Ahkerat vastaan hääräilijät

Kuvassa on kukka nimeltä Ahkera Liisa. Minä kirjoitan kuitenkin  nyt ihmisistä.

Reippaudesta jo kirjoitinkin taannoin, nyt kirjoitan reippaan kaverista ahkerasta. Tuli eräs tapaus mieleen, josta aikaa parikymmentä vuotta. MInua 43 vuotta vanhempi adoäitini oli tulossa meille kylään adoserkkuni kanssa. Matkaa meille heiltä oli tuolloin sen verran, että ajomatkaan kului reilu 3 tuntia. Serkku ajoi.

Oli syksy ja äitini oli poiminut kaikki omat ja määrästä päätellen naapurienkin omenat ja ettei mitään menisi hukkaan, kuljetutti ne omenat itsensä ja serkkuni mukana meille. Olin kuvitellut, että viettäisimme mukavaa laatuaikaa jutellen ja oleskellen, koska ei oltu nähty livenä. Mutta toisinhan siinä kävi. Istuimme perkaamassa niitä saatanan omenoita takapihalla, mielestäni tuntitolkulla. Olin aivan kypsä, serkku oli aivan kypsä, mutta ahkera työihminen eli äitini ei nähtävästi ollut. Lopulta serkkuni teki aloitteen, eli sanoi äkkiä että nyt hän ei putsaa eikä leikkaa enää ainuttakaan omenaa, heitti hommat sikseen ja häipyi paikalta. Minulla syttyi jotenkin lamppu tuolloin. Tajusin että ei perkule, ei ihmisen tarvitse ahkeroida määräänsä enempää, vaikka olis millainen riuska työihminen vieressä syyllistämässä.

Samanmoiseen riuskaan työihmiseen olen törmännyt myös työpaikoilla. Ollessani naistenvaateliikkeessä töissä tuli kaiken juoksemisen keskellä välillä suvantovaihe, jolloin sai hetken hengähtää ja vaihtaa sananen myös työkaverien kanssa. Joukossa silti aina riuska työihminen, joka puhahtaa ettei jaksa seisoskella, ja sitten lähtee nypläämään jotain. Kuten asettelemaan kokonappuloita oikeaan järjestykseen henkareihin tai moppaamaan tai jotain muuta sellaista puuhaa, joita ahkerat tekevät.

Itse olen varmaankin enemmän häärääjä kuin ahkera. Tykkään laittaa ruokaa ja puuhastella, ja vaikka siivoaminen on mielestäni todella tylsää, siivoan kuitenkin maltillisesti. En voisi kuvitella innostuvani esim vadelmien poimimisesta ja kitkeminen on yhtä tervanjuontia eli en siis tee sitä. En laita ryytimaata, koska en jaksa hoitaa sitä. Kasvihuoneessa kasvatan joskus jotain, ja yleensä se on melko villiintynyt jo juhannuksen jälkeen. Tykkään kaikesta sellaisesta, jossa näkee nopeasti työnsä tulokset, kuten esim ruohonleikkuusta. 

Sen verran minussa on ehkä ahkeruusgeeniä, että ylenpalttinen vetelehtiminen käy hermon päälle. Asiat täytyy hoitaa. En myöskään tykkää siitä, että työaikana lusmuillaan, teetetään omat hommat toisilla ja hoidetaan yksityisasioita työaikana. Mutta sellainen tyhjänpäiväinen näperrys vain siksi, että antaisi itsestään riuskan työihmisen kuvan, se on tyhmää. Joku kai joskus sanoikin että "asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin ellun kanat".
 

Kommentit

  1. Minullakin on jäänyt vähän vammaa lapsuudessa tuosta omenan kuorimisesta. Lapsena piti kuoria ja hillota hirveät saavilliset omenoita. Eikä se siihen loppunut. Koko talven sai leipoa omenapiirakkaa lauantaisin. Olihan se hyvää, mutta tavallaan sitäkin tuli jo keväällä korvista ulos.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Out of the box

Hyvä jätkä

Helle. Uhka vai mahdollisuus?