Mitä jos?

 Mitä jos joskus myöntäisi suoraan, ettei jaksa? Ettei kertakaikkiaan pysty eikä tahdo? Olen nyt omalla kohdallani tutkinut asiaa, kun olen kärsinyt jonkinlaisesta alakulosta, että miksen anna nyt itseni olla, ilman paineita? Miksi kannan huonoa omaatuntoa siitä, että sanon asioille tai ihmisille ei?

 Ilmeisesti olen muutenkin siinä vaiheessa, että kynnys hakea apua on vielä liian korkea. Että menisi lääkäriin ja sanoisi vaan että masentaa, auta. Toisaalta on vieläkin  jonkinlainen luulo siitä, että tämä  menee ohi kotikonstein. Että johtuu vaan tietyistä asioista, joita kasaantui ja värit katosivat maailmasta.

Toisaalta elämään kuuluu sekin, että välillä on alakuloinen. Joka asiaan ei tarvitse ottaa sitä nappia. Ei aina pidä turruttaa kaikkea lääkkeillä. 

Nykyän ainakin nukun jo paremmin. Kiitos kuulunee hauvavauvalle. Tässä voisi nyt ottaa tavoitteeksi sen, että päivä kerrallaan. Että muuten ollaan kuin ellun kanat, mutta asialliset hommat hoidetaan.