Nuoruustango


 The weeping woman, Pablo Picasso 1937.


Tuli tässä mieleen, kun omaakin vanhenemista pohtinut, että ei liene ihme, että moni vanhoilla päivillään kiinnostuu huomattavasti itseään nuoremman kumppanin seurasta. Ehkä se oma kuolevaisuus unohtuu nuoremman ihmisen seurassa.

Näin naisena on kyllä piristävää se tieto, että on nuorempia miehiä, joita oikeasti kiinnostaa vanhempi nainen. Jo pelkkä teoreettinen tieto asiasta on lohduttavaa. Toki joku raja kai ikäerollakin on.

Mun samanikäinen lapsuuskamuni, mies, taivasteli joku aika sitten, että "kyllä sullakin alkaa ikää jo olemaan". Leskeksi jäätyään hän nyt harrastanut muutaman vuoden itseään nuorempia naisia. Leskeys ei johtunut puolison iästä vaan parantumattomasta sairaudesta. Tälle vanhenemiskammoiselle lapsuuskaverilleni meinasin kyllä todeta, että minun ei ainakaan tarvitse juosta koko aikaa vessassa kuten sinun. Hänellä siis ollut eturauhasongelmia ja jotain leikattukin sen vuoksi. On siis 60-luvulla syntynyt mies.

En ole tähän mennessä muistaakseni juurikaan ihastunut itseäni vanhempiin miehiin. Kaikki kumppaninikin olleet minua nuorempia. Se taas ei ole johtunut mistään tietoisesta nuoruuden ihannoinnista vaan lähinnä siitä, että nuorempien miesten kanssa on yleensä hauskempaa. He ovat rennompia ja iloisempia eivätkä niin ahdasmielisiä ja koko ajan kaikesta huolestuneita ja ennakkoluuloisia, kuin oman ikäiset ja vanhemmat miehet usein ovat.

Voi olla, että miehet useammin kuin naiset tahtovat sen itseään nuoremman kumppanin. En sitten tiedä, että jos välissä on kymmeniä vuosia, niin miten kestävä se suhde tulee olemaan. Toisaalta; kun ihmisen luonne ja elämänkokemus kiinnostaa, niin eiköhän se ikä tosiaankin ole vain numero. Parhaimmassa tapauksessa. Kun ei se elämän tarkoitus ole aina elää niin perinteistä elämää. Ei kaikkien kanssa hankita lapsia ja perusteta ydinperhettä. JOskus voisi vain olla onnellinen kivan ihmisen kanssa, pohtimatta mitään kultahäitä tai sukulaisten aiheuttamia paineita.

Tässä tekstin alussa on Pablo Picasson maalaus. Mitä olen hänestä lukenut ja nähnyt dokumentteja, niin harrasti nuoria naisia ja oli ilmeisesti melkoinen tyranni ja suomeksi sanoen kusipäinen. No, jos oli skorppari horoskoopissa, niin en ihmettele, että vaikka olikin tuollainen lyhyt tappi, niin sai naiset verkkoonsa, jonka jälkeen muuttui pisteliääksi ja alistavaksikin. Kaksi tähteä ei mahdu samaan tilaan.

 Taulun nainen on käsittääkseni Dora Maar. Joka oli muutakin kuin Picasson muusa. Oli mm valokuvaaja, runoilija ja taidemaalari (1907-1997).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikäkriiseilyä

Miksi lyödä päätä samaan seinään toistuvasti?

Pöydän putsausta