perustuu kuitenkin kuulopuheisiin ja ihmisten kirjoittamaan teokseen. Ja ihminenhän muokkaa asiat aina oman mielensä mukaiseksi.

Ymmärrän kyllä hyvinkin sen, että opiskellaan eri uskontoja. Sehän on kiinnostavaa ja osin myös historianopiskelua. Itseä ehkä kiinnostaa eniten buddhalaisuus. Tosin siitäkin kiistellään, onko kyseessä uskonto vai elämänfilosofia. Ihan sama minulle. Buddha kuitenkin kehotti oppilaitaan ajattelemaan itse ja tutkimaan kriittisesti opetuksia. Kristinuskossahan toimitaan melko sokeasti. Uskotaan täysin uskomattomiinkin asioihin. Myös buddhismissa oleva keskeinen päämäärä, valaistuminen eli nirvana kuulostaa jotenkin mukavalta ajatukselta.

Olen tullut sitä skeptisemmäksi uskontoja kohtaan, mitä vanhemmaksi tulen. Suurin osa uskonnoista on kylmää bisnestä. Kouluttamattomia ihmisiä oli helppo pelotella kadotuksella. Saatiin torppari pysymään aisoissa, kun luvattiin ikuista elämää ja kultaa ja kunniaa kärsimyksen jälkeen. Eli harrastettiin manipulointia.

Kuten jo aiemmin totesin, niin ihminenhän pyrkii selittämään asiat mieleisekseen. Ja veikkaan että suurin osa uskonnoista on syntynyt siksi, että ihminen pelkää kuolemaa. Siksi pitää olla jokin asia, mihin sitten voi kuvitella menevänsä kuoleman jälkeen. Eli uskonnoille on ollut tilaus ja markkinarako niin kauan, kun tällä pallolla alkoi ihmiselämä. Ja johtajatyypit ovat osuneet sopivaan saumaan. Suuria rikoksiakin on tehty ns Jumalan nimeen. Tapettu vääräuskoisia ja uhrattu surutta ihmisiä, jopa lapsiakin, jumalille.

En itsekään ole varma, mitä ajattelen kuolemasta. Toivookohan sitä 96-vuotiaana, kun on vanha ja raihnas ja kaikki kaverit jo edesmenneitä, että sammuisi vaan valot lopullisesti? Vai ajatteleeko sitä höperöpäissään, että nyt sieltä rajan takaa tultiin lopultakin hakemaan? Onhan se lohdullinen ajatus.

Olen ainakin ennen uskonut siihen, että energia ei kuole, se vain muuttaa muotoaan ja on tavallaan ikuinen. Jotenkin oma ideaali ajatukseni on sielunvaelluksen loppupuolella, kun karma on sovitettu, että sitä tavallaan yhdistyy suurempaan energiaan ja valoon, jossa on kaikki ne tutut, joita kaipaan ja tarvitsen. Että ollaan tavallaan monena monessa. Sellaisessa valossa ja rakkaudessa, kuten kauniisti sanotaan.

Useissa vanhainkodeissa avataan ikkuna, kun henkilö on menehtynyt. Sielu voi tuolloin vapautua kehosta ja lähteä eteenpäin. Pidän siitä tavasta ja ajatuksesta. Myös koen tosi arvokkaana tilaisuuksena hautajaiset, jolloin vainaja ikäänkuin saatellaan eteenpäin.

Papin tärkein työ on ehkä ymmärtää elämää ja lohduttaa surevia. Muttei harrastaa mitään "raamatulla päähän"- lyömistä. Kriittisyydestäni uskontojen kaupallisuutta ja tekopyhyyttä kohtaan tai siitä huolimatta rakastan vanhoja kirkkoja. Jotenkin on hellyttävää miettiä niitä pieniä ihmisiä, jotka vuosisatojen saatossa ovat istuneet siellä ja hakeneet rauhaa ja lohdutusta. Ja saaneet lohtua myös omista mielikuvistaan ja toiveistaan.