Kiitollisuus


Laitan tähän alkuun, suojelusenkelin kuvan alle, pienen lainauksen Wikipediasta, jonka löysin googlettamalla:
 

"Suomalaisten muinaiset jumalat

Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Ilmarista kuvaava veistos Helsingin Vanhan ylioppilastalon pääovella.

Suomalaisten muinaiset jumalat ovat suomalaiseen ja karjalaiseen muinaisuskontoon kuuluvia jumaluuksia ja henkiolentoja.

Suomalaisten muinaiset jumalat vaihtelivat ajallisesti ja paikallisesti. Eri aikoina ja eri alueilla palveltiin eri jumaluuksia. Suomalaisessa muinaisuskossa jumalia tärkeämpiä oli tavallisille ihmisille monet suppeampien elämänpiirien hallitsijat, kuten esimerkiksi paikalliset metsän- ja vedenhaltijat.[1] Kuitenkin esimerkiksi säiden haltijaksi mielletty Ukko tunnettiin luultavasti kaikkialla Suomessa ja Karjalassa, ja melko lailla vastaava hahmo tunnetaan niin skandinaaveiltasaamelaisilta kuin balteiltakin. Myös Ilmarista vastaava hahmo tunnetaan useilta suomensukuisilta kansoilta. Ennen kristinuskoa jumaluus ymmärrettiin kuitenkin eri tavoin kun nykyään. Tästä syystä niiden merkitystä suomalaisessa muinaisuskossa on paljolti ylikorostettu, sillä tarkastelun lähtökohtana on ollut jumalakeskeinen länsimais-kristillinen kulttuuri ja sen pohjalta kiinnostus on perinteisesti kohdistunut muinaissuomalaisten oletettuun polyteismiin ja epäjumaliin.

Muinaissuomalaisten ja karjalaisten palvomia olentoja olivat myös haltijat, joskaan kaikkia haltijoita ei palvottu. Haltijoista osa samaistetaan jumaliin, mutta osa haltijoista oli pahoja, heikkoja tai pienikokoisia. Joissain perinteissä myös vainajia palvottiin samaan tapaan kuin jumaluuksia ja haltijoita. Eri ympäristöjä ja elementtejä hallitsivat eri jumalat ja olennot. Esimerkiksi vedellä, metsällä, taivaalla ja maalla oli omat jumaluutensa ja haltijansa, joita palveli tai joiden elinpiirissä kuhisi lukuisien pienempien haltijaolentojen väkeä. Metsän kuningasta monet kutsuivat Tapioksi. Ilman ja ukkosen jumala oli monille Ukko.

Suomalaisten alkuperäisestä muinaisuskosta tiedetään vähän. Kristinuskon levittäytyessä lännestä (katoliset) ja idästä (ortodoksit) Suomeen, vanhat jumaluudet joutuivat ahtaalle ja vähitellen unohduksiin. Kirjoitettua suomen kieltä ei ollut eivätkä kirkon työntekijät tai harvat muut oppineet juuri vaivautuneet merkitsemään muistiin piirteitä kansan vanhasta uskosta. Joitakin jumalien nimityksiä siirtyi henkilönimiin, kuten esim. Väinö, Ilmari, Jouko, Ahti, Kalevi, Mielikki, Rauni, Tapio, Tellervo ja Ukko. Tutkimuksessa ovat erittäin tärkeitä vertailukohteita muut suomensukuiset kansat, joista jotkin ovat kyenneet säilyttämään suomalaisia paremmin ja pitempään vanhoja uskomuksia ja tapoja. Myös paikannimistöstä voidaan saada jotain tietoja. Tunnettuja ovat mm. Kolin kansallismaiseman korkeimmat huiput, Ukko- ja Akka-Koli."

Eilen aamulla olin koiran kanssa aamulenkillä tuossa meren rannassa ja siinä kun odottelin, että koira sai kaikki toimensa suoritettua puun juurella, tuijottelin merelle ja iski aivan älytön ilo ja kiitollisuus koko universumia kohtaan. Olin vain tosi riemuissani. Mitään erityistä ei ollut tapahtunut, tosin olin tohkeissani, kun painoni oli pudonnut hiukan, kun kävin aamulla vaa´alla (vähähiilarista ruokavaliota kohta 3 kk) ja olin saanut taas kiistat sovittua nuorimman lapsen kanssa. Mutta olin muutenkin hyvä fiilis, ja teki vaan mieli huutaa että KIITOS MAAILMANKAIKKEUS!!

Olen varmaan aiemminkin maininnut, että lapsenuskoni Jumalaan on melkolailla kadonnut. Ensinnäkin en pidä ajatuksesta, että pitäisi palvoa ja palvella jotain hahmoa, jonka ensinnäkin oletetaan olevan tietynlainen. Ja joka jostain syystä on muka miespuolinen, joka taas johtunee siitä, että vanhoja kirjoituksia kirjoitelleet etupäässä vanhat miehet. Lisäksi uskonnolla on tehty maailmassa niin paljon pahaa, ja jumalan asemaan asettuneet ihmiset tuominneet surutta toisinajattelevia, etten ollenkaan tahdo olla tukemassa moista toimintaa..Ja jos jumala on, niin olen melko ryytynyt siitäkin, millaista julmuutta harjoittaa ihmisiä kohtaan. 

 Koska minulta on kadonnut lapsenusko, niin olin pitkään hukassa itseni kanssa. Mietin että mistä nyt pyydän apua? Kun en oikein usko olevani ns Jumalan kämmenellä, vaikka tahtoisin uskoakin niin. Mutta pikkuhiljaa, ja kyllä aiemminkin, ennen tätä uskonkriisiä, uskoin ja uskon yhä mm. hyvyyteen, energiaan, maailmankaikkeuteen, henkimaailmaan ja sen myötä myös enkeleihin. Uskon että tarvitsemani apu ja tuki tulee näistä lähteistä, ja sinne Universumiin osoitin eilen myös kiitokseni.

Lisäksi kannattaisi muistaa myös ja eritoten luonnon energia ja voima. Puut, pensaat, meret, järvet, hiekka, kallio...se kaikki sykkii voimaa ja energiaa, ja paljon sellaista, jota me emme ymmärrä. Eikä kaikkea tarvitse ymmärtääkään, voi vain kellua välillä flowtilassa ja olla kiitollinen.

Laitan tähän loppuun kuvan keijukaisesta. Ette kai kuvittele, että tarinat keijuista, peikoista, maahisista ja tontuista olisivat tuulesta temmattuja? Ja älkäämme unohtako kreikkalaisia jumaliakaan ja niitä taruja. Elämä on ihanaa, kun kaikkea ei voi selittää järjellä.

Tämän keijun on maalannut Luis Ricardo Falero, espanjalainen maalari (1851-1896)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Out of the box

Hyvä jätkä

Helle. Uhka vai mahdollisuus?