Mieli

 Tohtori Höyhen eli alter egoni on pohtinut myös, että olisiko masentunut, kun aika paljon on sellaista asioiden kyseenalaistamista ollut jo kauan. Mietinnän lopputulos on: en ole masentunut. Nousen joka aamu mielelläni sängystä. En nuku muutenkaan koskaan pitkään, koska jotenkin tuntuu, että jos ei päivää aloita aamusta, vaan lötköilee sängyssä pitkään tai nukkuu väkisin, niin silloin oikeasti masentuu, jos on siihen vähäjkään taipuvainen. Ainakin alakuloistuu.

Olen nopeasti kyllästyvä, olen myös nopeasti ahdistuva. Nukun huonosti aina su-ma välisen yön, jos seuraava päivä työpäivä. Ahdistun menoista, jotka tapahtuvat iltapäivällä tai illalla. Haluan tehdä kaiken siten, että se tekeminen alkaa aamulla. En pidä oikeastaan mistään sellaisesta tekemisestä, joka on jonkinlainen pakko tai velvollisuus. Eri asia on sitten sellaiset jutut ja intohimon kohteet, jotka oikeasti ilostuttavat ja antavat sisältöä.

Tämä korona-aika on oikeasti ollut melko raskas. Alussa oli kivaakin se pakollinen pysähtyminen, mutta nyt jälkeenpäin huomaa, että se jotenkin vaikutti mieleen. Jäi pois moni iloa tuottava asia, kuten esimerkiksi etelänlomat kerran, pari vuodessa. Minun mieleni kaipaa aurinkoa ja myös vaihtelua.

Nyt tuntuu hyvältä se, että kevät tulee. Syksy ja talvi olleet jotenkin tosi raskaita (ikääntyminen, silmäsairaus, lemmikin kuolema). Talvi on minulle kyllä muutenkin vuosi suodelta raskaampi. Silloin haluaisin vain käpertyä. En voi sietää kylmyyttä ja liukkautta tai loskaa. Sää ei ole minulle mikään asennoitumis- tai pukeutumiskysymys. Talvi on suurimmalti osin rangaistus, ainakin tällaisilla alueilla, joissa lumi ei pysy maassa. 

Rakastan siis aurinkoa, kevättä, vesisadetta ja olen myös ns ruoalla rakastaja. Pidän siitä, että teen lähes joka päivä kotiruokaa ja huolehdin siitä, että perheen abilla on aina jääkaapissa jogurttia ja hedelmiä. Minussa asuu jonkinlainen palvelija. Pidän kaikesta kriittisyydestäni huolimatta siitä, että voin tuottaa iloa lähelläni oleville ihmisille. Mieletöntä, eikö totta :)