Reipas tyttö


 "Olepas nyt reipas tyttö", kannusti äiti, kun olin lapsi ja edessä oli asia, jota en olisi tahtonut tai uskaltanut tehdä. Minun nuoruudessani reippauden lisäksi piti olla myös kiltti. Lasten ei sopinut kuulua ja näkyä liikaa. Ihailtuja asioita olivat mm koulumenestys, jokin hyvä harrastus ja siivo käytös. 

Tämä ihmeellinen kiltteys ja kuuliaisuus ja huonon omatunnon kantaminen silloin, kun nämä kaksi asiaa eivät toteudu, on monen ikäiseni ja itseäni vanhemman naisen vitsaus. Ehkä miehilläkin samaa, heillä tietysti vielä se raskauttava tekijä, että pitää olla reippauden lisäksi vahva ja miehekäs. Voi olla , että ihmisellä menee koko elämä pyristellessä liiallisesta suorittamisesta irti. Suorittamistahan se tuolloin on, jos ollaan reippaita hinnalla millä hyvänsä. Mennään vaikka pää kainalossa töihin, koska ollaan niin hemmetin reippaita.

Tämä asia nyt jotenkin nousi mieleen viimeksi tänään, kun joululoma alkaa loppua ja en ole vielä parantunut näkökykyäni kuukauden vaivanneesta sairaudesta. Joudun siis hakemaan jatkoa ennen lomaani pitämälleni sairauslomalle, Ja hetihän se pukkasi huonon omatunnon. Sietämätöntä. Kun tosiaankaan en saikuta turhan takia, vaan olen oikeasti työkyvytön. En pysty autoilemaan hämärässä, enkä näe kauas.

Täytyy nyt ryhdistäytyä ja olla ylpeästi väliaikaisesti työkyvytön. Reipas tyttö on hänkin, joka asettaa oman hyvinvointinsa etusijalle.

Kommentit

  1. Erikoiset Asiantuntijat9. tammikuuta 2022 klo 16.16

    Kiitos ajatuksia herättäneestä postauksestasi. Uusi normaali voisi olla se, että nimenomaan reipas tyttö on hän, joka asettaa oman hyvinvointinsa etusijalle. Meillä, varsinkin naisilla, on se kohtalo, että meidät on vammautettu lapsena liiallisen kiltteyden ja reippauden vaatimuksilla. Ja eiväthän kaikki pojatkaan saaneet itkeä. Muistan joskus, kun olin työn vuoksi (pitopalvelu) käymässä surukodissa, jossa vähän itseäni vanhempi perheenisä oli lähdössä vaimonsa ja poikien äidin hautajaisiin. Isä vannotti moneen kertaan poikiaan, että: "Siellä ei sitten yhtään saa itkeä." Kyllä tuntui pahalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DrDove9. tammikuuta 2022 klo 17.25

      Kiitos kommentista. Kyllä tosiaan täytyy pikkuhiljaa opetella enemmän kuuntelemaan omaa vointia ja lopettaa sellainen liiallinen mukautuminen ympäristön olemassa oleviin tai kuviteltuihin vaatimuksiin.

      Poista
    2. DrDove9. tammikuuta 2022 klo 17.26

      Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikäkriiseilyä

Kuva
  Ikäkriisiä pukkaa. Ei enää samalla tavalla jaksa (viitsi) asioita, ja muistikin pätkii välillä. Viimeistään peiliin katsoessa hiffaa, että ikä EI ole vain numero.  Tiedän kyllä, että säänölliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta edistävät terveyttä. Myöskään labratesteissä ei ilmennyt mitään erityistä. Silti on nyt jotenkin ikääntynyt olo ja sille ei kyllä voi mitään ihmeitä tehdä. Korkeintaan voi ehkä odottaa, että kohtaus menee ohi.  En ajatellut turvautua kauneuskirurgiaan edes pienimuotoisesti. En usko, että jokin keinotekoinen aine, jota pitäisi säännöllisin väliajoin pistättää itseensä tuloksen ylläpitämiseksi, niin kohentaisi mitenkään kokonaisolotilaa. Tosin, jos olisi riittävästi pätäkkää, niin voisin hyvinkin mennä kasvojenkohotukseen. Siis kiristeltäisiin roikkuvat osat pois roikkumasta.. Ainoa lohtu tässä on se, että ikääntyminen koskettaa ihan jokaista (paitsi niitä, jotka menehtyvät nuorina). Viikon kuluttua on myös kampaajalle aika. Toivotaan, e...
Lue lisää

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Kuva
  Sain hoitoalan tutkintoni valmiiksi tuossa joku aika sitten. Viimeistä näyttöä tehdessäni mietin, että miksi ihmeessä, kerta toisensa jälkeen, hakeudun samaan ongelmaan? Se ongelma on päiväkoti työpaikkana. Ihan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta minua on aina ahdistanut se ilmapiiri, joka varhaiskasvatuspaikoissa vallitsee. Lapset ovat ok, mutta ne aikuiset eivät. Aivan käsittämätöntä valtataistelua, uhriutumista, selkäänpuukotusta etc. En tunne oloani kotoisaksi vaan lähinnä kiusaantuneeksi. Jotenkin sitä leikkiäkään ei osata ottaa leikin kannalta, vaan kaikki täytyy jotenkin liikaa sanoittaa ja dokumentoida ja selittää.Ymmärrän kyllä, että ilmapiiri on kireä johtuen siitä jatkuvasta resurssipulasta. Sekin on väärin, että on annettu kaiken nykyisen tapahtua. On jossain vaihteessa alettu pitää normaalina sitä, että sinulla ei päiväkotityössä ole mitään taukoja, vaan olet koko ajan käytettävissä. No, niihin loputtomiin teamseihin ja palavereihin tuntuu kyllä olevan aikaa,...
Lue lisää

Pöydän putsausta

Kuva
  Käytiin vuodenvaihteen kieppeillä terapeuttinen viestittely mun lapsuuden naapurinpojan kanssa. Noin yleiselläkin tasolla todettiin, että se aika oli niin eri tuolloin ja että tosiaan meidän omakotialueella taisi lähes joka perheessä olla omat tragediansa, joita muut pystyivät lähinä arvailemaan. Olin aika otettu, kun tämä mun lapsuuskaveri kertoi, että oli aikoinaan opinnäytetyössään erityisopettajuudesta kirjoittanut siitä, kuinka paljon arvosti lapsuuden naapurintyttöä (eli minua) ja jonka vuoksi myös haluaa auttaa niitä, joilla erityistarpeita. Mun lapsuutenihan oli vähän erilainen kuin monella muulla, koska olin ensin kasvattilapsi ja sitten adoptio virallistettiin vasta tuolloin, kun oli viisivuotias. Siihen saakka vatuloitiin, että oliko adoptiovanhempani liian vanhoja vanhemmiksi. Olivat siis tuolloin jo yli 40-vuotiaita. Toinen vanhemmista (äiti) jo lähempänä viittäkymmentä. Oli siis 5 vuotta vanhempi kuin isä. Ei ollut muutenkaan kauhean helppoa olla tasaveroinen perhee...
Lue lisää