Onko elämä ansioluettelo?

 Kuvassa oleva, mittatilaustyönä tehty tohtorinhattu maksaa noin 800 eur. Tämä vain sivuhuomautuksena. Nyt itse asiaan:

Kun pohtii syntyjä syviä aika ajoin, päähän pälkähtelee monenmoisia mietteitä. Turhia ja tärkeitä. Tänä aamuna, kevyesti elämäntarkoitusta miettiessä, pälkähti päähän sellainenkin kysymys että "miksi meillä on elämä"? Mikä elämän tarkoitus on? Eläminen kai. Entä miksi me ihmiset usein elämme siten, kuin tämä olisi jokin  teatteriesitys, jolla haluamme vaikuttaa yleisöön? Tarkoitan tällä teatterilla sitä, että teemme usein asioita sillä ajatuksella, että mitäköhän ne muut ajattelee tästä. Että olenko hyvä, vai olenko sysipaska ja kenen mielestä mitäkin. Ei ole ehkä rohkeutta tehdä asioita vain siksi, koska haluaa ja voi, piittaamatta kummastelijoista.

Samaan aikaan, kun nykymaailmassa korostamme yksilöllisyyttä, matkimmekin toistemme elämää. Karrikoidusti sanoen: vain menestyksellä ja erottautumisella tuntuu olevan merkitystä. 

Silti joka toinen nuorehko nainen haluaa olla somevaikuttaja. Huulissa on fyllingit, jonka huomaa mm siitä, että nenän alustan ja ylähuulen väli on liikkumaton ja muuta ihoa vaaleampi. Hiukset ovat suorat ja keskijakauksella. Tohtori Höyhen ei vieläkään oikein tajua että miten rahaa voi saada siitä, että vaihtelee vaatteita ja kuvaa ruokiaan somessa. Omat vastaavat yritykset facebookissa ja ig:ssä eivät ole tuottaneet yhtään fyffeä. No ok, ymmärrän kyllä, että ne tulot tulevat niiltä, joiden tuotteita mainostat. Ja saadakseen sponsoreita täytyy olla nuori, kaunis ja mielenkiintoinen. Syyllistyn selvästi aliarviointiin, kun en tajua somevaikuttamisen olevan oikeaa työtä. Anteeksi. Ja kateellinenkin olen. Kun en ymmärrä, että toisten maksamat matkat ja vaatteet ja niiden kuvaaminen on raskasta duunia. Ehkä Tohtori Höyhenen ajattelu jäänyt aikaan, jolloiin keräiltiin marjoja ja juuria ja asuttiin luolissa.

Edelleen voisi hetken pohtia ihmisten päälleliimattua yksilöllisyyttä. Eräs iso ryhmä on nämä maallemuuttajat. Muutetaan ihanaan, vanhaan rötisköön, ja perheen herrahenkilöstä sukeutuu välittömästi Tanskalainen maajussi- tyylinen korjausmies. Rouva kasvattaa lapsia ja lampaita ja joka aamu herätään kello viisi lämmittämään joka huoneessa sijaitsevia pönttöuuneja ja syödään tuorepuuroa. Tätä ihanaa elämää esitellään sitten sekä sisustus- että hyvinvointilehdissä. Pakosti tässäkin kohtaa joutuu miettimään, että miten ihmisillä riittää rahat. Aina ei ehkä riitäkään. Silloin ei lehdissä ole juttuja. Myöhemmin voidaan sitten lukea "möimme kaiken ja lähdimme maailmalle"-tarinoita.

Otsikkoon palatakseni. Minulle sanottiin usein, kun olin vielä laiska, ahdistunut ja kapinoiva teini, että "mitähän sinustakin tulee"? En muistanut tuolloin kysyä että mitä pitäisi tulla. No, eipä tarvitse olla kristallipalloa tajutakseen, että olisi pitänyt tuottaa vanhemmille kunniaa tekemällä oikeita valintoja. Ei  itten tullut tehtyä aina niin "oikeita" (vanhempia tyydyttäviä) valintoja. Tuli lopetettua opintoja, tuli ryhdyttyä "nolostuttavaan" työhön puotipuksuksi. Tuli valittua mies, joka ei ollut uraohjus vaan työmies. Tuli lisäännyttyä esikoisen verran ilman papin aamenta. Sitten tuli taas opiskeltua ihan trendkäskin ammatti, mutta keskellä lamaa.

Nyt, mon ta vuosikymmentä myöhemmin voi katsella taakseen. Parisuhteita tuli lisää, lapsiakin tuli lisää. Monenlaisia töitä on tullut tehtyä. Muutama paikkakuntakin koettu. Elämä on ollut välillä vaihtelevaa, välillä aivan järkyttävän tylsää ja tasaista. Haluaisinko jotenkin jäädä ihmisten mieleen? Haluaisin kai. Haluaisin, että ainakin muutama muistaisi minut hyvänä ja oikeudenmukaisena  tyyppinä. Haluaisin myös tehdä jotain sellaista luovaa vieläkin, että joku huomaisi minutkin hyvänä kirjoittajana ja ehkä kuvittajanakin. 

Ai niin. Vastaus kysymykseeni. Ei elämän pitäisi olla mikään ansioluettelo. Olisi silti hyvä, että olisi enemmän toteutuneita kuin toteutumattomia haaveita. Tärkeintä onnellinen ja "täyttynyt" olo.