Sirpaleista

 Tavattiin pitkästä aikaa yhden ystäväni kanssa lounaan ja kesälomapäivän merkeissä. Livetapaamisesta siis oli hiukan jo kulunut aikaa. Tämä ystävä sanoi minulle, että huomaa, että olen ollut vähän masentunut (tai ainakin alakuloinen). Että en ole aivan oma, vauhdikas itseni, vaan hiukan vaisu.

Olenkin muutaman kuukauden ajan katsellut asioita jotenkin ulkopuolelta. Nyt tuntuu, että alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Koiranpennulla ollut siihen iso osuus. Tosi pitkään edellisen koiran menehtymisen jälkeen mikään ei tuntunut oikeastaan miltään. Toki siinä oli muitakin vastoinkäymisiä, kuten silmäsairaus seurauksineen ja myös sellainen yleinen kyllästyminen kaikkeen. Ihan kaikkeen. Silti nousen aina aamuisin mielelläni. En koe tarvetta jäädä peiton alle murehtimaan maailmaa. Olen tarvinnut toisaalta rauhaa ja samaan aikaan kyllästynyt siihen rauhaan.

Joka kesän alussa minuun iskee stressi. Että tapahtuuko "tarpeeksi". Tiedän, sairasta ja ylisuorittavaa ajattelua tuokin. 

No, kesä on ollut ihan hyvä loppujen lopuksi: lapsen ylioppilasjuhlat, mukava Juhannus kivojen ihmisten kanssa, asuntovaunuilua, yhden bändin keikka, mukavaa seurustelua ystävien kanssa joko meillä tai heillä tai kaupungilla ja vielä olisi yhdet festaritkin, joihin lähdetään pitkäaikaisten ystävien kanssa, jotka majoittuvat meille.

Ehkä sirpaleista syntyykin lopulta ihan uutta mosaiikkia, ja innostus ja voimat palaavat. Vaisuus väistyy.