Silmänkääntötemppuja

 

Olin aamulla haukkupaukun kanssa lenkillä. Olin nukkunut huonosti. Kun nukahtamisaikani menee jotenkin ohi tai säpsähdän jotain yllättävää ääntä (joku aivastaa tai ulkona on moporalli tms), niin en pysty heti nukahtamaan, vaikka väsyttää. 

Olin siis aamulenkillä ja valmiiksi huonotuulinen. Ryhdyin pohtimaan kaikkia ärsyttäviä asioita maailmassa. Ja niitähän riittää. Huono tuuli vähän hälveni lenkin edetessä ja unohtui melkolailla kokonaan, kun kävin ostamassa muutaman kukan, jotka istutin ulkoruukkuihin. 

Palataan nyt kuitenkin asiaan. Jotenkin on oman elämän kohdalla ollut pitkään se fiilis, että jonkin täytyy muuttua. En elä nyt sellaista elämää kuin tahtoisin, ja luulenpa jo pelkästään sen asian tiedostaminen auttaa alkuun. Ai niin: huomenna menen ensimmäistä kertaa keskustelemaan alakulostani mielenterveyspuolelle.

Olen aiemminkin kirjoittanut nykymaailman muovisuudesta. Tuntuu että kaikki haluaisivat olla jotain enemmän kuin ovat. Jopa kokonaan toisia persoonia. Jopa sysipaskat kirjoittajatkin kuvittelevat olevansa suurempiakin bloggareita (vitsivitsi, tämän oli tarkoitus olla sarkasmia)

Mutta jotenkin tosiaan tuntuu, että raha pyörittää ihan kaikkea ja kaikessa on hintalappu. Some pursuaa erinäisiä elämäntapavalmentajia. Toiset sanovat hoitavansa mieltä, toiset kehoa. Iso osa itseoppineita. Ja mikäpä siinä, mutta kun siitä pyydetään ihan ammattilaisen hinta. Ihmisille tuntuu voitavan myydä lähes mitä tahansa, kunhan se on uskottavasti esitetty.

Myös vanhoja asioita esitetään uusina. Nykytaloissa on nyt ihmeiden ihme: erillinen ruokakomero. Wau. Kohta joku varmaan kertoo että hei pyykit voi muuten kuivata ulkona.

Hamsteri pyörii pyörässään ja me maailmassa. Taidan lähteä rannalle huutamaan :)

Kommentit

  1. Kaikki mitä kirjoitit nykymaailmasta pitää niin paikkansa. Eikä tarvitse tavaroita/ajatuksia juurikaan uskottavasti edes myydä, kunhan herätetään se ostamisen, omistamisen halu, luodaan se kaikilla on, miksi ei sinulla? -harha.
    Tee muutos, muuta maalle? Vuokraa mökki ja hautaudu sinne vähäksi aikaa, keskelle metsää? Sukella itseesi, itse tiedät vastaukset kysymyksiin, toivon että kohtaat ammattilaisen joka saa tämän totuuden sinusta irti sillä eihän kukaan lopultakaan tunne sinua niin kuin sinä itse. mikä saa sinut ns. tikittämään? Tee sellaisia asioita, unohda muut.
    Laita muutenkin itsesi etusijalle, jos et ole tyytyväinen , sen syy kannattaa etsiä, priorisoi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miki Liukkonen 1989-2023

Kuolleet lehdet

K-H