Onko menestys tasapuolista kaikille?


 Tuttavani tekee kuvataidetta. Tekee lähinnä abstraktia taidetta, ns sisustustauluja. On maalannut Suomessa ja maailmalla ja ymmärtääkseni menestynytkin. Takana ei siis ole alan virallista koulutusta, ei siis suoritettua ammattitutkintoa, mutta hän käyttää itsestään nimitystä Kuvataiteilija.

 Tiukkapipoisessa taidemaailmassa ei ilman tutkintoa voi kuitenkaan olla näissä virallisissa kuvataiteilija- tai taidemaalariluetteloissa (jonne ei käsittäkseni ole päässyt lahjakas Katariina Sourikaan). Sinänsä asialla ei ole tuttavallenikaan varmaankaan suurtakaan merkitystä, koska pärjää elämässään oikein hyvin. On varakkaasta perheestä ja kaunis ulkonäkö sekä kielitaito avannut taatusti ovia, jonne ei joku Taina Tavis pääsisi millään. Tai ei ainakaan yhtä helposti. 

Tämäkin tuttavani saanut perhetaustansa avulla töitään helpohkosti paikkoihin, jonne moni ammattilainenkaan ei ole helposti päässyt. En ole mikään tutkintojen yliarvostaja, vaikka tekstin perusteella saattaa tullakin se kuva. Ihmisten arvojärjestykseen laittaminen oppiarvon perusteella on typerää ja pinnallista. Varallisuus tai tutkintojen laatu ei ole mikään ihmisyyden mittari. Eikä usein osaamisenkaan mittari.

Joskus vaan tuntuu hiukan epäreilulta se, että suhteilla ja ulkonäöllä maailmassa yhä edetään. Ulkonäköään ei oikein voi valita eikä sitäkään, minkälaiseen perheeseen ja minkälaisiin oloihin sattuu syntymään. Toki jokaisen kannattaa kehittää lahjojaan, on kyse sitten taiteellisista lahjoista tai vaikkapa hyvästä muistista ja lukupäästä. Joillekin tie on vain suorempi kuin toisille. Työnhakutilanteissakin se hyvännäköinen tai muuten edustava saa työpaikan helpommin kuin se ei-niin-upea tavis, 

Onkohan tässäkin kaikesta kysymys karmasta?



Kommentit

  1. Täytyy omaan kirjoitukseen vielä lisätä, että jokaisella oikeus ja vähän velvollisuuskin kehittää omia lahjojaan. Jos vain laiskuuttaan jättää sen tekemättä, niin ei kannata tuolloin kadehtia muiden menestystä 🙂

    VastaaPoista
  2. Vastaan että ei. Minäkin voin sanoa itseäni kuvataiteilijaksi ilman opintoja (ei siis pääse taiteilija matrikkeliin) sillä olen maalannut ja myynyt neljä teosta, maksuksi pyysin ja sain hopeaesineitä, rahaa kun en suostunut ottamaan. Eli mikä sen määrittää lopultakin, ei ainakaan minun "taiteeni" taso mutta välillä onnistun ja joku haluaa kun saa sen tunnekokemuksen siitä irti ja sehän se on taiteen arvo.
    Muusikkokaan en ole virallisesti, muutoin vain soittanut 12-vuotiaasta, ihan olisin ammattilaistasolla jos haluaisin loikata sen askeleen. Tietoisesti jätin ottamatta vuonna -93, en halunnut soittamisesta, tai musasta, työtä, vaan harrastuksen jota kehittää lopunelämää. Joku päivä tässä tuijotan niin palloja viivoilla ja se systeemi aukeaa.... .
    Kaikenlaista osaan vaan diplomit on niistä jotka olen halunnut unohtaa, kuten merkonomi-opinnot ja tutkinnon. Maailmassa ei ole tylsempää puuhaa kuin kerätä rahaa.
    Suurin osa noista Wosniakeista ja Muskeista on high school drop outteja jotka omalla erinomaisuudellaan silti pääsevät maaliin, monen tutkinnon suorittaneen jäädessä viivalle. itseasiassa, mitä enemmän rahatalousopintoja, sen vähemmän ihminen uskaltaa perustaa firman. Hullut ja hetken ihmiset niitä ideoita saa j alkaa toteuttaa. Ei insinöörit eikä viralliset tahot, ne vain jynkkää ja jankkaa byrokratiaansa ja lyö kapuloita hullujen ideoiden rattaisiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Seksi(ttömyys)

Viimeinen kesä

Terve mieli